22.2.2020 Matkailu Matkalla sattuu: Miksei reissulla kadonnutta kameraa korvattu varkautena? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vakuutusehdot edellyttävät äkillistä ja ennalta arvaamatonta tapahtumaa. Lomamatkalla ollut nainen havaitsi hotellilla, ettei hänellä aiemmin mukana ollut häälahjaksi saatu kamera ollut enää hänen käsilaukussaan. Hän oli tullut miehensä kanssa kauppakeskuksesta hotellille kahdella eri metrolla, jotka molemmat olivat tupaten täynnä eikä kumpikaan huomannut mitään erityistä. Naisen kertoman mukaan kamera varastettiin vaimon laukusta kuitenkin metromatkojen aikana. Tapauksesta on heti varkauden huomaamisen jälkeen tehty rikosilmoitus paikallisella poliisiasemalla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vakuutusyhtiö: ei korvausta Nainen haki varastetusta kamerasta korvauksia matkavakuutuksesta. Vakuutusyhtiö oli vastannut, ettei kyseessä ole vakuutusehtojen edellyttämä äkillinen ja ennalta arvaamaton tapahtuma, vaan kyseessä on omaisuuden katoamisesta aiheutunut vahinko. Vakuutusyhtiön mukaan naisella ei ole täsmällistä tietoa siitä, mitä ja milloin kameralle on tapahtunut. Yhtiön mukaan tapahtuma-aikaa, -paikkaa tai olosuhdetta ei ole voitu yksilöidä. Näillä perustein yhtiö on evännyt korvauksen. FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan asiantuntijoiden mukaan yhtiö on menetellyt oikein ja vallitsevan korvauskäytännön mukaisesti. Vakuutusyhtiön mukaan vakuutusehdossa kerrotaan, että vakuutuksesta korvataan vahinko, joka aiheutuu äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta. Vastaavasti vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut tavaran katoamisesta, unohtamisesta, hukkaamisesta tai häviämisestä. Vahinko, jota ei voida tapahtuma-ajan ja -paikan tai olojen suhteen osoittaa varkaudeksi, katsotaan tavaran katoamisesta, unohtamisesta, hukkaamisesta tai häviämisestä aiheutuneeksi. Vakuutusyhtiön mukaan asiakkaalla ole täsmällistä tietoa siitä, mitä ja milloin kameralle tarkkaan ottaen on tapahtunut. Asiassa ei ole esitetty luotettavaa näyttöä siitä, että tavaroiden menettämisen syynä olisi nimenomaan varkaus. Varkaus jäi luotettavasti näyttämättä Vakuutuksenottaja ei ole vakuutusyhtiön mukaan pystynyt luotettavasti selvittämään, että kameran katoaminen olisi johtunut anastamisesta tai muusta ennalta arvaamattomasta ja äkillisestä tapahtumasta. Omaisuus on kadonnut tarkemmin määrittämättömällä tavalla. FINEn asiantuntijoiden mukaan Suomen voimassa olevan oikeuden mukaan vakuutuskorvausta hakevan tulee osoittaa, että on tapahtunut vakuutusehdoissa korvattavaksi määritelty vahinkotapahtuma. Korvauksenhakijan jälkikäteinen oletus tai päättelyketju, mitä omaisuudelle on täytynyt tapahtua, ei itsessään FINEn mukaan riitä osoitukseksi siitä, mitä menetetylle omaisuudelle on tapahtunut. Tässä tapauksessa jäi siis luotettavasti näyttämättä mitä kameralle tapahtui. Lue lisää: Matkalla sattuu: Edessä pitkä ulkomaanmatka, mikä olisi paras vakuutusturva? Matkalla sattuu: Kuinka pitkän aikaa matkasairauden hoitokulut korvataan? Matkalla sattuu: Korvaako vakuutus, jos matkalle lähtö peruuntuu? Matkalla sattuu: Miksei kolmatta polvileikkausta korvattaisi? Matkalla sattuu: Saako 74-vuotias matkavakuutuksen? Matkalla sattuu: Tarvitsenko matkavakuutusta Euroopan reissulla? Matkalla sattuu: Vaellusmatka keskeytyi, korvaako vakuutus? Matkalla sattuu: Miksi joitakin harrastuksia sorsitaan? Jos matkalaukku katoaa – vaadi kunnon korvausta Teksti: Marko Jokela Kuva: Shutterstock Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Matkailu Onko kaupunkimatkailun aika vähitellen ohi? 25.7.2024 Ulkomaanmatkailu Berliini on teknomusiikin pääkaupunki, ja sen klubeissa voi kokea jotain ennennäkemätöntä 24.7.2024 Matkailu Nousu Normandian huimiin ja sotahistoriallisiin maisemiin 22.7.2024 Matkailu Pihtiputaan Keihäsmuseo – lajinsa ainoan museon tulevaisuus on hämärän peitossa 20.7.2024 Matkailu Päivän kuva(t): Banksyn laaja kattaus Tallinnassa 20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko 19.7.2024 Matkailu Tekoäly käy haastamaan matkaoppaita 16.7.2024 Matkailu Matkavinkki Tallinna: visuaalista herkkua Fotografiskassa 16.7.2024 Lentokoneet Lentopelko hallintaan 3/3 – Finnairin lentäjä hälventää vastauksillaan lentopelkoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan