8.9.2021

Mercedes-Benz EQG esittelee sähkömörssärin tyyliä vuonna 2025

Mercedes-Benz EQG G-sarja sähkö

Nopeasti sähköistyvä Mercedes-Benz on luonnollisesti tuomassa EQ-brändäyksen myös G-sarjan yhteyteen. Konseptina esitelty EQG tyytyy esittelemään tyyliä vihjattujen numeroiden sijaan.

Mercedes-Benz EQG on osoitus, että ajat muuttuvat nopeasti jopa aikaa vahvemmaksi mainostetulle G-sarjalle. Rakastetun maasturin reilusti uusittu mallipolvi esiteltiin 2018 ja nyt vuorossa on konseptina nähtävä EQG. Sähköistymistä ei voi paeta edes maastoon.

Mercedes-Benz EQG G-sarja sähkö

Mercedekselle kyse on lupausten noudattamisesta, sillä yhtiö on nopeassa tahdissa siirtynyt "sähkö ensin" -ajattelusta kohti "ainoastaan sähkö" -ajatteluun. Markkinoiden salliessa johtotähti haluaa siirtyä täyteen sähköön koko mallistossa 2030 mennessä, eikä G-sarjalle anneta erivapauksia. 1979 ensiesitelty kulmien kohottaja on rullannut tehtaalta yli 400 000 kertaa.

Saksalaistehdas ei kommentoinut EQG:n numeroita kovinkaan tarkasti, mutta sähkön luvataan tekevän nelivedosta ylivedomman. Neljä sähkömoottoria on tuotu lähelle pyöriä ja maasto-ominaisuuksia on varmisteltu moottorien alennusvaihteella. Yksitellen ohjattavien moottorien ansiosta EQG:n kerrotaan pärjäävän haastavissa tilanteissa polttomoottoriversioita paremmin. Sähkömoottorit soveltuvat myös vetämiseen erinomaisesti.

Mercedes-Benz EQG G-sarja sähkö

Etuakselilla käytössä on erillisjousitus, taka-akselin ollessa sähköä varten päivitetty jäykkä akseli. Akku on sijoitettu tikapuurungon väliin ja painopiste on tällä tavoin saatu alhaalle. Varsinaisesta painosta tai akkukapasiteetista ei ole mainintaa.

Sen sijaan konsepti-EQG tyytyy maalailemaan sitä, miltä sähköinen G voisi näyttää.

Mercedes-Benz EQG G-sarja sähkö

– Meille tärkeintä oli pitää G-sarjan koko DNA, mutta siirtää se EQ-aikaan. Kuin G, mutta erilainen. Modernit yksityiskohdat kuten valkoiset ledit ja "latausboksi" auton takaosassa korostavat eroavaisuuksia, kiteyttää päämuotoilija Gorden Wagener

Tutun silhuetin lisäksi EQG:n ulkoasua on piristetty kaksivärisellä maalauksella. Metallinsävyinen olemus lienee kotonaan kaupungissa lasitalojen välissä metsätaipaleiden sijaan. Hymähdyttävänä yksityiskohtana kiiltävällä katolla lukee ylhäältä katsottuna jättimäinen G-kirjain. Lisäksi katon reunalle on laitettu leveä valkoinen ledivalo muistutuksena EQG:n maastojuurista. Samaa ideaa on hyödynnetty takana punaisen valon muodossa.

Mercedes-Benz EQG G-sarja sähkö

Keulamaskin kanssa on voitu tyylitellä enemmän jäähdytystarpeen vähennyttyä ja mustan paneelin keskellä loistaa kolmiulotteinen johtotähti. Sen ympärillä hehkuvat pyöristetyt neliöt EQ-brändin tutulla sinisävyllä. Pyöränkoteloista löytyvät 22-tuumaiset kiillotetut alumiinivanteet. Vararengaskotelon sijasta takaluukussa on lukittava säilytyslokero, joka viittaa muodollaan latauslaitteeseen. Laatikko on suunniteltu esimerkiksi latauskaapelille.

Mercedes-Benz EQG G-sarja sähkö

Mercedes-Benz kertoo EQG:n joutuvan osaltaan kokeisiin Grazin lähellä sijaitsevan Schöckl-vuoren testiradalla, perinteisen G-sarjan tavoin.

Sähköistä G-sarjaa voidaan odotella tuotantoon vuoden 2025 kulmilla. Lehdistökuvissa esiintyvistä valo-olennoista ja avaruuskaupungeista voisi arvella, että siihen on neljää vuotta pidempi aika.

Mercedes-Benz EQG G-sarja sähkö

Teksti: Aake Kinnunen Lähde ja kuvat: Mercedes-Benz

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat