12.1.2022 Ajoneuvot Mercedes-Benz EQV taipuu myös matkailuautoksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mercedeksen Marco Polo -matkailuautomalliston tuntevat vähintään kaikki alaan perehtyneet, mutta sähköisenä sellainen on jotain ihan uutta. Marco Polo -mallisto rakentuu Mercedeksen pikkubussien pohjalle. Niissä on kohtalaisesti tilaa ja monia mukavuusvarusteita, kuitenkin ilman täysikokoisen matkailuauton koon tuomaa kömpelyyttä ja hintaa. Marco Polo ei myöskään vieroksu tavallista arkiajoa kesälomakauden ulkopuolella samalla lailla kuin täysikokoinen matkailuauto.Mercedes on aivan ensimmäisten joukossa hyppäämässä sähköisten matkailuajoneuvojen kelkkaan. Haasteena on tässäkin tapauksessa polttomoottorin puuttuminen, sillä matkailuautossa tarvitaan energiaa myös silloin kun ei ajeta. Sähköä ei kannata nipistää jäljellä olevista ajokilometreistä yhtään enempää kuin on tarvis, etenkään keskellä ei mitään. Premiumtila-auto EQV:n matkailuautoksi Mercedestä varten räätälöinyt sveitsiläinen Sortimo onkin miettinyt pari asiaa uudestaan.Marco Polojen tunnetuin piirre on niiden teltaksi nostettava katto. Sortimo on lisännyt EQV:n nostettavan katon päälle 400 watin aurinkopaneelit. Näin vähän kuin ilmaiseksi paneelit saa säädettyä juuri oikeaan kulmaan aurinkoon nähden. Varsinaista ajoakkua auttaa tässä versiossa erillinen, kabiinin laitteita – vai pitäisikö sanoa kodinkoneita – pyörittävä akku, joka ei syö toimintamatkaa. Aurinkopaneeleilla voi sen sijaan ladata kumpaakin.Matkailuauto-EQV:n erikoisrakenteet on tehty aiempaa kevyemmiksi. Integroituun matkailuvarusteluun kuuluvat tietysti vuoteet, matkatavaratila, minikeittiö tarvittavine välineineen ja vesipisteineen, jääkaappi, USB-portit sekä riittävä valaistus.EQV-matkailuauto on saatavilla sekä lyhyemmällä 514-senttisellä että pidemmällä 537 sentin korilla. Malliversioista tarjotaan EQV 250:tä (60 kWh akku) ja EQV 300:a (90 kWh akulla). EQV 250:n toimintamatka on WLTP-mittaustavalla 213 – 236 kilometriä, 300:n puolestaan 326 – 363 kilometriä. Pidemmillä reissuilla tämä tietää varsin tiuhaa latailutahtia, ja sitä, että aivan korpeen ei välttämättä kannata lähteä. Sen sijaan lähi-/ kotiseutumatkailuun tai esimerkiksi rantapiknikille EQV:stä varmasti on.Teksti: Benjamin Helander Lähde ja kuvat: Mercedes-BenzMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa