12.1.2022 Ajoneuvot Mercedes-Benz EQV taipuu myös matkailuautoksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mercedeksen Marco Polo -matkailuautomalliston tuntevat vähintään kaikki alaan perehtyneet, mutta sähköisenä sellainen on jotain ihan uutta. Marco Polo -mallisto rakentuu Mercedeksen pikkubussien pohjalle. Niissä on kohtalaisesti tilaa ja monia mukavuusvarusteita, kuitenkin ilman täysikokoisen matkailuauton koon tuomaa kömpelyyttä ja hintaa. Marco Polo ei myöskään vieroksu tavallista arkiajoa kesälomakauden ulkopuolella samalla lailla kuin täysikokoinen matkailuauto. Mercedes on aivan ensimmäisten joukossa hyppäämässä sähköisten matkailuajoneuvojen kelkkaan. Haasteena on tässäkin tapauksessa polttomoottorin puuttuminen, sillä matkailuautossa tarvitaan energiaa myös silloin kun ei ajeta. Sähköä ei kannata nipistää jäljellä olevista ajokilometreistä yhtään enempää kuin on tarvis, etenkään keskellä ei mitään. Premiumtila-auto EQV:n matkailuautoksi Mercedestä varten räätälöinyt sveitsiläinen Sortimo onkin miettinyt pari asiaa uudestaan. Marco Polojen tunnetuin piirre on niiden teltaksi nostettava katto. Sortimo on lisännyt EQV:n nostettavan katon päälle 400 watin aurinkopaneelit. Näin vähän kuin ilmaiseksi paneelit saa säädettyä juuri oikeaan kulmaan aurinkoon nähden. Varsinaista ajoakkua auttaa tässä versiossa erillinen, kabiinin laitteita – vai pitäisikö sanoa kodinkoneita – pyörittävä akku, joka ei syö toimintamatkaa. Aurinkopaneeleilla voi sen sijaan ladata kumpaakin. Matkailuauto-EQV:n erikoisrakenteet on tehty aiempaa kevyemmiksi. Integroituun matkailuvarusteluun kuuluvat tietysti vuoteet, matkatavaratila, minikeittiö tarvittavine välineineen ja vesipisteineen, jääkaappi, USB-portit sekä riittävä valaistus. EQV-matkailuauto on saatavilla sekä lyhyemmällä 514-senttisellä että pidemmällä 537 sentin korilla. Malliversioista tarjotaan EQV 250:tä (60 kWh akku) ja EQV 300:a (90 kWh akulla). EQV 250:n toimintamatka on WLTP-mittaustavalla 213 – 236 kilometriä, 300:n puolestaan 326 – 363 kilometriä. Pidemmillä reissuilla tämä tietää varsin tiuhaa latailutahtia, ja sitä, että aivan korpeen ei välttämättä kannata lähteä. Sen sijaan lähi-/ kotiseutumatkailuun tai esimerkiksi rantapiknikille EQV:stä varmasti on. Teksti: Benjamin Helander Lähde ja kuvat: Mercedes-Benz Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 350 4Matic valitaan järkiperusteilla eikä tunteella 11.9.2026 Sähköautot Pääkaupunkiseudulla voi pian nähdä Suomen ensimmäisen sähköambulanssin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 8.9.2026 Koeajo Volkswagen ID.3 palaa menneeseen ja se on parasta mitä olisi voinut toivoa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa