28.9.2018 Liikenne Ministeriö haluaa tietää: Millaisen liikenteen sinä haluaisit vuonna 2045? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Voit kertoa oman kantasi liikenteen päästöjen vähentämiskeinoista avoimessa kyselyssä, joka on avoinna 8.10. saakka. Liikenne- ja viestintäministeriön ohjauksessa toiminut liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä on tehnyt kattavan väliraportin siitä, kuinka Suomi voisi edetä kohti hiiletöntä liikennettä vuoteen 2045 mennessä. Loppuraportin on määrä valmistua joulukuussa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKolme skenaariotaAsiantuntijoiden ja eri viranomaistahoista koostuvassa työryhmässä on muodostettu kolme erilaista ajatushahmotelmaa, kuinka voisimme edetä hiilettömään tulevaisuuteen liikenteessä.Ilmastopolitiikan työryhmän palvelu-, bio- ja tekno-skenaarioiden tarkoituksena on tuoda esille eri tekijöiden vaikutuksia liikenteen päästöjen määrään sekä eri polkuihin liittyviä toimenpidekokonaisuuksia. Työryhmä ei ehdota niiden toteuttamista sellaisenaan.Bio-polussa luovutaan fossiilisista polttoaineista ja otetaan käyttöön uusiutuvia tai vähäpäästöisempiä polttoaineita, tekno-polussa päästöjä vähennetään liikennevälineiden teknologisen kehityksen avulla ja palvelupolussa vähentämällä päästöjä tuottavan liikenteen suoritetta ja parantamalla liikennejärjestelmän energiatehokkuutta.Työryhmän mukaan kaikissa poluissa on omat etunsa ja haasteensa. Ota kantaa! Kanna kortesi kekoon ja kerro omat näkemyksesi päästöjen vähentämisen keinoista ja tarvittavista toimenpiteistä. Avoin kysely kansalaisille on avoinna 8.10. saakka täällä. Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö, väliraportti. Kuvitus: Moottorin arkisto/Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi 12.12.2024 Uutinen Siltarikko jätti saarelaiset pulaan – Autoliiton tiepalvelu auttaa sillan yli vuorokauden ympäri 10.12.2024 Liikenne Taas mennään! – Operaatio Lumihiutale auttaa joulunajan liikenteessä 6.12.2024 Uutinen Iäkkäiden henkilövahingot yleistyivät 4.12.2024 Liikenne Bussivuoro Paltamosta Kajaaniin kello 16.10 jatkuu ainakin kesään 2026 29.11.2024 Pyöräily Testi: Pyöräilijälle kaikki näkyvyyttä edistävät varusteet ovat tarpeen – jarruvalo ja vilkut kypärässä ovat yksi keino 29.11.2024 Liikenneturvallisuus Psyykkiset oireet liikenteessä – kolarit aiheuttavat myös henkistä pahoinvointia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”