16.9.2015 Liikenne Moottorin lukijamäärä uuteen ennätykseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Painetulla Moottorilla on nyt 277 000 lukijaa. Lukijamäärän lisäksi myös lehden levikki 108 928 kappaletta (LT2014) on kaikkien aikojen suurin. Painetulla Moottorilla on nyt 277 000 lukijaa. Juhlavuottaan viettävä Moottori on näin saavuttanut tänä vuonna kaksi ennätystä. Lukijamäärän lisäksi myös lehden levikki 108 928 kappaletta (LT2014) on kaikkien aikojen suurin.Moottorin ensimmäisen numeron ilmestymisestä tuli kesäkuussa kuluneeksi 90 vuotta.– Levikki on kasvanut jo kahdeksana vuotena peräkkäin ja nyt myös virallinen, KMT:n mittaama lukijamäärä kulkee levikin viitoittamaan suuntaan, iloitsee päätoimittaja Eila Parviainen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAjoneuvoja, liikennettä ja matkailuaMoottori on autoilun ja tekniikan erikoislehdistä toiseksi suurin nyt niin levikki- kuin lukijamäärätilastoissa.Kärkisijaa pitää hallussaan Tekniikan Maailma, jonka levikki on 113 834 ja lukijamäärä 466 000. Moottorin jälkeen kolmantena tulee Tuulilasi 53 187 kappaleen levikillä ja 220 000 lukijalla. Neljäs on Auto Bild Suomi, jonka lukijamäärä on 105 000. Auto Bild Suomi ei tarkastuttanut levikkiään vuodelta 2014.Moottori koeajaa autouutuudet ja kertoo niistä käyttäjää koskettavalla tavalla. Moottorissa viihdytään monipuolisen auto- ja liikennesisällön lisäksi myös matkaillen. Noin kolmasosa lehden sisällöstä esittelee kiinnostavia matkakohteita Suomesta ja ulkomailta.Liikenneturvallisuuden asiallaOmaleimaisinta Moottorissa on vahva panostus liikenneturvallisuuteen.– Haluamme omalta osaltamme tehdä kaikkemme turvallisemman ja paremman liikenteen puolesta. Siksi kerromme lukijoillemme jatkuvasti mm. uusien autojen kehittyvistä turvajärjestelmistä ja neuvomme turvallisempaan autoiluun, Parviainen kertoo.– Näemme liikenteen yhtenä kokonaisuutena, jossa jokainen osapuoli vauvasta vaariin ja jalankulkijasta motoristiin ja autoilijaan voi omalta osaltaan helposti parantaa yhteistä turvallisuutta. Tavoitteemme on tarjota lukijoillemme eväitä onnistua tässä tehtävässä.Turvallisempaa liikennettä tavoitellaan myös, kun Moottorissa julkaistaan liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkintaselostusten tiivistelmät kaikista kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista.– Onnettomuuden syistä voi oppia. Julkaisemme tiivistelmät, jotta vastaava onnettomuus voitaisiin seuraavan kerran välttää.Moottorin myös netissäLehden rinnalla verkkopalvelu www.moottori.fi tarjoaa uutta elämyksellistä sisältöä myös painetun lehden ilmestymiskertojen välissä.Moottori.fi ei vaadi rekisteröitymistä. Se on ilmainen palvelu, jonka tarkoituksena on tuoda Moottoria tutuksi uusille lukijoille. Samalla se antaa painetun Moottorin lukijoille lisää elämyksiä, tietoa ja ennen kaikkea paikan vaikuttaa. Lehdessä ja verkossa on sisältöä, jota toisesta ei löydy.Moottori on perustettu vuonna 1925 ja ilmestyy nyt painettuna 11 kertaa vuodessa. Moottorin julkaisija on Autoliitto ry ja kustantaja Keskisuomalainen Oyj-konserniin kuuluva SLY-Aikakauslehdet Oy. Autoliiton jäsenet saavat Moottorin jäsenetuna. Moottorin voi myös tilata vuosikertana tai ostaa irtonumerona.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”