26.5.2018 Ajoneuvot MP-klassikko: Tehtaan virittämä – Husqvarna 180A ’28 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nykyään vahvaa offroad-leimaa kantava Husqvarna oli 20- ja 30-luvulla varsin menestyksekäs RR-kilpailuissa. Moottoriurheilua tärkeänä markkinointikeinona pitäneet ruotsalaiset kehittivät pyöristään kilpakäyttöön tarkoitettuja versioita, jollainen on myös Husqvarna 180A. Kuten monet muutkin moottoripyöräilyn pioneerit, myös ruotsalainen Husqvarna aloitti aseiden valmistuksen parissa ja päätyi polkupyörien kautta moottoripyöränvalmistajaksi. Kehityskaari oli vain monia muita pidempi.Vuonna 1620 kuningas Kustaa II Aadolf perusti asetehtaan Jönköpingiin, jotta tuolloin suurvalta-asemaan nousevan Ruotsin armeijalla ei tulisi pulaa musketeista. Husqvarnan tarinan voi katsoa saaneen alkunsa, kun läheisen Huskvarnan putousten tuottama energia päätettiin ottaa hyötykäyttöön ja vuonna 1689 perustettiin vesivoimaa hyödyntävä porauslaitos, joka merkitsi uutta edistysaskelta asevalmistuksen tehokkuudessa. Vähitellen asetuotanto siirtyi Jönköpingistä täysin Huskvarnaan. Yhtiön syntyhistoriasta muistuttaa logo, joka kuvaa musketin piippua edestä katsottuna.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySiirtymä siviilituotteisiin1800-luvun jälkipuoliskolla armeijan tilaukset vähenivät vähenemistään, joten Husqvarna siirsi panoksia kuluttajatuotteisiin. Siviiliaseiden lisäksi Husqvarna valmisti pian myös ompelukoneita, lihamyllyjä, uuneja, liesiä – ja vuodesta 1896 alkaen polkupyöriä.Polkupyörään Husqvarnalla asennettiin moottori vuonna 1903. Ensimmäisessä versiossa käytettiin 1,25-hevosvoimaista, 225-kuutioista Fabrique Nationalin voimanlähdettä, joka päivitettiin myöhemmin 2,75-hevosvoimaiseen. Seuraavat moottorinvalmistajat olivat NSU ja sveitsiläinen Motosacoche, joiden kaikkien moottorit olivat 1-sylinterisiä. Sopimukset edellisten kanssa olivat lyhyitä, mutta seuraava moottorinvalmistaja, niin ikään sveitsiläinen Moto-Rève, tarjosi Husqvarnan käyttöön 300-kuutioisen moottorin, jota käytettiin vuosina 1910-1918. Merkittävänä erona aiempiin kyseessä oli V2-moottori.Ensimmäinen täysin oma malliVuonna 1919 Huqsvarna siirtyi oman moottorin käyttöön, mutta piti kiinni V2-konfiguraatiosta. Husqvarnan ensimmäinen oma voimanlähde oli 550-kuutioinen sivuventtiilimoottori, jonka sylinterien välinen kulma oli 50 astetta. Luotettavaksi osoittautunut moottori säilyi tuotannossa vuoteen 1934 saakka ja sitä käytettiin 150-200-malleissa. Moottorin perässä oli malliversiosta riippuen 3- tai 4-vaihteinen käsivalintainen vaihteisto ja kuivakytkintä käytettiin jalalla.Tuohon aikaan amerikkalaiset Indian ja Harley-Davidson olivat kovassa huudossa Ruotsissa, joten ei liene sattumaa, että moottori muistutti ulkoisesti niiden käyttämiä. Myös mallina Husqvarna 180:n ulkonäössä voi nähdä viitteitä amerikkalaisiin kilpailijoihin, vaikka pyörä onkin näitä sirompi. Ajalle tyypilliseen tapaan jäykkäperäinen runko oli varustettu girder-etuhaarukalla ja tankki oli runkoputkien ympäröimä.Todennäköisesti katuversiosta muokattuSuomen moottoripyörämuseon kokoelmista löytyvä vuosimallin 1928 Husqvarna 180A löytyi ruotsalaiselta keräilijältä ja nykyisellä omistajallaan se on ollut noin vuoden ajan. Mallimerkinnän perästä löytyvä A-kirjan kuvastaa kilpakäyttöön tarkoitettua versiota.– Pyörä on upeasti patinoitunut, eikä sitä ole entisöity. Se vaatisi läpikäynnin ennen kuin sillä voi ajaa, kertoo Macke Fröberg.Fröberg kertoo, että pyörä on todennäköisesti katumallista kilpuriksi päivitetty ja mies vinkkaa pyörän myyneen Åke Sjöqvistin potentiaalisena tietolähteenä. Lähde ei petä, ja moottorin historia selviää sen sarjanumeron perusteella.– Husqvarnan tehtaalta moottori on toimitettu keväällä 1928 Malmöön, josta syksyllä takaisin tehtaalle, erittäin todennäköisesti A-versioksi päivitystä varten, Sjöqvist kertoo ja lisää käytännön olleen tuohon aikaan erittäin yleinen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKattavasti virityksiäA-version moottoria oli viritetty vakiomalliin verrattuna varsin kattavasti. Jyrkemmän nokka-akselin ohella moottoriin asennettiin maksimikierrosten nostamisen sallivat jäykemmät venttiilinjouset. Tavallisen 180-mallin männät olivat valurautaa, mutta 180A:n neljällä männänrenkaalla varustetut männät oli valmistettu alumiinista ja moottorin puristussuhdetta nostettiin lukemaan 4,6:1, kun 180-mallissa se oli 4,0:1. Lisäksi Amal-kaasutin vaihdettiin eurooppalaisvalmistajalle epätyypilliseen tapaan amerikkalaiseen Schebler DLX12 -kaasuttimeen, joka varustettiin kiihdytyssuppilolla. Näillä keinoin moottorin teho saatiin nousemaan 16 hevosvoimaan.Kuljettajan paikkakaan ei säästynyt muutoksilta. Ohjaustanko vaihdettiin niin sanottuun TT-tyyppiseen ja painon säästämiseksi astinlaudat korvattiin kahden kiinnikkeen väliin pingotetuilla remmeillä.Vasta esinäytösHusqvarnan ensimmäiseen omaan malliin perustuvilla ”tehdaskilpureilla” pärjättiin suhteellisen hyvin, mutta ne vasta avasivat tietä Husqvarnan 30-luvun Grand Prix -menestykselle. Valmistaja oli kuitenkin jo siirtänyt painopistettä pienempien ja kevyempien pyörien suuntaan ja tuli siinä sivussa mullistaneensa mantsakilpailemisen täysin. Mutta se onkin jo toinen tarina.Artikkelin kuvituksen Husqvarna 180A on esillä Suomen Moottoripyörämuseossa ja sen omistaja on Janina Fröberg.Teksti: Petri Suuronen Kuvat: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Moottoripyörät Triumph Bobber TFC – rajoitettu painos kullan kimallusta 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”