5.5.2022 Ajoneuvot Museovirastolta avustusta muun muassa rautatiekaluston inventointiin sekä ilma-alusten restaurointiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Museovirasto antoi avustusta kaikkiaan 29 liikenteen kulttuuriperintöä vaalivalle hankkeelle yhteensä 337 600 euroa. Museovirasto on jakanut avustuksia liikennehankkeille. Tänä vuonna avustusta jaettiin kaikkiaan 337 600 euroa yhteensä 29 hankkeelle. Avustushakemuksia saapui yhteensä 67 kappaletta. Museoviraston avustuksen avulla varmistetaan arvokkaiksi luokiteltujen liikenteen kulttuuriperintökohteiden asianmukainen hoito ja käyttö sekä niihin liittyvän tietotaidon säilyminen.Museovirasto on jakanut avustusta liikenteen kulttuuriperinnön vaalimiseen jo vuodesta 1995. Avustusta myönnetään joka vuosi lukuisille hankkeille muun muassa kulkuvälineen tai sen osan konservointiin, restaurointiin tai rekonstruointiin. Kohteen historiallisella merkityksellä sekä hankkeen laatuun ja vaikuttavuuteen kohteen säilymiselle käytössä kiinnitetään huomiota hakemuksia arvioidessa. Tänä vuonna kantavana teemana oli myös kestävä kehitys.– Hakemuksia arvioitiin nyt ensimmäistä kertaa myös kestävän kehityksen näkökulmasta. Etua oli, jos kohteen hoito ja käyttö on osallistavaa ja tasa-arvoista, ymmärrystä ja osaamista ylläpitävää, tietoa lisäävää, yhteisöllistä ja ottaa lisäksi huomioon vastuullisen kuluttamisen sekä kestävän talouskasvun tavoitteet”, kuvaile erikoistutkija Hannu Matikka Museovirastosta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAvustus Swan 55 -purjeveneelleMuseoviraston apuna avustushakemusten arvioinnissa ovat asiantuntijalautakunnat, joiden jäsenet edustavat oman liikennealansa asiantuntemusta. Mukana lautakunnissa on museoiden, viranomaisten, harrastajien sekä restaurointi- ja konservointialan edustajia.Tänä vuonna avustusta myönnettiin muun muassa Haapamäen veturitallin talliraiteiston korjaustyön hankesuunnitteluun, Suomen ensimmäisen kirjastoauton 3D-rakennemallinnuksen teettämiseen, kansallisesti merkittävän historiallisen rautatiekaluston inventointiin ja julkaisemiseen digitaalisesti ja kootusti Finnassa sekä useampaan museoauton kunnostushankkeeseen.Lisäksi kolme ilma-alusta sekä yksi purjevene sai avustusta kunnostamiseen. Swan 55 -purjevene Galiana sai avustuksenkannen kunnostamiseen avustuksen, kyseisellä purjeveneellä osallistutaan vuonna 2023 kansainväliseen Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailuun.– Vaikka Nautor teki amerikkalaisen suunnittelutoimisto Sparkman & Stephensin valvonnassa 1960- ja 1970-luvun Swanit vahvoiksi kuin panssarivaunut, yli 50-vuotias vene vaatii kuitenkin perusteellisen kunnostuksen, jotta voimme lähteä sillä turvallisesti vaativiin olosuhteisiin. Museoviraston antama tuki on merkittävä apu ja auttaa meitä pitämään klassikko-Swanimme arvonsa mukaisessa kunnossa, purjehtija Tapio Lehtinen kertoo.Swanin kisatiimiin kuuluvat luottoaikuisten lisäksi nuoret – kuopukset vasta kevään 2022 abiturientteja.Lähde: Museovirasto Lue lisää Kaikki artikkelit 1.6.2025 Lentokoneet Türk Hava Yollari 92 vuotta – kuinka Turkki on vuosien saatossa valjastanut Turkish Airlinesin ulkopoliittisen valtansa välineeksi 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”