25.7.2021 Matkailu Mutkia matkassa eli retki Sveitsin ehkä hienoimmalle alppitielle Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Klausenin solan 136 mutkaa ovat hyvä syy sille, miksi etenkin motoristit rakastavat sitä. Me valitsimme kuitenkin menopeliksi Porsche Boxsterista tehdyn uuden juhlaversion. Taas ollaan keskisessä Sveitsissä, tällä kertaa Linthalissa, noin tunnin ja vartin ajomatkan päässä Zürichin lentokentältä. Alpit nousevat edessä jyrkästi kohti taivasta, vaikka ei olla edes niiden korkeimpien huippujen juurella.Klausenin sola yhdistää Glaruksen ja Urin kantonit, idässä sola alkaa siis Linthalista ja päättyy lännessä Altdorfiin. Näiden kaupunkien välillä on hieman vajaat 50 kilometriä, ja yksi Sveitsin hienoimpia teitä. Alppeja ei ylitetä vaan siirrytään vain Alppien pohjoispuolella yhdestä laaksosta toiseen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPitkä historiaKlausen on erityisen rakastettu Sveitsissä, koska sillä on pitkä historia moottoriurheilussa. Tuo historia alkaa jo 1920-luvun alusta, jolloin autoilussa elettiin melko erilaisessa maailmassa kuin nykyään. Auto oli harvojen herkku, joten yleisen tien ottamisessa kisakäyttöön ei ollut mitään erikoista.1920-luvulla elettiin myös moottoriurheilun pioneeriaikaa. Ensimmäinen maailmansota oli ohi; teollisuus oli edennyt sodan aikana harppauksin eteenpäin, ja nuo kehityksen hedelmät voitiin valjastaa hyödyllisempään tarkoitukseen.Muutaman sveitsiläisen päähän pälkähti järjestää autokisa paikallisella vuoristotiellä. Vaatimattomiksi ei järjestäjiä voi ainakaan pilkata, sillä kisa tuli tunnetuksi nimellä "Grossen Bergpreis der Schweiz" – eli Suuri sveitsiläinen Mäkikisa.Autot lähetettiin matkaan 27. elokuuta 1922. Startti oli Linthalissa, missä me olemme siis juuri nyt Porsche Boxsterin 25-vuotista historiaa juhlistavan erikoismallin kanssa. Maali odotti puolestaan ylhäällä, juuri ennen Klausenin solan korkeinta kohtaa. Kyseessä oli rallitermein pikakoe, kisattava matka oli 21,5 kilometriä. Matkan varrelle mahtuu 136 kurvia, ja korkeuseroakin on hulppeat 1 237 metriä. Jokaisella metrillä noustaan siis hieman vajaat kuusi senttiä.Vehreästä laaksosta kohti kallioseinämääTien alku on mukulakivetty tien historiaa kunnioittaen – onneksi kuitenkin vain yhden pitkän mutkan verran. Linthal sijaitsee 650 metriä merenpinnan yläpuolella, eli tie nousee alussa rinnettä pitkin välillä melko tiheän metsän siimeksessä. Myös pari tunnelia mahtuu matkaan.Tien viehätys avautuu nopeasti, 180 asteen serpoja on yksi toisensa perään. Miten se menikään… nopealla autolla ehtii nähdä omat takavalonsa.GTS:stä tuttu Porschen nelilitrainen moottori rällättää kivasti. Boxster hyökkää aggressiivisesti kurveihin. 20-tuumaiset pyörät tarraavat tiukasti kiinni asfalttiin. PASM-sporttialusta istuu tiessä matalalla ja kuin tauti. Tämä on brutaali tapa punnita auton ominaisuuksia. Jyrkät nousut vievät mehut monesta, mutta Porsche ei hyydy. Vapaasti hengittävä bokserikuutonen tuottaa mukavat 400 heppaa.Meidän automme on varustettu PDK-automaatilla, joskin näille teille manuaali olisi ollut jotenkin parempi valinta. Toisaalta PDK toimii hienosti, ja ratin vaihdelavoilta kuski voi rytmittää laatikon siirtoja manuaalisesti.Yhdestä metsästä ulos sukellettaessa eteen avautuu iso laakso, jota reunustavat toisella reunalla terävähuippuiset vuoret. Laakson päässä odottaa pieni kylä. Tämä on tien päätepiste talvella. Talvikunnossapitoa ei ole. Lunta on talviaikaan usein useampi metri.Kivinen polkuJa taas kiivetään. Vähitellen puut vähenevät sekä vähenevät ja maisemat jylhenevät. Pysähdymme hetkeksi tien reunaan ihastelemaan jyrkältä kallioseinämältä alas putoavaa vettä.Samalla päätämme tehdä rohkeasti tuttavuutta paikallisiin, sillä meillä on utelias ihailija. Menemme rohkeasti lähemmäs, ja hän tulee pienen empimisen jälkeen tarkastamaan auton. Nopea nuolaisu kuskin penkkiin ilmeisesti testaa sen, onko kyseessä aito vai keinonahka.Kun emme yrityksistä huolimatta löydä yhteistä kieltä, matkamme jatkuu kohti huippua. Tie on paikoitellen hyvin kapea, eikä kaiteita ole kaikkialla. Lisäksi tiellä on runsaasti pyöräilijöitä ottamassa kaiken irti pohkeistaan. Myös maisemia ihailevat turistit pudottavat keskinopeutta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHuipulla tuuleeVähän ennen huippua tie kiemurtelee kuin käärme. Tienviitaat varoittavat irtokivistä sekä epätasaisesta tien pinnasta. Myös miinoista pitäisi varoittaa, sillä lehmiä on tien molemmin puolin, ja usein ne vaeltavat myös tielle.Muutama metri ennen huippua on autokisojen maali. Tuon vanhan maaliviivan kohdalla olevan historiallisen rakennuksen katolta avautuu upea näkymä taakse jääneeseen laaksoon. Varjopaikoissa on vielä lunta.Ylitämme solan korkeimman kohdan. Kovia kokeneessa kyltissä seisoo lukema 1952 metriä. Alpeilta löytyy monta korkeampaakin solatietä, mutta harvalla tiellä on yhtä maineikas historia.Taukopaikka on täynnä pysäköityjä autoja. Huipulla on myös hotelli, jos matkalaista väsyttää. Täältä lasketellaan siis Altdorfiin, jossa eräs herra Tell suoritti varsijousellaan kuuluisan omenatemppunsa. Mies kuulemma patsastelee kylillä edelleen.Tämä siirtymä sisältää huomattavasti vähemmän mutkia, mutta yläosuudella on toki edelleen varsin näyttävät maisemat. Tie on kaiverettu hetkittäin lähes pystysuoraan kallioseinämään. Tie on myös taas paikoitellen melko kapea. Oikeaa reunaa reunustaa kiviaita, kun vasemmalla on lähes olematon metallikaide. Pudotusta on sen verran, että jos Porsche lipsahtaa ajolinjalta, kipeää tekee varmasti.Vuoristosäähän on myös aina hyvä varautua. Lithalissa paistoi aurinko, 10 kilometrin jälkeen oli jo melko pilvistä, ja ylhäällä taivaalta tuli jopa muutama pisara. Altdorfia lasketellessa sää taas paranee. Tämä on hyvä muistaa matkaan lähdettäessä. Lämpöerotkin voivat olla laakson ja huipun välillä melkoisia.83,9 km/h keskinopeudellaKlausen-kilpailun nopeusennätys on sen viimeiseltä vuodelta1934. Kymmenen kertaa järjestetyn kisan historiankirjoihin jää elämään yksi Saksan sotienvälisen ajan menestyksekkäimpiä autokuskeja, Rudolf Caracciola. Hän ajoi pätkän Mercedes W25:llä 15,22.20 minuutissa. Nopeasti laskettuna se tietää 83,9 kilometrin keskituntinopeutta…Ei kuulosta tietysti formuloihin verrattuna hääppöiseltä, mutta katsokaa kuvia tien haasteellisuudesta. Ja tuolloin valtaosa pätkästä oli vielä soratietä!Caracciolan ohella Klausenia kohti huristelivat aikoinaan muun muassa sellaiset herrat kuin Hans Stuck, Louis Chiron ja lentävä mantovalainen eli Tazio Nuvolari, joka voitti 277:een osallistumastaan kisasta peräti 107, minkä ansiosta moni rankkaa hänet yhdeksi maailman kaikkien aikojen parhaista kuskeista.Ja noihin aikoihin autoja piti vielä oikeasti ajaa. Mies vei autoa, ei toisin päin. Huiminta on tietysti se, että autojen turvarakenteet olivat lähes olemattomat. Eikä se nahkakypärä varmasti suojannut päätä sekään kovin kummoisesti. Alas rotkoon katsottaessa ei voi kuin kunnioittaa noiden herrojen kylmäpäisyyttä.Vuoriteiden eksotiikkaSuomalaisille alppitiet ovat aina elämys, meillä kun ei ole oikeastaan kuin isoja mäkiä. Alpit ovat eristäneet ihmisiä omiin laaksoihinsa ennen kuin tiestöt ylittivät vuoret ja liikkuminen yleistyi. Nykyisin solatiet kuluvat tosin kesäaikaan enemmän huviajeluista kuin ihmisten välttämättömän liikkumistarpeen toimestaMoottori on ajanut läpi kaikki Sveitsin merkittävimmät solatiet, ja Klausen on kuskin kannalta niistä nautinnollisin. Se jättää varjoonsa jopa historiallisesti merkittävät Alpit ylittävät Gotthardin (korkeus 2 108 m), St Bernardin (2 469 m) ja San Bernardinon (2 066 m) väylät.Muita suosikkejamme ovat Nufenen (2 478 m) ja Albula (2 312 m). Näistä ensimainittu sopii mainiosti myös kaksipyöräisille. Todelliselle alppitiefanille suosittelemme kuitenkin solakierrosta Susten (2 224 m), Grimsel (2 165 m) ja Furka (2 431 m). Tästä kolmen solan kierroksesta kuitenkin myöhemmin lisää Moottorin paperiversiossa.Teksti ja kuvat: Vesa EskolaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.10.2024 Matkailu Jäähyväiset solateille: Col de l’Iseran 5.10.2024 Matkailu Erikoiset ateriat: Pädasten kartanon ravintola Alexander – 9 ruokalajin sinfonia makuaisteille 4.10.2024 Matkailu Kroatian Rijeka kiehtoo avattuna 29.9.2024 Matkailu Erikoiset unet: Pädasten kartano – hemmottelua ja rauhoittumista 29.9.2024 Automatkailu Lahti Caravan 2024: Tilantarpeeseen, mutta niukemmalle budjetille löytyy myös vaihtoehtoja 29.9.2024 Matkailuajoneuvot Lahti Caravan 2024: Kun retkeilyauto ei enää riitä – mutta halutaan silti kompaktia kokoa 28.9.2024 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuautoalan perheyritys kasvaa – ottaa uusia maita haltuun 28.9.2024 Matkailuajoneuvot Lahti Caravan 2024: Yli 200 000 euron integroitujen autojen kysyntä kasvaa – autoihin jopa puolentoista vuoden jonot 27.9.2024 Caravan-messut Lahti Caravan 2024: Off road -mallien kysyntä kasvaa koko ajan – se tuo myös matkailuautoharrastukseen koko ajan uutta väkeä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.10.2024 Uutinen Käytetyssä 100 000 euron Audissa olikin jotain muuta mitä myyjä kertoi – sitten riideltiin kymmenistä tuhansista euroista 5.10.2024 Koeajo Koeajo: BMW X3 – Münchenin myyntimaasturin muodonmuutos 5.10.2024 Ajoneuvot Ihan kohta täällä: Toyota Proace Maxilla voi olla uudeksi automalliksi vähän ikää, mutta ostat sen joka tapauksessa 5.10.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: kuka on vastuussa, jos auto on pysäköity osittain ulos ruudusta ja se kolhitaan? 3.10.2024 Sähköautot Käyttötesti: Volvo EX30 – auto, joka lähes musertuu ennakko-odotusten alle 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 30.9.2024 Ajoneuvot Upouusi Toyota Land Cruiser on vihdoinkin saanut Suomi-hinnat - mitä pidät 124 778 euron alkaen-hintalapusta? 28.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: vanhan Scanian pohjalle rakennettava jättimäinen "henkilöauto" on maailman omituisin pistokehybridi 1.10.2024 Uutinen Matkailuautossa oli jos jonkinlaista vikaa – myyjäliike tarjoutui ostamaan sen takaisin, mutta 4 500 euroa halvemmalla 29.9.2024 Autoilu Näitä autoja me haluamme – iso autoliike paljastaa! 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 20.9.2024 Kotimaanmatkailu Päivän kuva: Texaco taksi parturi baari 21.9.2024 Matkailu Tirpitz-museo – Saksan miehittämässä Norjassa nähtiin toisen maailmansodan suurimpia sota-aluksia 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä