1.10.2016 Ajoneuvot Nämä mallit epäonnistuivat Pariisin autonäyttelyssä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaikka arvosanoja ei laitettu Gaussin käyrälle, löytyi messuilta silti kattava joukko keskivertoja – ja muutama epäonnistuminenkin. Autonäyttelyn mallivyörytyksessä kaikki eivät voi onnistua täydellisesti, mutta suurin osa uutuuksista täytti niille asetetut odotukset ilman, että ne olisivat halunneet yhtään enempää. Tällaisia olivat esimerkiksi crossovereihin rynnistävä Toyota C-HR, tasaisen varmasti uusiutuva Honda Civic ja Škoda ”juuri sellainen kuin odotettiin” Kodiaq. Minimivaatimuksiin tähtäsivät myös tasainen Hyundai i30 ja laskelmoitu Mercedes-Benz E All Terrain.Keskiarvoisen suoriutumisen lisäksi muutama automalli epäonnistui messujen loisteessa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMaserati LevanteKolmikärjen katumaasturi ei ole varsinainen uutuus, mutta valitettavasti sen muotoilu ei ole parantunut sitten viime näkemän. Sinänsä maailmassa voisi olla paikka Maseratin katumaasturille, mutta perän pokkausten epäsuhtaisuus tuo mieleen menneiden aikojen Ssangyongit.Mercedes-Benz Generation EQKun vuosien odotus päättyy konseptiautoon, joka taittaa yhdellä latauksella sarjatuotanto-Opeliin verrattavan matkan, on vaikea tuntea oloaan innostuneeksi.Hämmästelemään jäävät myös Tesla-fanit, sillä Generation EQ:lle luvattu 400 hevosvoiman huipputeho ja alle viiden sekunnin kiihdytysaika nollasta sataan ovat huomattavasti amerikkalaisvalmistajan nykytuotteita jäljessä.Generation EQ:n huhutaan olevan huomattavasti Mercedes-Benzin tyypillistä konseptiautoa lähempänä tuotantoa. Lienee silti selvää, ettei saksalainen autoalan pioneeri ole vielä paljastanut kaikkea.Audi Q5Ei ole epäselvää etteikö Audi Q5 olisi varmasti erinomainen auto, aivan kuin sen edeltäjäkin. Valitettavasti edeltäjän täydellinen matkiminen muotoilua myöten ei riitä silloin, kun mallin maailman ensi-ilta on kansainvälisen lehdistön edessä suuressa autonäyttelyssä. Onko Audin muotoiluosastosta tulossa maailman helpoin työpaikka?Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVolkswagen I.D.Volkswagenin konseptiauto I.D. haluaa tuoda paljon hyvää sähköautoilua dieselkrapulasta kärsivälle kansalle, mutta auto näyttää itkuiselta ja siltä, että se on hoputettu paikalle. Hyvistä ja mielenkiintoisista ratkaisuista huolimatta vaikea nimi ja surullinen ilme eivät lupaa hyvää mallille, josta valmistaja itse povaa Kuplan ja Golfin tapaista ikonia.Pois jääneetSuurimman pettymyksen aiheuttivat silti Ford, Mazda, Lamborghini, Bentley ja Volvo. Merkkien osastot puuttuivat Pariisista tyystin. Syy on yksinkertainen: raha. Suurten näyttelyosastojen kustannukset kohoavat miljooniin, joten investointia on vaikea perustella, jos merkillä ei ole jotain aivan uutta esiteltävänään.Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen ja Lauri Ahtiainen Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”