27.7.2018 Ajoneuvot Neste Ralli: kotiyleisön kannustus lämmittää Jari-Matti Latvalaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Neste Rallin kolminkertainen voittaja lähtee tämän vuoden kisaan haastajan asemassa. Tavoitteena on kääntää alkukauden hankaluudet positiiviseen suuntaan. Toyota Gazoo Racingin väreissä ajavan Jari-Matti Latvalan alkukausi ei ole sujunut suunnitelmien mukaan: taival on täyttynyt kaikenlaisista vastoinkäymisistä. Suomalaisyleisö ei kuitenkaan ole unohtanut sankariaan – kun mies kävelee Jyväskylän Paviljongin varikkoalueella autoonsa, aidan takaa kuuluu rytmikäs ”Jari-Matti Latvala” -laulu.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKonkari, mutta silti nuoriKannustus lämmittää myös miehen itsensä mieltä, mikä lupaa hyvää tämän vuoden Neste Rallia ajatellen. Edellisvuoden kilpailua Latvala johti suvereenisti, kunnes Toyota Yaris WRC:n tekniikka petti legendaarisella Ouninpohjan erikoiskokeella.– Totta kai mediassa on ollut jonkin verran keskustelua ajamisestani ja urani jatkosta, mutta kaikkein tärkeintä on yleisön tuki, Latvala kiittelee.Vaikka Latvala on suomalaiskuskien joukossa jo konkari 190 MM-ralleineen, hän itse muistuttaa, että ikää on vasta 33 vuotta, ja sekä Tommi Mäkinen että Marcus Grönholm voittivat ensimmäiset maailmanmestaruutensa 32-vuotiaina.– Niin se vain menee, että välillä tulee huonoja vuosia, ja se on monien yhteensattumien summa. Tällä kaudella on ollut huonoa ajamista eli olen ajanut ulos kerran, mutta myös teknisiä ongelmia on ollut aika paljon.Tyylinäyte Vesalan testierikoiskokeelta.Takaa-ajoasemissa JyskäläänTavallaan edessä on siis näytön paikka. Miten vertaat tämän vuoden Neste Rallin lähtökohtia edellisiin? MM-paineitahan ei ainakaan nyt ole. – Kyllä tässä kilpailussa on aina enemmän paineita kuin muissa ralleissa. Monte Carloa voisi tosin verrata jännitystasoltaan tähän.Perjantain yhdeksännen lähtöruudun pitäisi olla Latvalalle etu, koska tie on ehtinyt jo puhdistua irtosorasta. – Sen pitäisi kyllä auttaa, varsinkin kun keli on näin kuuma ja kuiva. Ei sen varaan voi laskea mitään, mutta on se kuitenkin positiivinen tekijä, Latvala povaa.Auto sopii SuomeenToyota Gazoo Racingin testialueena on Jyväskylän seutu, eli auto on kehitetty huippuunsa saman tyyppisillä teillä, joilla Neste Rallikin ajetaan. – Pohjimmiltaan automme on vahva juuri nopeilla teillä, joilla Suomen ralli on perinteisesti ajettu. Vaikein osa-alue meille ovat olleet hitaat ja huonokuntoiset tiet.Vaikka tämän vuoden Neste Rallia on viety entistä kapeammille pätkille, sen ei pitäisi kuitenkaan olla Latvalan mukaan Toyotalle ongelma. – Tiet ovat täällä kuitenkin sen verran paremmassa kunnossa, että se ei haittaa edes erikoiskokeiden toisilla ajokerroilla. Jossain Sardiniassa ja Argentiinassa tilanne on ihan toinen, Latvala kertoo.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Keskisuomalainen / Sami SaarenpääMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”