8.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Proton Inspira – malesialaiset tekivät Mitsubishi Lancerin jopa japanilaisia paremmin Teksti Benjamin Helander Kuva Proton, Mitsubishi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Malesian ensimmäinen oma autonvalmistaja aloitti toimintansa 1980-luvun alkupuolella Mitsubishin vahvassa luotsauksessa. 2010-luvulla lainamalli Mitsubishiltä teki paluun Protonin mallistoon, ja jälki vakuutti jopa japanilaisvalmistajan itsensä johdon. Tiesitkö muuten, että Mitsubishi Lancerin tuotanto loppuu kokonaisuudessaan vasta vuoteen 2024? Proton eli Proton Holdings kuuluu niihin tietyillä markkinoilla merkittäviin autonvalmistajiin, jotka ovat täällä päin maailmaa lähes täysin tuntemattomia. Proton on kuitenkin Malesian ensimmäinen oma automerkki, ja sillä on vakiintunut asemansa Malesian automarkkinoilla. Sitä myydän useammissa muissakin Aasian maissa, ja myytiin sitä jonkin aikaa myös Isossa-Britanniassa, hyötyen oikeanpuoleisesta ohjauksesta, joka vallitsee myös Malesiassa. Esimerkiksi viime vuonna Protonin myynti kasvoi Malesiassa yli 30 prosentilla ja se oli maan toiseksi myydyin automerkki heti Peroduan, toisen malesialaisen automerkin jälkeen. Protonin historiaan on kuulunut vaiheita, jolloin se on lainannut tekniikkaa ja malleja muilta autonvalmistajilta sekä myös vaiheita, jolloin se on ollut enemmän omillaan. Nykyisin Protonilla on Malesiassa myytäviä lainamalleja kiinalaisvalmistajilta ja aikoinaan se on lainannut muun muassa PSA:lta Ranskasta. Historiallisesti Protonin merkittävin kumppani on kuitenkin ollut Mitsubishi. Japanilaisvalmistaja oli teknisessa, tuotannollisessa, rahoituksellisessa ja johdollisessa mielessä kantava voima, kun Proton aloitti toimintansa vuonna 1983. Vasta vuonna 2000 Proton julkisti ensimmäisen itse suunnitellun automallinsa, Waja -sedanin. Sen jälkeen Mitsubishi vetäytyi yhä kauemmaksi Protonista, mutta suostuikin lopulta vielä yhteen yhteistyöhön. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyProton Inspira oli yllättävänkin hyväMalesialaisvalmistaja oli siis 2000-luvulla jo suurimmaksi osaksi omillaan, mutta yllättäen vuonna 2010 Proton aloitti Mitsubishi Lancerin täyden kloonimallin tuotannon pelkästään Malesian markkinoita varten. Kyseessä oli yhdeksännen polven Lancer, siis se viimeinen Eurooppaan tuotu. Sopimuksen mukaan Proton valmistaisi Inspiran Malesiassa ja voimalinjat tulisivat valmiiksi kasattuina Mitsubishin tehtaalta Japanista. Proton ei sopimuksen mukaan saanut muuttaa mitään oleellista Lancerissa, ja malesialaisvalmistaja ilmeisesti luki juuri tuon sopimuskohdan harvinaisen tarkasti. Se nimittäin hioi auton alustan säätöjä entistä ehommiksi, päivitti sisustan materiaaleja ja kiinnitti erityistä huomiota auton valmistuksen laatuun. Jopa Mitsubishin johtoportaan kerrotaan olleen vaikuttunut Inspiran viimeistelystä. Inspira oli viiden tuotantovuoden aikana Protonille varsin edullinen "uusi" malli. Ensinnäkään uuden mallin kehityskuluja ei tullut käytännössä lainkaan, ja Proton pystyi myymään kotimaassa tuotettua autoa huomattavasti Mitsubishiä halvemmalla, johtuen Malesian harjoittamasta protektionismista. Kuten tässä nimenomaisessa juttusarjassa on aiemmin tullut esiin, Mitsubishillä on varsin merkittävä rooli myös toisen aasialaisen autonvalmistajan, nimittäin Hyundain kehitystarinassa. Voi toki todeta, että korealaisvalmistajan kansainvälinen menestyskäyrä on ollut sittemmin merkittävästi Protonia jyrkempi. Uutinen: Mitsubishi Lancer poistumassa tuotannostaProtoninkin lainaama Lancer kuuluu Mitsubishin kautta aikain tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin malleihin, eikä vähiten Lancer Evolution -ralliulottuvuutensa ansiosta. Tässä jutussa teemana olevan, kymmenen vuoden ajan tuotannossa olleen yhdeksännen polven Lancerin jälkeen on tullut vielä yksi, Euroopassa tuntemattomaksi jäänyt kymmenes Lancer-polvi. Tarkemmin sanottuna tämä vuodesta 2017 aina näihin päiviin asti Taiwanissa tehty Lancer on vain merkittävä päivitys edeltäjäänsä, rakentuen samalle GS-alustalle, joka on Mitsubishin ja Chryslerin jo yli 20 vuoden takaisen yhteistyön tulos. Muutokset ovat Mitsubisheja Taiwanissa valmistavan China Motor Corporationin käsialaa, ja korimuotoilusta on vastannut italialaistalo Pininfarinan kiinalainen siipi. Autoa on myyty vain kahdessa maassa, nimittäin Kiinassa ja Taiwanissa. Mutta nyt siis kymmennen sukupolven tuotannon loppuessa Mitsubishi Lancer siirtyy näillä näkymin kuolleiden mallinimien joukkoon koko maailmassa. Mitsubishi ehti valmistaa Lanceria eri muodoissaan kaikkiaan peräti 51 vuoden ajan, mikä tekee siitä yhden maailman pisimpään yhtäjaksoisesti tuotetuista mallinimistä. Lähteet: Mitsubishi, Proton, Autoevolution Lue lisää Kaikki artikkelit 14.5.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: Mitsubishi saa kloonattavakseen tulevan Nissan Leafin – muiden kloonimallien jatkoksi 11.6.2020 Ajoneuvot Nimi muutettu: Citroën C-Crosser on japanilais-ranskalainen katumaasturi, jonka taustalla oli monikansallinen sekamelska 16.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Mitsubishi Colt CZC – Ken Okuyaman vähemmän tunnettu taideteos 25.5.2025 Koeajo Koeajo: Mitsubishi Outlander – kuin ladattava Nissan X-Trail 24.3.2025 Koeajo Koeajo: Mitsubishi ASX – jotain tuttua tässä on 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 3.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: maailman ensimmäinen moderni massatuotettu sähköauto Mitsubishi i-MiEV 24.1.2025 Uutinen Honda haluaisi Renaultin ulos Nissanilta – ja miten käy Mitsubishin? 11.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: entistä ehompi Mitsubishi Outlander PHEV 1.11.2024 Ajoneuvot Mitsubishi aikoo lainata Renaultilta ensimmäisen modernin sähköautonsa – myös Symbioz lienee Mitsulla tähtäimessä 14.9.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Mitsubishi Pajero Evolution on harvinaista maastoherkkua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster