28.12.2022

Nimi muutettu: Hyundai Grandeur uudistui perinpohjaisesti – tärkeän mallisarjan juuret löytyvät Mitsubishilta

Grandeur menee vähintään top 5:een Hyundain kaikkien aikojen tärkeimpien mallinimien vertailussa, ja brändin lippulaivamalli on nyt siirtynyt näyttävästi seitsemänteen sukupolveensa. Sen kunniaksi on kiva katsoa vähän taaksepäin, kuten siihen, millaisia logonvaihtoja mallin muinaishistoriasta löytyykään.

Ennen sukellusta Hyundain lippulaivaan, voi halutessaan tutustua tai palauttaa mieliin, kuinka Kia nousi automaailman huipulle ja päätyi yhteen ja samaan konserniin Hyundain kanssa.

Hyundain historian vaiheet muistuttavat monilta osin Kiaa, johtuen ennen kaikkea niiden yhteisestä kotimaasta, Etelä-Koreasta. Molemmat ovat nousseet maailman huipulle verrattain myöhään ja nopeasti. Molemmilla oli myös tuotannollinen suvantovaihe 80-luvulla, johtuen itsevaltaisen presidentin Chun Doo-hwanin (1931 – 2021) harjoittamasta politiikasta.

Hyundain nousu nykyisenkaltaiseksi jätiksi alkoi samoihin aikoihin Kian kanssa 80-luvun puolivälissä. Siinä missä Ford ja Mazda kannattelivat Kiaa tämän uudessa alussa, oli Hyundai jo aiemmin löytänyt teknologisen yhteistyökumppanin Mitsubishistä. Näin syntyi japanilais-korealaisessa yhteistyössä Hyundain oma edustusauto.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Molempien tarpeesta

Hyundai kokosi paikallisesti tehtaallaan Etelä-Koreassa jo aiemmin Ford Granadaa, joka edusti samaa segmenttiä kuin tuleva Grandeur. Hyundailla oli kiinnostusta omankin tuotteen lanseeraamiseen E-segmentissä, mutta sen resurssit eivät tuolloin riittäneet moiseen ponnistukseen, vielä, kun paikallinen kilpailija, Daewoo Royale, oli tasokas auto.

Yhteistyökumppania lähdettiin siis etsimään Hyundaille Pony-mallin kautta jo ennestään tutusta Mitsubishistä, joka kaavaili iäkkään Debonair-sedaninsa perusteellista uudistamista. Sopimus syntyi, ja näin Hyundai ja Mitsubishi päätyivät jakamaan yhteisen edustussedanin nojaten japanilaisosapuolen tekniikkaan. Mallit lanseerattiin molempien osalta vuonna 1986. Hyundai alkoi valmistaa Grandeuria tehtaallaan Ulsanissa, joka on tätä nykyä kapasiteetiltaan maailman suurin autotehdas jopa yli puolentoista miljoonan auton vuosituotannollaan.

Mitsubishin johtama muotoilutiimi on saanut kuvan Debonairin ja sitä kautta Grandeurin keulaan vaikutteita Chrysler New Yorkerista, olivathan Mitsubishi ja Chrysler tuolloin tiiviissä yhteistyössä. Debonairin keulalla nähtiin myös Mitsubishin ensimmäiset V6-voimanlähteet. Debonairista nähtiin myös jatkopätkällä toteutettu limusiinimalli.

Mitsubishille Hyundain kanssa tehty Debonair merkitsi peräti 22 vuotta tuotannossa olleen edellispolven siirtymistä syrjään sekä etuvetorakenteen käyttöönottoa edustusluokassa. Hyundaille Grandeur oli suuri menestyksen avain, joka niitti mainetta muun muassa luotettavuudellaan. Hyundai oli pääsponsorina Soulin kesäolympialaisissa vuonna 1988, ja Grandeur pääsi soihdunkantajaksi toimiessaan kisojen ajan arvovieraiden edustusautona.

Grandeur oli Hyundai-brändin lippulaiva ennen vuotta 1996, jolloin seuraavan polven malliin perustunut, mutta suurempikokoinen Hyundai Dynasty esiteltiin. Grandeur toteutettiin ensimmäiset 12 vuotta ja kaksi sukupolvea Mitsubishi-yhteistyönä. Ensimmäinen Sonata edusti kuitenkin jo vuonna 1988 Hyundain omaa suunnittelua, minkä perintöä kymmenen vuotta myöhemmin muodostuneen Hyundai-Kian tuotteisto on.

Konsernilla on ollut Grandeurista lähtien laaja kattaus erikokoisia ja tasokkaita sedaneita sekä koti- että vientimarkkinoille. Huipennuksena Hyundaista eriytettiin vuonna 2015 premium-merkki Genesis Motor. Tämän myötä Grandeur on päässyt palaamaan juurilleen emobrändin lippulaivasedaniksi, joskaan ei Eurooppaan.

Seitsemäs polvi kasvoi uusiin mittoihin - ei unohtanut juuriaan

Hyundai esitteli nykyisen, seitsemännen polven Grandeurinsa maailmalle asteittain loka-marraskuussa. Ensin nähtiin ulkokuori, ja sitten korealaismerkki valotti myös auton tekniikkaa.

Grandeurin streamline-henkistä sivuprofiilia tyylittävät 20-tuumaiset vanteet.

Täysin uusi Grandeur edustaa Hyundain rohkeaa nykytyyliä, jota on tässä muodossa nähty ainakin Staria-pikkubussissa. Keulassa pääesimerkit puhdaslinjaisesta muotoilusta ovat suora, koko auton levuýinen ledinauha, sen alapuolelta löytyvät ajovalot sekä suoraviivainen hunajakennomaski. Takavaloissa sama teema jatkuu. C-pilarissa mielenkiintoinen yksityiskohta on opera-ikkuna, joka on aivan selvä viittaus alkuperäiseen Grandeuriin. Myös sivuikkunoiden reunalistat ja muukin muoto ajavat samaa päämäärää.

Grandeur on tunnettu vuodesta 2005 Korean ulkopuolella Hyundai Azeran nimellä.

Vuonna 2016 esiteltyyn kuutospolveen verrattuna auto on kasvanut kokoa sisätilojen hyväksi. Pituudellaan viiden metrin rajapyykin ylittänyt Grandeur on muun muassa 4,5 senttimetriä pidempi kuin edeltävä polvi ja peräti 17 senttiä alkuperäistä Grandeuria pidempi. Kooltaan uusi Grandeur on jo suurempi kuin Genesiksen keskimmäinen sedan, G80.

Grandeur kolkuttelee tasollaan yhä enemmän Genesiksen ovia. Laadukkaiden kojelautamateriaalien keskeltä esiin pomppaavat monitoiminäytöt, joille lähes kaikki toiminnot on nykyaikaisesti keskitetty. Istuinverhoilut ovat 2020-luvun edustusautossakin nappa-nahkaa, mutta ne tulevat ympäristöystävällisistä lähteistä. Somisteiden nahat ovat antibakteerisia.

Grandeurin moottorit tulevat Hyundain Smartstream-perheestä, eikä Genesis G80:n kaltaista täyssähkömallia ole näköpiirissä. Polttomoottorivaihtoehdot ovat 2,5-litrainen rivinelonen sekä 3,5-litrainen V6, teholtaan 200- ja 300 hevosvoimaa. Hybridiversio nojaa 1,6-litraiseen moottoriin, ja vaihtoehtoisten polttoaineiden maailmasta V6:n saa joillain markkinoilla myös kaasukäyttöisenä. Merkittävänä teknisenä erona Genesiksiin Grandeur säilyttää etuvetoisuutensa.

Grandeurin/Azeran päämarkkinat ovat Aasiassa, sillä Euroopan lisäksi siitä jää osattomaksi Genesiksen vuoksi myös Pohjois-Amerikka. Mallin tuotannon on määrä alkaa vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä.

Satojen pikseleiden retro - Heritage Series Grandeur

Grandeurin 35-vuotisen historian kunniaksi Hyundai esitteli sille Los Angelesin AutoMobility show'ssa 2021 näyttävän tribuuttimallin, Heritage Series Grandeurin. Konsepti yhdistää 80-luvun kulmikkaan edustussedanin 2020-luvun Hyundain Ioniq -sähkömallistoon, alleviivaten Grandeurin merkitystä korealaisvalmistajalle itselleen.

Heritage Series Grandeurin tekniikasta ei paljastettu muuta kuin että kyseessä on sähköautokonsepti, restomod, ollen näin todennäköisesti jotain sukua Ioniq 5:lle. Ioniqista ammentavat myös auton valot, jotka ilmentävät Ioniq-malliston Parametric Pixel -filosofiaa 80-lukulaisella otteella. Alkuperäiseen ulkokuoreen on tehty muitakin muutoksia, kuten uudet sivupeilit sekä vanteet.

Sisällä muokkaukset ovat laajempia. Heritage Series Grandeur kätkee sisäänsä materiaaleiltaan tasokkaan sekä modernin matkustamon, jossa viittauksia 80-luvulle on huomattavasti vähemmän. Monitoiminäyttöjen asettelusta sekä yksipuolaefektillä toteutetusta ohjauspyörästä päätellen Hyundai antoi meille retromallin kautta salavihjeitä tulevan Grandeurin ohjaamonäkymästä jo vuotta ennen tämän esittelyä.

Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Hyundai, Motortrend, Mitsubishi Kuvat: Hyundai, Mitsubishi

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lisää aiheesta

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat