4.6.2016 Liikenne Nuorilla turmakuljettajilla usein liikennerikkomuksia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nuorten kuljettajien onnettomuuksista noin yhdeksän kymmenestä oli miesten aiheuttamia. Nuorilla turmakuljettajilla on tuoreen raportin mukaan yhä useammin taustallaan liikennerikkomuksia. Nuorista turmakuljettajista yli puolet (58 %) oli syyllistynyt aiemmin liikennerikkomuksiin. Osuus on kasvanut vuodesta toiseen, selviää Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan raportista.Nuoret, 18–24-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat 188 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta vuosina 2010–2014. Määrä on noin viidennes kaikista ajanjakson kuolonkolareista.Nuorten kuljettajien onnettomuuksista noin yhdeksän kymmenestä oli miesten aiheuttamia. Tilastot osoittavat nuorten miesten ottavan helpommin riskejä.– Heidän aiheuttamissaan onnettomuuksissa kuski oli päihtyneenä varsin usein, peräti 40 prosentissa tapauksista. Lisäksi reilusti yli puolet ajoi ylinopeutta. Suurin osa ei myöskään käyttänyt turvavyötä tai muita turvalaitteita, Liikennevakuutuskeskuksen tutkija Niina Sihvola taustoittaa.Nuorten kuolonkolarit ovat tavallisimmin suistumisonnettomuuksia, joissa ei ole yleensä muita osapuolia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNuorilla vanhoja autojaMonet nuoret kuljettajat ajavat vanhoilla autoilla. Ilmiö näkyy niin liikennevakuutuksesta korvatuissa vahingoissa kuin kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissakin. Lähes puolet nuorten kuolonkolareista on ajettu vähintään 15 vuotta vanhalla ajoneuvolla.– Uutta turvatekniikkaa ei ole saatu riittävästi hyödynnettyä. Ajonvakautuslaitteistot ja nopeudenrajoittimet parantaisivat myös nuorten kuljettajien mahdollisuuksia selviytyä hengissä, liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari Liikennevakuutuskeskuksesta muistuttaa.Vuosina 2010–2014 liikennevakuutuksesta korvatuista vahingoista nuoret kuljettajat aiheuttivat 14 prosenttia. Osuus on laskenut hieman viime vuosina.Lähde: Liikennevakuutuskeskus Kuva: Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”