26.7.2026 Päivän kuva Oletko jo huomannut tämän ralliaiheisen puistomuuntajan? – Sen sijainti ei ole varsinaisesti yllätys Teksti Rikhard Wacker Kuva Rikhard Wacker Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rallikuvin teipattu puistomuuntaja on näyttävä ilmestys Lievestuoreella. Jos matkustaa Jyväskylän ja Kuopion välillä, Lievestuoreen kohdalla kannattaa olla tarkkana. Niin sanotussa Laukaanhovin risteyksessä on tarjolla jotain, mitä ei näe aivan joka päivä. Puistomuuntajat sijaitsevat Lievestuoreen huoltoasemakeskittymän värittämässä risteyksessä. Risteysalueelle on nimittäin tämän vuoden keväällä tullut uusi maamerkki – tai maamerkki ei ole varsinaisesti uusi, mutta se on saanut ylleen uuden pinnan. Ruuhimäentien ja Koivujärventien risteyksessä on sijainnut jo pitkään kaksi tavallista puistomuuntajaa, mutta nyt aiemmin spraymaalein tuhritut muuntajat on teipattu näyttävään kuntoon. Molempien puistomuuntajien neljä seinää on teipattu mustavalkoisin valokuvin, jotka paljastuvat lähikatselussa ralliaiheisiksi valokuviksi. Kahdeksasta valokuvasta löytyy rallilegendat Hannu Mikkola, Ari Vatanen, Timo Salonen, Henri Toivonen (kertaa kaksi), Markku Alen, Juha Kankkunen ja Tommi Mäkinen. Kaikki mustavalkoiset valokuvat ovat peräisin 1980- ja 90-luvuilta. Valokuvat ovat moottoriurheilutoimittaja Marko Mäkisen ottamia. Mustavalkoiset valokuvat on ottanut moottoriurheilutoimitaja Marko Mäkinen 1980- ja 90-luvuilla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lähellä Ruuhimäen maalia Se tuskin lienee sattumaa, että ralliaiheinen puistomuuntaja sijaitsee erään tunnetun erikoiskokeen lähialueilla. Ruuhimäki-nimeä kantavan erikoiskokeen maaliin ei ole paikalta nimittäin kuin muutama sata metriä. Niin ikään lähellä on myös Ruuhimäen maalialueella sijaitseva legendaarinen hyppyri, josta autot lentävät jopa kymmeniä metrejä ilmassa. Monesti Ruuhimäen hyppy on ollut jopa koko rallin lopettava erikoiskoe, joten kuljettajat ovat voineet ladata hyppyyn ”kaiken” – onhan kyseessä kilpailun viimeiset metrit. Tämän vuoden 75-vuotisjuhlarallissa Ruuhimäki on jälleen mukana, mutta tällä kertaa sen rooli on olla torstaiaamun shakedown-, eli testierikoiskoepätkä. Erikoiskokeella ajettuja aikoja ei siis lasketa mukaan kilpailutulokseen, mutta kuljettajat voivat hakea sieltä vauhtia ja tehdä viimeisiä säätöjä torstai-iltana alkavaan varsinaiseen kilpailuun. Kuvista löytyy kaikkiaan seitsemän eri rallilengendaa. Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 19.7.2026 Laivat Veneilijä, muistathan tapin! – Silja Serenadellakin on sellaisia pahan päivän varalle olemassa 17.7.2026 Päivän kuva Kokeilussa oleva eläinten suojatie – täyttä totta Naantalissa ja Nousiaisissa 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 23.6.2026 Päivän kuva Muistatko miksi Renault 4:sta kutsuttiin ”Tipparelluksi”? 19.6.2026 Päivän kuva Tunnistatko auton tästä poistoilmaventtiiliksi naamioidusta polttoaineen täyttöaukosta? 17.6.2026 Päivän kuva Pystytykö erottamaan Dacia Bigsterin Dusterista pelkän keulan perusteella? 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan