26.8.2018 Matkailu Päivän kuva: Temppeliritarien vieraana Ranskassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä La Couvertoirade on klassisen kaunis ranskalainen kivikylä, jonka historiasta löytyy eräs maailman ensimmäisistä kansainvälisistä organisaatioista. "Voidaankin sanoa, että temppeliherrain ritarikunta on maailman ensimmäinen kansainvälinen yritys" sanailee järjestöstä kertova verkkosivu. Soturimunkkien hengellinen järjestö kasvoi 1100-luvulta alkaen esikuvaksi ja merkittäväksi vaikuttajaksi Euroopan historiassa. Keksipä ritarikunta jopa šekin ja pankkitoiminnan esimuodon valtavuosinaan. Toisaalta, 1300-luvulle tultaessa järjestön maine oli mennyttä ja tuho koitti yhtä nopeasti kuin nousukin. Mutta eipä mennä vielä asioiden edelle. La Couvertoiraden kylässä eteläisessä Ranskassa ollaan vielä 1200-luvun tunnelmissa – ainakin monelta osin. Maan kauneimpien kylien järjestöön valittu kivikylä on upeasti säilynyt aikakapseli temppeliherrojen ritarikunnan linnakekylästä. Edes turistien t-paitakauppa, terassit aurinkovarjoineen ja satunnainen satelliittiantenni eivät riitä sotkemaan kauniisti säilynyttä tunnelmaa. Toisaalta, jos temppeliritarit olisivat voimissaan, myisivät hekin varmasti paitoja ja pinssejä ohikulkijoille. Portilta kantautuva harppumusiikki ja kylää asuttavat käsityöläisartesaanit auttavat ylläpitämään aikakapselitunnelmaa, joten edes laiskasti lompostavat vieraat eivät haittaa eläytymistä kylän huippuvuosiin. Temppeliritareille kylän sijainti tarjosi hyvän solmukohdan järjestölle suotujen lahjoitusten ja rikkaan maaseudun suhteen, onhan roquefort-homejuusto kotoisin juuri näiltä seuduilta. Kunnan sijainti oli edullinen myös etelään johtavien teiden suhteen. Järjestön hajoamisen jälkeen työtä jatkoi Johanniittain ritarikunta, heidän varustaessa linnaketta entisestään. Myöhemmin kylä joutui puolustamaan itseään muun muassa hugenotteja vastaan.Teksti ja kuvat: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa 26.4.2025 Matkailu Hurjan hauska matka Tukholmaan 20.4.2025 Matkailu Freud-museo Wienissä: itseanalyysin paikka psykoterapian syntykodissa 14.4.2025 Matkailu Havaiji – ainutlaatuinen, myyttinen matkakohde toisella puolella maapalloa 13.4.2025 Matkailu In Flanders Fields: seisahduttava 1. maailmansodan museo Belgiassa 6.4.2025 Matkailu Hyvä syy käydä luostarissa: munkit tykkäsivät panna ja polttaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 2.5.2025 Historia Viimeiset käynnistykset: viekas ja viekoitteleva vitoskone 3.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moto 800 MT-X – elämä on seikkailu 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 30.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ferrari teki kaikkien aikojen pienimmän tuotantoautoon asennetun V12-moottorin 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa