5.7.2024 Ei kategorioita Päivän kuva(t): pitkät eli mastolliset laivat saapuivat Helsinkiin Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 4.–7.7. Helsingissä vierailevat isot purjelaivat ja -veneet ovat hyvä syy lähteä Kauppatorille maistelemaan mansikoita ja Eromangan lihapiirakoita. Samalla voi katsastaa Eteläsataman koreat vieraat. Kirjoitimme jo ennakkoon lyhyen infopaketin The Tall Ships Races -tapahtumaan eli paitsi Helsingin myös Turun ja Maarianhaminan visiiteistä. Välissä alukset käyvät myös Tallinnassa, jonne niitä voi saatella veneellä alkumatkan sunnuntaina.Ja vaikka laivoja on nyt siis hieman vähemmän kuin parhaina vuosina, kyllä useampi hieno purjelaiva Helsingin satamassa on vain komea näky.Korkean paikan kammosta kärsiviä ahdistaa seurata jo pelkkää laivojen miehistöjen työskentelyä.Suurten alusten lisäksi Helsingin laitureihin on kiinnittynyt lukuisia pienempiä aluksia, joissa miehistöillä on usein aikaa vaihtaa kuulumisia. Milloin mihinkin laivaan pääsee sisälle, se selviää alusten ulkopuolella olevista infotauluista.Laivat ovat ”parkissa” Eteläsataman, Kauppatorin, Katajanokan, Kanavarannan ja Pohjoisrannan alueella. Ne kaikki kävelee helposti läpi yhdellä ja samalla kertaa. Ja toki tarjolla on laivojen katsomisen lomassa myös elävää musiikkia. Janojuomaakin on tarjolla.Ja eihän sitä koskaan tiedä, ehkä laivalla vierailun aikana voi oppia yhden tai kaksi uutta asiaa.Tämän vuoden laivoista kaksi on ylitse muiden. Guayas (yllä) on saapunut Ecuadorista ja Dar Mlodziezy (alla) Puolasta.Yhteensä aluksia on tasan 50.Tapahtumat kotisivut: https://tallshipsraceshelsinki2024.fi/Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2025 Kotimaanmatkailu Burger Lovers Festival tarjoaa Suomen parhaat hampurilaiset 22.3.2025 Kotimaanmatkailu Moottori 100 vuotta: Koronakuplassa Ranualla 12.2.2025 Matkailu Alvar Aallon arkkitehtuurista matkailutäky – peräti Unescon maailmanperintökohde? 18.1.2025 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen suosion kasvu näkyy myös Caravan-messuilla – paljon uusia matkailuautoja tarjolla 17.1.2025 Matkailuajoneuvot Caravan-harrastuksella valtava merkitys – jättää vuosittain satojen miljoonien potin kotimaan matkailulle 17.1.2025 Kotimaanmatkailu Matkailuajoneuvoalan tulevaisuuden näkymissä korostuvat etätyö ja älykäs teknologia 15.1.2025 Matkailu Helsinki – maailman kestävin matkakohde 14.1.2025 Matkailu Ulkomaille halajaa jo moni, matkustusinto kasvanut viime vuodesta 3.1.2025 Matkailu Brittilehti listasi kiinnostavimmat matkailukohteet vuodelle 2025 – Suomesta listalle nousi yllätyskaupunki Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 19.6.2025 Koeajo Maistiainen: DS°8 – odotuksia on paljon, mutta niihin myös vastataan 20.6.2025 Matkailu Skandaalien sävyttämä klassikkoauto saapui Vehoniemen harjulle 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton? 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster