14.1.2025 Matkailu Ulkomaille halajaa jo moni, matkustusinto kasvanut viime vuodesta Teksti Marko Jokela Kuva Marko Jokela Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kyselytutkimus: kasvavaa kysyntää on erityisesti Etelä-Eurooppaan muun muassa Espanjaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Kyprokselle ja Portugaliin. Kotimaanmatkoja suunnitellaan samaan tahtiin kuin vuosi sitten. Erittäin moni suomalainen matkailija tähyää ulkomaille. Tuoreen kyselytutkimuksen perusteella suomalaisten taloushuolet eivät näy matkailusuunnitelmissa, sillä jopa 70 % suunnittelee ulkomaanmatkaa vastaavan luvun ollessa vuosi sitten 56 %.Kotimaanmatkoja suunnitellaan vastaavasti samaan tahtiin kuin vuosi sitten.Suomalaiset matkustivat ulkomaille viime vuonna saman verran kuin ennen koronapandemiaa, samalla kotimaan matkailu näyttää asettuvan kymmenen prosenttiyksikköä korkeammalle tasolle.Tiistaina julkistettu kyselytutkimus on ajastettu viikonvaihteen Matkamessut 2025 -tapahtuman alle.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMatkailu elpyneeSuomalaiset liikkuvat ja lomailevat aika aktiivisesti, sillä 91 % suomalaisista on matkustanut vuoden aikana ainakin kerran kotimaassa tai ulkomailla. Vähintään kuusi kertaa matkustaneita on reilu viidennes.Suomen matkailualan liiton (SMAL) toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti odottaa lomamatkailun elpyvän.– Kuluttajien laskenut luottamus omaan talouteensa on näkynyt lähinnä perheiden matkustuksessa. Liikematkustuksessa on kuitenkin nähty viimeisellä kvartaalilla elpymistä, mikä ennustaa yleensä parempaa myös vapaa-ajan matkustukseen. Viime vuosien tapaan edelleen on nähtävissä myös matkailurajoitusten aikana syntynyttä matkustusvajetta, Mäki-Fränti toteaa.Minne matkakuume vie?Mutta minne suomalaiset mielivät reissata vapaa-ajallaan? Tutkimuksen mukaan matkakuumeen taltuttajiksi nousee eteläinen Eurooppa.Verrattaessa 2024 toteutuneita ja vuodelle 2025 suunniteltuja matkoja, kasvavaa kysyntää on erityisesti Etelä-Eurooppaan mm. Espanjaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Kyprokselle ja Portugaliin. Toisaalta myös lähialueista Norja.Kaukokohteista suomalaisia kiinnostavat Thaimaa, Malesia ja Vietnam sekä Karibian alueen saaret ja Afrikka.1 800 euroa matkaanEniten rahaa matkailuun käyttävät perheet ja pariskunnat. Kyselyn perusteella ulkomaan matkoihin kotitaloudet käyttävät selvästi enemmän rahaa, keskimäärin 1 800 euroa. 34 % arvioi käyttäneensä ulkomaanmatkoihin enemmän kuin 2 000 euroa.Kotimaan lomiin 59 % arvioi taloutensa käyttäneen alle 1 000 euroa. Keskimäärin kotimaan matkailussa vastaajat arvioivat talouden käyttäneen noin 1 200 euroa.Matkat varataan käyttämällä tasaisesti lento-, laiva-, juna- ja bussiyhtiöiden sivustoja ja sovelluksia sekä matkanjärjestäjien, matkatoimistojen, hotellien ja muiden matkapalvelujen vertailu- ja myyntisivustoja rinnakkain. Airbnb-tyyppinen lyhytaikainen asunnon vuokraaminen näyttää tasaantuneen neljäsosaan matkailijoista.Tärkein tieto matkailuun liittyen löytyy aikakauslehdistä ja sanomalehdet eri muodoissaan (47 %) ovat tärkeämpiä kuin sosiaalinen media (40 %). Sen sijaan ChatGPT ja muut tekoälypalvelut ovat matkustukseen liittyvän tiedon lähteinä jo yli neljännekselle (26 %) suomalaismatkustajista.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKulttuuri ja luonto houkuttaaMatkatyypeistä kulttuuri-, konsertti- ja luontomatkat sekä hyvinvointi- ja terveyslomat ovat kasvattamassa eniten suosiotaan. Kiinnostus retriitteihin ja ruoka- ja viinimatkoihin on merkittävästi suurempaa kuin niille jo osallistuneiden osuus.Me olemme myös mökkikansaa.Yli puolet suomalaisista mökkeili viime vuonna, 29 % omalla ja 26 % vuokramökillä. Myös matkailuautolla tai -vaunulla lomailun kiinnostus on hieman kasvussa.Vastuullisuus vaikuttaaMatkailuvalinnoissa vaikuttaa vastuullisuus: 51 % pitää tärkeänä matkan järjestäjien ja matkapalvelujen myyjien palveluissa mahdollisuutta ostaa vastuullisia matkoja.Paikalliskulttuurin suojelu on lähellä suomalaisten sydäntä. Kyselyn mukaan tärkein vastuullisuuskriteeri on paikallisen kulttuurin säilyttäminen.Kahdelle kolmesta useimmat vastuullisuuteen liittyvät asiat ovat tärkeitä. Toisaalta joka kahdeksas ei pidä vastuullisuuskysymyksiä matkaillessa tärkeinä. Uudistavaan matkailuun kohdistuu kohtuullisen paljon kiinnostusta, 34 % kokee sen tärkeäksi.Etätyön vaikutukset ovat lisänneet jonkin verran matkoilla käytettyä aikaa. Ulkomaan matkoilla niillä, joilla etätyö on pidentänyt matkaan käytettyä aikaa, vaikutus on ollut keskimäärin 5,8 vrk, kotimaan matkoilla 3,8 vrk. Ulkomaan kotia, ns. second home, on joko harkinnut tai sellaisesta on kiinnostunut 12 %. Tärkeitä vaikuttavia tekijöitä ovat etätyömahdollisuudet ja eläköityminen. Espanja, Kreikka, Japani, Malesia, Kenia – ja Norja! Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 17.–19.1.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Messuilla on mukana näytteilleasettajia lähemmäs 70 eri maasta. Etelä-Euroopan maat esittäytyvät kattavasti omilla kulttuuri- ja aktiviteettiteemoillaan, mukana menossa ovat muun muassa Espanja, Kreikka, Portugali, Slovakia ja Slovenia. Etelä- ja Itä-Aasian kiinnostus on jälleen nousussa. Mukana tämän vuoden Matkamessuilla ovat muun muassa Kiina, Japani, Malesian Sarawak, Taiwan, Etelä-Korea ja Thaimaa. Ensimmäistä kertaa messuilla omalla osastollaan esittäytyy esimerkiksi Pohjois-Norja, joka on parantuneiden lentoyhteyksien myötä kasvattanut mielenkiintoa Suomessa. Egypti tekee paluun messuille. Afrikka näkyy vahvasti messuilla muun muassa Gambian, Kenian, Namibian ja Tansanian osastoilla. Ystävyysseurojen osastoilla löytyy mm. Kuuban ja Yhdysvaltojen asiantuntijoita. Kotimaan matkailussa vietetään monia juhlavuosia kuten Kemiönsaari 700 ja Kuopio 250. Oulu valmistautuu puolestaan Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 tehtävään. Viime vuonna vahvasti messuilla näkynyt Pohjois-Karjala tarjoaa jälleen näkyvästi maku- ja kulttuurielämyksiä osastollaan. Messujen sunnuntai on erityisesti perheille suunnattu. Perheillä on mahdollisuus tutustua eri kulttuureihin ja matkakohteisiin matalalla kynnyksellä. Lapsille on tarjolla oma alue täynnä tekemistä kuten kasvomaalausta, bingoa, aarteenetsintää, maskottikulkue ja maailman makujen maistelua. Näin matka-aikomuksia tutkittiinMatkamessujen Matkailututkimus ja Lomamatkaennusteen toteutti Taloustutkimus. Matkailututkimus ja Lomamatkaennusteeseen kerättiin vastaukset (1 364) Taloustutkimuksen internet-paneelista marraskuussa 2024.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.2.2025 Uutinen Yksi maailman tunnetuimmista ja plagioiduimmasta tavaramerkeistä syntyi 100 vuotta sitten 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Taksit Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 16.2.2025 Matkailu Amsterdamin ”maailman vanhimman ammatin” museossa historia jää valitettavasti ohkaiseksi 16.2.2025 Matkailu Risteilemässä läntisellä Välimerellä – tältä näytti viikko Costa Pacifica -aluksella 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 19.2.2025 Koeajo Koeajo: Fiat Grande Panda – neljä metriä makeaa elämää 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää”