22.7.2023 Ajoneuvot Päivitetty Ford Transit haluaa tehostaa erityisesti jakeluajoa – jopa 50 minuutin aikasäästö mahdollista vilkkaana päivänä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yrittäjä saattaa olla mielissään myös helpottuneista huoltokohteista sekä suurimman sallitun kokonaismassan kasvamisesta. Laajapohjaisen Ford Transit -malliston ylimmässä päässä ollaan siirtymässä Euroopan markkinoilla mallivuoteen 2024. Ulkonäöllisiä eroja on siis tällä kertaa turha pahemmin etsiä, sillä uudistus tuo mukanaan hyvin tarvelähtöisiä ja käyttäjäkeskeisiä parannuksia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKeskity jakelemiseenTransit on eri muodoissaan suosittu jakeluauto, mutta mallivuoden 2024 myötä se voi olla tehtävässään ison askeleen verran etevämpi. Ford Pro'n uuden Delivery Assistin tarkoitus on automatisoida tiettyjä välttämättömiä mutta tavaran kuljettamisen kannalta toissijaisia asioita.Aktivoituna järjestelmä tunnistaa kun autolla pysähdytään kohteeseen. Se kytkee päälle varoitusvilkut, sammuttaa moottorin ja lukitsee kaikki ovet, joita ei tarvita kyseisen tehtävän suorittamiseen. Hypätessä takaisin kuljettajan paikalle, jarrupolkimen painallus riittää käynnistämään moottorin ja sammuttamaan nelivalovilkut, ja kierros voi jatkua.Ford esittää kaksi erityyppistä laskelmaa siitä, kuinka paljon Delivery Assist voi säästää kuljettajan aikaa. Sen mukaan yhden ainoan jakelutehtävän aikana automatisointi säästää 20 sekuntia. Ja jos yhteen kiireiseen vuoroon sisältyy 150 jakelutehtävää, pitäisi yhden päivän aikana säästyä tällä matematiikalla jo 50 minuutin verran silkkaa aikaa.Eräs toinen hyödyllinen softapuolen uudistus on nimeltään Upfit Integration System. Se mahdollistaa jälkiasenteisten varusteiden tarkkailun ja operoinnin tietoviihdenäytön kautta. Mallivuoden 2024 Transitissahan on vakiona SYNC 4, kotinaan 12-tuumainen kosketusnäyttö.Uusi 8-vaihteinen automaatti säästää painoaEtuvetoiseen Transitiin saataville tuleva uusi 8-vaihteinen automaattilaatikko kasvattaa auton suurinta sallittua kokonaismassaa 700 kilolla eli kuorma-autoksi rekisteröity Transit saa nyt painaa 4,25 tonnia. Etuakselipaino saa valinnaisen vahvistuspaketin myötä olla jatkossa tasan 2 tonnia.Eikä siinä kaikki. Ford on uusinut Transitin pyörännavat ja jarrujärjestelmän, mikä säästää 27 kiloa painoa. Lisäksi kaikkien neljän nurkan jarrulevyjen vaihtoajassa voi säästää uuden ratkaisun myötä jopa kaksi tuntia. Pelkkää juhlaa.Lähde ja kuvat: Ford Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa