22.7.2023 Ajoneuvot Päivitetty Ford Transit haluaa tehostaa erityisesti jakeluajoa – jopa 50 minuutin aikasäästö mahdollista vilkkaana päivänä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yrittäjä saattaa olla mielissään myös helpottuneista huoltokohteista sekä suurimman sallitun kokonaismassan kasvamisesta. Laajapohjaisen Ford Transit -malliston ylimmässä päässä ollaan siirtymässä Euroopan markkinoilla mallivuoteen 2024. Ulkonäöllisiä eroja on siis tällä kertaa turha pahemmin etsiä, sillä uudistus tuo mukanaan hyvin tarvelähtöisiä ja käyttäjäkeskeisiä parannuksia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKeskity jakelemiseenTransit on eri muodoissaan suosittu jakeluauto, mutta mallivuoden 2024 myötä se voi olla tehtävässään ison askeleen verran etevämpi. Ford Pro'n uuden Delivery Assistin tarkoitus on automatisoida tiettyjä välttämättömiä mutta tavaran kuljettamisen kannalta toissijaisia asioita.Aktivoituna järjestelmä tunnistaa kun autolla pysähdytään kohteeseen. Se kytkee päälle varoitusvilkut, sammuttaa moottorin ja lukitsee kaikki ovet, joita ei tarvita kyseisen tehtävän suorittamiseen. Hypätessä takaisin kuljettajan paikalle, jarrupolkimen painallus riittää käynnistämään moottorin ja sammuttamaan nelivalovilkut, ja kierros voi jatkua.Ford esittää kaksi erityyppistä laskelmaa siitä, kuinka paljon Delivery Assist voi säästää kuljettajan aikaa. Sen mukaan yhden ainoan jakelutehtävän aikana automatisointi säästää 20 sekuntia. Ja jos yhteen kiireiseen vuoroon sisältyy 150 jakelutehtävää, pitäisi yhden päivän aikana säästyä tällä matematiikalla jo 50 minuutin verran silkkaa aikaa.Eräs toinen hyödyllinen softapuolen uudistus on nimeltään Upfit Integration System. Se mahdollistaa jälkiasenteisten varusteiden tarkkailun ja operoinnin tietoviihdenäytön kautta. Mallivuoden 2024 Transitissahan on vakiona SYNC 4, kotinaan 12-tuumainen kosketusnäyttö.Uusi 8-vaihteinen automaatti säästää painoaEtuvetoiseen Transitiin saataville tuleva uusi 8-vaihteinen automaattilaatikko kasvattaa auton suurinta sallittua kokonaismassaa 700 kilolla eli kuorma-autoksi rekisteröity Transit saa nyt painaa 4,25 tonnia. Etuakselipaino saa valinnaisen vahvistuspaketin myötä olla jatkossa tasan 2 tonnia.Eikä siinä kaikki. Ford on uusinut Transitin pyörännavat ja jarrujärjestelmän, mikä säästää 27 kiloa painoa. Lisäksi kaikkien neljän nurkan jarrulevyjen vaihtoajassa voi säästää uuden ratkaisun myötä jopa kaksi tuntia. Pelkkää juhlaa.Lähde ja kuvat: Ford Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen