9.6.2018 Ajoneuvot Viimeinen ja tärkein pesu ennen kesälomareissua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pesu ennen kesälomareissua kuuluu monen tapoihin, mutta muutamalla pienellä vinkillä ja lähes olemattomalla lisävaivalla maksimoi homman hyödyn. Kesällä lähes jokainen autoileva matkaa omalla autollaan jonnekin. Automatka saattaa kohdistua ulkomaille, kotimaan lomakohteisiin tai vaikkapa sukulaisten luo kylään. Myös mahdolliset mökki- ja työmatkat lukeutuvat näihin pidempiin kesämatkoihin. Auton pesu ennen kesälomareissua kuuluu perinteisiin.Puhtaalla autolla on ilo lähteä liikkeelle. Iso osa suomalaisista puhdistaakin autonsa ennen näitä reissuja, sillä moottoriteillä näkee runsaasti hienosti kiiltäviä menopelejä. Auton ikä ei sanele maalipinnan kuntoa tai ulkoasun edustavuutta, sillä kaikki on omistajan huolenpidosta riippuvaista.Auton pesu ennen kesälomareissua on rutiinia eikä itse pesemisessä ole mitään ihmeellistä. Muutamalla vinkillä voi kuitenkin helpottaa paluuta.Reissua edeltävän pesun yhteydessä on suositeltavaa huomioida muutama asia. Pienillä nikseillä pesu, reissu ja ennen kaikkea reissusta palaaminen sujuu huomattavasti mukavammin. Tällä kertaa tarkastelemme näitä vinkkejä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPesu ennen kesälomareissuaSinällään ennen matkaa tehtävässä pesussa ei ole mitään ihmeellistä. Autolle, jonka maalipinta on suojattu, suoritetaan pesu esimerkiksi aiemmin kirjoittamiemme ohjeiden mukaan. Näin pinta saadaan puhtaaksi.Vasta pesua seuraavan maalipinnan kuivaamisen jälkeen päästään toden teolla käsiksi matkaa valmisteleviin toimiin.Jos auton maalipintaa ei ole suojattu pitkään aikaan esimerkiksi vahalla, niin rajummat pesumenetelmät lienevät tarpeen. Ennen vahausta suoritettavan pesun ohjeet löytyvät Moottorin autonhoitojuttusarjan arkistosta. Tällöin on kuitenkin tarve suojata maalipinta pesun jälkeen.Jos pesupaikan suhteen on ongelmia, niin kahdella viimeisellä viikolla esittelimme vedettömän pesun. Todellisuudessa ohjeistimme lähinnä toimimaan huuhteluvapaan pesun menetelmin. Myös tähän liittyvä tuotetesti suoritettiin Ultima Waterless Wash Plus -pesuaineelle.Maalipinnalle on hyvä levittää hieman lisäsuojaa ennen kesälomareissua, sillä näin matkan jälkeinen puhdistaminen helpottuu merkittävästi.Valmistelua matkaanMatkaan valmistelevat toimet alkavat toden teolla vasta pesun jälkeen. Suojatullekin maalipinnalle olisi hyvä levittää jokin pikavaha, spray sealant tai vaikkapa spray & rinse -tuote. On tärkeää kuitenkin varmistua, että valittu tuote on yhteensopiva alla olevan maalipinnan suojatuotteen kanssa.Pikasuojatuotteet levitetään usein mikrokuituliinalla pieni alue kerrallaan ja pinta viimeistellään välittömästi levityksen jälkeen saman liinan kuivalla puolella.Pikatuote toimii lyhytkestoisena suojana reissun ajan ja helpottaa matkan jälkeistä puhdistustyötä vielä merkittävästi lisää. Heikosti kestävä pikavahakin on aivan riittävä suoja tätä varten, sillä tuotteen ei tarvitse kestää kuin matkan ajan kalvona lian ja aiemman suojan välissä. Erityisesti auton keulaan takertuvat ötökät irtoavat selvästi helpommin tuoreeltaan käsitellyltä maalipinnalta.Lasien suojaaminen ikkunapinnoitteella vähentää pyyhkijöiden tarvetta sekä helpottaa ötökänraatojen poistamista.Ennen matkaa laseille voi myös levittää, tai uusia vanhan jo hieman heikentyneen, ikkunapinnoitteen – kunhan on ensin puhdistanut lasit. Sadevesi juoksee ikkunapinnoitteella käsitellyltä tuulilasilta erityisesti moottoritienopeuksissa ilman pyyhkijöitäkin pois. Samalla lasin pitäminen puhtaana ötökänraadoista helpottuu merkittävästi.Auton ulkopuolisille maalamattomille muoviosille voi samalla levittää muovinhoitoaineen. Tämä kohentaa auton ulkoasua ehkä kaikkein eniten käytettyyn aikaan suhteutettuna. Myös muovien puhtaanapito helpottuu suoja-aineen ansiosta.Pienellä vaivalla saa kauniin lopputuloksen, jolla voi hyvin mielin lähteä reissuun.Viimeistään tämän jälkeen auto näyttää todella edustavalta. Tärkeintä on kuitenkin tieto kotiinpaluuta seuraavan pesukerran helppoudesta, sillä sen aikaansaama hymy kestää koko matkan yli.Teksti ja kuvat: Henri Posa Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”