12.1.2023 Ajoneuvot Peugeot Inception -konsepti: sähkösedan kulkee jopa 800 km yhdellä latauksella Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Las Vegasin CES-kulutuselektroniikkamessut saivat myös Peugeotin kertomaan aikomuksistaan Stellantis-aikakaudella, vaikka ranskalaismerkki ei edes myy autoja Pohjois-Amerikassa. Las Vegasissa vuosittain järjestettävä CES-elektroniikkatapahtuma on noussut nopeasti eri autovalmistajien uudeksi suosikkipaikaksi esitellä erityisesti konsepteja ja ideoita tulevasta. Peugeot Inception on jälleen yksi poiminta vuoden autotarjonnasta, mutta erikoista kyllä ranskalaismerkki ei myy autoja Pohjois-Amerikassa. Peugeotin mukaan ajatus on kuitenkin esitellä Stellantiksen teknologioita ja niiden mahdollisuuksia, ja siihen CES on hyvä valinta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyJopa 800 km yhdellä latauksellaPeugeot Inceptionin kohdalla voidaan puhua avoimesti myös komeista numeroista. Tulevaan STLA Large -sähköautorakenteeseen perustuva auto luottaa 800 voltin järjestelmään. Stellantiksen logiikkana on, että isot autot tarvitsevat isoja akkuja, mutta niiden arkisen pikalatausajan pitäisi pysytellä puolen tunnin tietämissä.Inceptionin tapauksessa akulla on kokoa 100 kilowattituntia ja auton huipputeho on 500 kilowattia (680 hv). Merkittävää kuitenkin on, että Peugeot mainitsi konseptiautonsa tähtäävän myös erinomaiseen energiatehokkuuteen, joten 12,5 kWh/100 km kulutuksen vastineeksi akullisella pitäisi päästä noin 800 kilometriä. Autossa on myös induktiolatausmahdollisuus kaapelitonta latausta ajatellen.Koska kyseessä on konseptiauto, on sillä myös tavallista tuotantoautoa merkittävästi näyttävämmät mitat. Pituutta sähköajan sedanilla on tasan viisi metriä ja korkeutta 1,34 metriä. Toisaalta Peugeotin muotoilujohtaja Matthis Hossann kommentoi, että sedan on yhtiöltä tietoinen valinta katumaastureiden aikakaudella, sillä matala auto on energiatehokkaampi ja Peugeotilla on myös vahva perinne näyttävien sedaneiden valmistajana.Autonomisesti tai peliohjaimellaPeugeot Inception -konseptin muita radikaaleja ideoita ovat Stellantiksen STLA Brain, STLA Autodrive ja STLA SmartCockpit -järjestelmiin perustuvat ratkaisut.Esimerkiksi konseptiauton ohjaus on toteutettu sähköisesti steer-by-wirenä. Tämä antaa mahdollisuuden lähettää ohjauspyörä ja mittaristo pois kojelaudan uumeniin autonomisen ajamisen aikana. Itse ohjauspyörä jatkaa autovalmistajien viime vuosien kokeilevaa trendiä. Jättimäistä ruispalaa muistuttava ohjain on nimeltään Hypersquare ja sen inspiraationa ovat toimineet peliohjaimet, joten ratin kosketusalueilla ja näytöllä voidaan tehdä asioita eleohjauksilla.Peugeotin tuttu i-Cockpit on samalla päivittynyt seuraavaan vaiheeseen. Ohjauspyörän päällä oleva mittaristo on sädekehätyyppinen. Toisaalta kojelaudan näyttö kasvaa täysiin mittoihinsa auton siirtyessä autonomiseen tilaan. Tietoviihdettä riittää myös takaistuimille ja toisaalta ovissa on näyttöpinta myös auton ulkopuoliseen kommunikointiin.Kissatyylin seuraava vaiheInception-konseptin muotoilu on jälleen tunnistettavasti Peugeotia, mutta muotokieltä on pyritty kehittämään tulevaa varten. Tuotannossa näitä ideoita nähdään vuodesta 2025 alkaen. Esimerkiksi keulan sensorit kätkevä fuusiomaski on yhtä lasielementtiä, jossa on kolmiulotteinen Peugeotin logo sekä tuttu kolmikynsiteema valoissa.Esimerkiksi lasin suuri määrä on osa mallin jännitteistä olemusta. Siihen on osin päästy hyödyntämällä ikkunoissa metallioksideja sisältävää multi-chrome-pintakäsittelyä, joiden ansiosta laseilla on erinomaiset lämpöominaisuudet. Korin terässävy on puolestaan toteutettu hienojakoisella metallipigmentillä yhdellä ainoalla väripinnalla perinteisten monikerroskäsittelyiden sijaan.Vannemuodissa lainataan Peugeot 408:n ideoita, joten estetiikkaa ja aerodynamiikkaa yhdistävät Aerorim-vanteet ovat aksiaalisymmetriset.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKonseptit vihjeenä tulevaisuudestaCES-messutapahtumassa puhunut Peugeotin toimitusjohtaja Linda Jackson kommentoi, että vaikka Inception ei ole suoraan tulossa tuotantoon, on konseptiautoilla selkeä rooli Peugeotilla tienviittana siitä, mihin koko mallistoa halutaan viedä.– On monia esimerkkejä monilta valmistajilta, että he tekevät konsepteja vain konsptien vuoksi. Se ei ole se mitä me teemme. Me teemme tämän testataksemme markkinoita ja me käytämme näitä teknologioita Peugeot-malleissa 2026 alkaen, Jackson kommentoi Inceptionin roolia.Seuraavan kahden vuoden aikana Peugeot esittelee viisi uutta täyssähköistä mallia ja sen jälkeen koko mallistosta on tarjolla täyssähköinen versio. Vuodesta 2030 eteenpäin merkki myy Euroopassa vain täyssähkömalleja.Lähde ja kuvat: Peugeot Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa