7.8.2019 Ajoneuvot Porsche 911 tuotepäällikkö kommentoi: sähköistämisestä ei tule helppoa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sähkö, Porsche ja 911 on eräs puhutuimmista sähköistämisyhtälöistä. Mallistoa luotsaava tuotepäällikkö on kuitenkin pohtinut jo ratkaisua, sillä siirtymän peruskiviä asetellaan jo muutaman vuoden päästä. Porschen täyssähköisen Taycanin julkistus häämöttää horisontissa, mutta osassa saksalaisyhtiötä ajatukset ovat jo 911:n sähköistämisessä. Tänä vuonna esitelty 992-mallipolvi on vasta täydentämässä mallistoaan. Porschen mukaan 992:n hybridisointiakin harkitaan, sillä PDK-kaksoiskytkinvaihteistoon on jätetty optio sähkömoottorille.911:stä vastaava tuotepäällikkö Frank-Steffen Walliser pohtii kuitenkin jo seuraavaa sukupolvea ja sen vaatimia haasteita. Muutaman vuoden päästä pitäisi aloittaa kehitystyö ikonisen urheiluauton sukupolvelle, jota myydään 2030-luvulla – siis silloin, kun Porschen saattaisi toimitusjohtaja Oliver Blumen mukaan olla jo täyssähköisessä ajassa.Porschen mallistossa 911 on neljänneksi myydyin malli, mutta sen olemus määrittää koko brändiä. Viitataanhan jopa yli kaksi tonnia painvan Cayenne Coupén ikkunalinjaan "911:maisena".Sähköisen 911:n tarina itse asiassa juontaa jo Walliserin edeltäjään, August Achleitneriin. Vuosiensa varrella hän oli tajunnut, että 911:n markkinointi perustuu täysin sen kuusisylinterisen bokserimoottorin ja takamoottorirakenteen yhdistelmään segmentissä. – 911 ei aina ollut ikoni, Achleitner muistutti.Uransa loppupuolella Achleitner oli kuitenkin muuttanut näkemystään sähköisestä 911:stä. Hän oli todennut, että sähköisellä voimalinjalla voitaisiin esimerkiksi jäljitellä 911:n tuttua peräpainoista olemusta. Samalla olisi myös tärkeämpää pitää 911 mallistossa kuin luopua siitä. Maailman tunnetuimpiin kuuluvan urheiluauton ei siis vielä kannattaisi lähteä edeltäjänsä 356:n kaveriksi eläkelaitumille.Toisaalta 911 on jo aikaisemmin selviytynyt useista teknologisista muutoksista. Puristien mukaan kaikki meni pilalle jo Porschen siirtyessä ilmajäähdytteisistä moottoreista nestejäähdytteisiin. Foorumit kävivät kuumina myös, kun 911-perusmallisto siirtyi turboahtamiseen vapaasti hengittävien moottoreiden sijaan. Kysyntä kuitenkin osoittaa, että malli on voimissaan.– Mikä on oikea tie sähköistykseen? Miltä tämä vaikuttaa tulevaisuudessa ja miten me oikeasti saavutamme sen, huomioiden, että prosessi ei ole sellainen, joka onnistuu parin seuraavan vuoden aikana, nykyisin 911-mallistoa luotsaava Walliser pohtii.Pelkkä sähköisen auton suorituskyky tai ajettavuus ei kuitenkaan huoleta Walliseria, sillä hän uskoo kenen tahansa pystyvän pian luomaan kunnon urheiluautolta tuntuvan täyssähköauton. – Kuka tahansa pystyy siihen piakkoin, se ei ole se erottava tekijä. Mutta on muita tapoja erottautua ja meidän tehtävämme on tislata tyypilliset Porschen piirteet sähköiseen ajoneuvoon, Walliser kommentoi.Joitain vihjeitä 911:n tulevaisuudesta nähtäneen jo Taycanissa. Eikä kyseessä ole Walliserinkaan ensimmäinen rodeo sähkön suhteen: hänen aiemmista työtehtävistään löytyy 918 Spyder -superhybridi.Lähde: Automotive News Kuvat: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”