28.4.2020 Ajoneuvot Renault keskittää tuotekehityksen vain tärkeimpiin malleihin – syynä koronasäästöt Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koronakriisi vaikuttaa nyt myös Renaultin tuotekehitykseen. Ranskalaisvalmistaja uskoo selviävänsä vuoden päästörajoista koronasta huolimatta, mutta se vaatii keskittymistä Euroopan kannalta tärkeisiin tuotejulkistuksiin. Koronaviruskriisi näkyy eri autovalmistajien budjeteissa varsinkin tuotekehityksen kohdalla. Aiemmin Volvo kertoi harkitsevansa tulevien faceliftien sisältöä tarkoin. Nyt Renaultilla varaudutaan säästökuuriin karsimalla projektilistalta kaikki, mikä ei liity merkin tärkeimpiin malleihin.Tavoitteena on säästää kaksi miljardia euroa vuoteen 2022 mennessä. Ranskalaisvalmistaja esittelee varsinaisen säästökuurinsa kokonaisuudessa toukokuussa, samaan aikaan kun Ranska höllännee koronavirusrajoituksia muun muassa tuotannon osalta. Kehitystyö on jatkunut myös viruskriisin ajan muun muassa tyyppihyväksyntätoiminnassa. – Pysymme tärkeiden julkaisuidemme aikataulussa, kommentoi Renaultin myynnistä ja markkinoinnista vastaava Denis le Vot yhtiön kvartaalituloksen julkistamistapahtumassa.Väliaikaisena toimitusjohtajana toimiva Clothilde Delbos puolestaan linjasi, että Renaultin täytyy päättää, mikä on kuluvan vuoden osalta kriittistä, muun toiminnan pysähtyessä. Kiristyvien päästörajojen takia valmistajan vuosisuunnitelmaan kuuluu muun muassa Clion hybridiversio, Capturin lataushybridiversio sekä Meganen lataushybridiversiot. Loppuvuodesta joukkoon liittyvät myös sähkö-Twingo ja Dacia Spring -sähköauto.– Nämä autot ovat erittäin tärkeitä Euroopalle, niin liiketoiminnalle kuin päästörajoille, Le Vot kommentoi.Renaultin johdosta arvioitiin, että valmistaja saavuttanee hiilidioksidipäästöjen tavoitteet kuluvalle vuodelle, mikäli odotettu kysyntä toteutuu koronavirusrajoitusten poistuuttua. Ranskalaisvalmistaja ei ole pyytänyt lykkäystä tai helpotusta päästörajoihin kuluvalle vuodelle.– Voin vahvistaa, että emme pyydä lykkäyksiä päästötavoitteisiin vuodelle 2020, Delbos kommentoi.Lähde: Automotive News Europe Kuva: RenaultMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa