28.4.2020 Ajoneuvot Renault keskittää tuotekehityksen vain tärkeimpiin malleihin – syynä koronasäästöt Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koronakriisi vaikuttaa nyt myös Renaultin tuotekehitykseen. Ranskalaisvalmistaja uskoo selviävänsä vuoden päästörajoista koronasta huolimatta, mutta se vaatii keskittymistä Euroopan kannalta tärkeisiin tuotejulkistuksiin. Koronaviruskriisi näkyy eri autovalmistajien budjeteissa varsinkin tuotekehityksen kohdalla. Aiemmin Volvo kertoi harkitsevansa tulevien faceliftien sisältöä tarkoin. Nyt Renaultilla varaudutaan säästökuuriin karsimalla projektilistalta kaikki, mikä ei liity merkin tärkeimpiin malleihin.Tavoitteena on säästää kaksi miljardia euroa vuoteen 2022 mennessä. Ranskalaisvalmistaja esittelee varsinaisen säästökuurinsa kokonaisuudessa toukokuussa, samaan aikaan kun Ranska höllännee koronavirusrajoituksia muun muassa tuotannon osalta. Kehitystyö on jatkunut myös viruskriisin ajan muun muassa tyyppihyväksyntätoiminnassa. – Pysymme tärkeiden julkaisuidemme aikataulussa, kommentoi Renaultin myynnistä ja markkinoinnista vastaava Denis le Vot yhtiön kvartaalituloksen julkistamistapahtumassa.Väliaikaisena toimitusjohtajana toimiva Clothilde Delbos puolestaan linjasi, että Renaultin täytyy päättää, mikä on kuluvan vuoden osalta kriittistä, muun toiminnan pysähtyessä. Kiristyvien päästörajojen takia valmistajan vuosisuunnitelmaan kuuluu muun muassa Clion hybridiversio, Capturin lataushybridiversio sekä Meganen lataushybridiversiot. Loppuvuodesta joukkoon liittyvät myös sähkö-Twingo ja Dacia Spring -sähköauto.– Nämä autot ovat erittäin tärkeitä Euroopalle, niin liiketoiminnalle kuin päästörajoille, Le Vot kommentoi.Renaultin johdosta arvioitiin, että valmistaja saavuttanee hiilidioksidipäästöjen tavoitteet kuluvalle vuodelle, mikäli odotettu kysyntä toteutuu koronavirusrajoitusten poistuuttua. Ranskalaisvalmistaja ei ole pyytänyt lykkäystä tai helpotusta päästörajoihin kuluvalle vuodelle.– Voin vahvistaa, että emme pyydä lykkäyksiä päästötavoitteisiin vuodelle 2020, Delbos kommentoi.Lähde: Automotive News Europe Kuva: RenaultMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Golf R – jäähyväiset teho-Golfille 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 18.3.2025 Koeajo Koeajo: BYD Sealion 7 – laatu vakuuttaa, mutta karkaako hinta? 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle