Ajoneuvot | Koeajo | 15.1.2020

Koeajo: Renault Clio TCe 100 luottaa tyyliin

Renault Clion sisätilojen materiaaleja kehtaa katsoa ja kosketella. Pehmeää muovia ja ilahduttavan laadukkaita kytkimiä riittää. Näin pitääkin olla, jos mielii menestyä huippukilpaillussa pikkuautoluokassa. Vielä viimeisenä valmistusvuotenaan edeltävä neljännen sukupolven Renault Clio oli markkinajohtaja Euroopassa.

Sukupolvenvaihdoksessa auto on uusiutunut perusteellisesti, mutta uudesta mallista on tehty hyvin edeltäjänsä kaltainen. Miksi ei, kun olemus on yhä tyylikäs ja raikas.

Ajoasento säätyy kohtalaiseksi. Plussaa Renault saa istuimen etureunaan sijoitetusta selkänojan kallistusvivusta, miinusta tulee yllättävän lähelle työntyvistä polkimista. Reisitukea jää kaipaamaan, mutta istuma-asentoon tottuu.

Pikkumoitetta voimalinjassa

Koeajoauto on varustettu litraisella 100-hevosvoimaisella turbomoottorilla ja viisivaihteisella manuaalilla. Moottori saapui jo aiemmin uuden Nissan Micran keulalle, mutta nyt ajamme sitä ensimmäistä kertaa manuaalivaihteistolla. Aivan moitteeton ei voimalinjan suoritus ole: kolmisylinterisen moottorin alavääntö on ohutta, ja kasvaa piikikkäästi ahtimen herätessä. Tekniset tiedot paljastavat huippuväännöksi vain 160 newtonmetriä, ja vasta 2 750 kierroksella minuutissa. Turbon herättyä Clio kyllä liikkuu vaivatta. Välitykset ovat pitkät, joten viitoselta saa kehäteillä ajoittain vaihtaa alaspäin. Koeajoyksilössä kytkimen ja vaihteensiirron tuntuma on hivenen tahmea, mutta seikkaan tottuu nopeasti.

Taajama- ja maantiepainotteisessa koeajossa kulutus pyörii viiden ja puolen litran tuntumassa sataa kilometriä kohden.

Malliston edullisin moottori on 72-hevosvoimainen ahtamaton painos kolmisylinterisestä, jolla hinnat alkavat reilusta 16 000 eurosta. Turbomoottori nostaa hintaa vain kuudellasadalla eurolla, mikä on pieni hinta lisätehosta ja mukana tulevasta Zen-varustetasosta. Huipulla on 130-hevosvoimainen versio, jossa 1,3-litraisen nelisylinterisen parina on 7-vaihteinen kaksoiskytkinlaatikko. Hintalapussa lukee 22 390 euroa.

Farmaria uudesta Cliosta ei tule. Lisätilaa kaipaavat Clio-asiakkaat ohjataan nyt kasvaneen Renault Capturin luo.

Perusteet mallillaan

Clion ajettavuus on kunnossa: ohjaus tuntuu heti tutulta, eikä peruskäytöksessä ole muutenkaan yllätyksiä. Alustan toiminta on luokassa varsin normaalia – Clio ei ole supermukava, mutta ei sitä moittiakaan voi. Myös melutaso on hyvällä tasolla. Vähän omaa elämäänsä elävän kaistavaihdin merkitys on omista vaatimuksista kiinni.

Renaultin tablettimainen kosketusnäyttö ei vieläkään ansaitse pelkkiä kehuja. Käyttöliittymä viivyttelee, ja paraatipaikalle vasempaan alakulmaan sijoitettu sammutus-valikon avaava painike tuntuu oudolta ratkaisulta. Tämänkin auton kohdalla saamme harmitella äänenvoimakkuuden säätönupin korvaamista hipaisukytkimillä.

Toisaalta näytön alle sijoitettu painikerivistö on helppokäyttöinen, ja lämmityslaitteelle on omat selkeät säätönsä. Itsestäänselvyyksinä pidettyjä seikkoja arvostaa jatkuvasti enemmän, kun osa valmistajista siirtää hallintaa kosketusnäytölle. Näyttöpohjainen mittaristo on ilmeeltään selkeä, ja tarjoaa rajoitetut muokkausmahdollisuudet.

Pientä ahtautta

Sukupolvenvaihdoksessa Clion akselivälistä on kadonnut kuutisen milliä, ja kokonaispituus on lyhentynyt puolitoista senttiä – sinänsä positiivista kehitystä, sillä pikkuauton pienuutta arvostetaan liian vähän. Toisaalta Clion tarjoamat tilat ovat autoluokassa lähinnä tavanomaiset: jo keskimittainen joutuu vähän miettimään istuma-asentoaan, ja pidemmillä tila alkaa oikeasti loppua kesken.

Tavaratila on selkeän muotoinen, mutta lastauskynnys on korkeahko. Pidempiä tai selkävikaisia saattaa ärsyttää myös luukun avauspainikkeen sijoittaminen takapuskuriin rekisterikilven ympärille – haastava paikka myös kurakelillä.

Kokonaisuutena uusi Clio on hieman ristiriitainen. Se on houkuttelevasti hinnoiteltu, mukava ja tyylikkään näköinen ulkoa sekä sisältä, mutta kokonaisuus kärsii heikosta voimalinjasta.

Teksti ja kuvat Lauri Ahtiainen