12.9.2016 Liikenne Rengasratsia 2016 – Tehovalvontaviikko muistuttaa ajoissa rengastamisesta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Neuvontahenkisten rengasratsioiden viikko pyrkii tuomaan rengasturvallisuustietoutta autoilijoiden keskuuteen ympäri Suomea. Maanantaiaamuna tutkittiin turkulaisautoilijoiden kumeja. Kuluva viikko toi tullessaan tämän vuoden Rengasratsia-kampanjan, jossa Autorengasliitto, Liikenneturva ja poliisi tuovat rengastietoutta ja liikenneturvallisuushuomiota liikenteen joukkoon. Kampanja starttasi Turusta maanantaina, jolloin tarkastettiin kolmisensataa ajoneuvoa. Huomautettavaa löytyi useista, mutta poliisi joutui muistuttelun lisäksi tositöihin renkaiden takia vain muutaman kerran. Kampanja järjestetään nyt 20. kerran.Kahden euron kolikon nikkeliosuus vastaa noin 3-4 millimetrin pääuraa, joten kolikosta onkin muodostunut rengastarkistusten klassikko.Renkaiden pääuran syvyydeksi edellytetään laissa vähintään 1,6 millimetriä, mutta käytännön turvasuositus sadesäälle on vähintään neljä millimetriä. Erityisen merkittävä urasyvyys on vesiliirtonopeuden ja märän tienpinnan jarrutusmatkan kannalta.Rengasratsian ohessa tarkkaillaan myös renkaiden tyyppiä ja ilmanpainetta. Samalla poliisi suorittaa omaa rutiinivalvontaansa, katsastuksen ja ajoneuvoveron laiminlyöntien ollessa yleisimpiä huomautettavia aiheita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy300 autoa, 1 huomautus, 2 sakkoaTurun aurinkoisessa maanantaiaamussa renkaita ratsattiin satamassa sekä valtatie 1:n varrella. Yhtensä kolmisensadan auton joukosta renkaiden vuoksi poliisille toimenpiteitä aiheutti kolme, joista yksi selvisi kirjallisella huomautuksella, kahden autoilijan joutuessa sakkolapun vastaanottajiksi.Vanhempi konstaapeli Jouni Kauhanen Lounais-Suomen poliisista kiittelee, että tänäkin vuonna oltiin aiempien vuosien tahdissa. Rengasratsian tärkein rooli onkin muistuttaa tulevista syksyn sateista ja neuvoa autoilijoita, milloin renkaat on syytä uusia.– Jonkun verran arveltiin, että huono taloustilanne vaikuttaisi renkaiden kuntoon, mutta ainakaan kukaan ei ole käyttänyt sitä tekosyynä, Kauhanen kiteyttää.Renkaisiin liittyvät riskit vähenemässä, mutta huonokuntoisuutta ei usein tiedostetaKampanjapäällikkö Risto Keskiruokanen Autonrengasliitosta kehottaa autoilijoita varustautumaan kunnollisilla kesärenkailla syksyn sadekeleille. – Puoliksi kuluneen kesärenkaan pito on vielä kohtuullinen, mutta sen jälkeen renkaan suorituskyky suorastaan romahtaa sadekelillä. Talvirenkaat eivät pärjää sadekelillä uutenakaan edes loppuun ajetuille kesärenkaille.Renkaita pidetään riskitekijänä noin joka seitsämännessä (14,1%) henkilö- tai pakettiauton aiheuttamassa kuolonkolarissa. Renkaiden osuus onnettomuuksissa on kuitenkin vähentynyt selvästi, sillä vuonna 2014 tapahtui vain 14 renkaisiin liittyvää kuolonkolaria, kun 2000-luvulla keskimäärin on ollut noin 30 tapausta vuodessa.Liikenneturvan graafi kertoo karua kieltä siitä, miten moni todella arvioi renkaidensa kunnon oikein.Huonokuntoisia renkaita ei kuitenkaan tiedosteta. Huonokuntoisiksi lasketaan urasyvyydeltään alle 2,5 millimetrin renkaat, joita oli vuoden 2014 seurantatiedoissa 15,3 prosentilla autoilijoista. Vain noin neljäsosa (24,7%) huonokuntoisilla renkailla ajavista tiedostaa renkaidensa huonon kunnon.– Välillä tuntuu, että autoilijat luottavat liikaakin uusiin ajonhallintajärjestelmiin. Renkaiden suorituskykyä eri olosuhteissa ei enää tunneta entiseen tapaan. Tien päälle tarvittaisiin lisää perstuntumaa, Keskiruokanen kuuluttaa.Hienotkin ajonvakautusjärjestelmät ovat lähes täysin riippuvaisia renkaiden tarjoamasta pidosta.– Kuljettajana olet vastuussa autosi kunnosta, vaikka sen huoltaisi joku muu. Ajonopeuden valinnassa pitää ottaa myös huomioon olosuhteet ja on järkevä varautua yllätyksiin, muistuttaa puolestaan Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi.Esimerkit eri rengassyvyyksistä. Vasemmalla 1,6 millimetrin sakkorajarengas, keskellä suositeltu 4 millimetrin vähimmäinen urasyvyys ja oikealla uutta vastaava 8 millimetrin ura.Lähde: Autonrengasliitto Tilastograafit: Liikenneturva Kuvat: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa