6.2.2022 Ajoneuvot Romanian ihmeen voittokulku jatkuu: jo 2 000 000. Dacia Duster valmistunut Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Dacia Duster on vedonnut asiakkaisiin kahdentoista vuoden aikana liki 60 eri maassa kulkemalla rehellisesti omaa tietään. Jos kaikki 12 tuotantovuoden aikana valmistuneet Dusterit laitettaisiin peräkkäin, ulottuisi siitä syntynyt jono Helsingistä Turkin Ankaraan ja takaisin. Tällä tavalla Dacia havainnollistaa konkreettisesti mistä kahdessa miljoonassa Dusterissa on kyse. Duster on selvästi Dacian myydyin malli, Suomessakin se edustaa yli kahta kolmasosaa merkin kokonaismyynnistä.Vaikka tännekin on rekisteröity vuoden 2021 loppuun mennessä noin 8 700 Dusteria (henkilö- ja pakettiautoiksi), on myynnin pääpaino ollut selvästi etelämmässä. Ranskassa on myyty yli 450 000 Dusteria, mikä tarkoittaa karkeasti peräti neljäsosaa mallin kokonaismyynnistä. Myös Italia ja Saksa ovat vastaanottaneet kumpikin yli 200 000 yksilöä. Kaikkiaan Dustereita on myyty lähes 60 eri maassa, myös eri nimillä, ja se jakaa tekniikkaansa konsernissa muihinkin malleihin. Dacia on mainostanut, että Duster jakaa moottorinsa Mercedeksen kanssa, mikä on sekin ihan totta konserniyhteistyön muodossa.Joka ikinen päivä tehdään noin tuhat Dacia Dusteria. Uusi auto valmistuu tarkalleen joka 63. sekunti. Dusterilla yksin on ilman muuta positiivinen vaikutus koko Romanian kasvavaan talouteen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAinutlaatuinen tarinaDusterin – ja koko Dacia-brändin – nousu nykyiseen asemaansa yhdeksi koko Euroopan suosituimmista on tarinana vertaansa vailla. Dacia oli kommunistivallan alla Romanian (harvojen) kansanautojen valmistaja, samalla tavalla kuin Lada Neuvostoliitossa tai Trabant Itä-Saksassa. Lähes kuollut merkki kokeili uudelleen siipiä esitellen vuonna 2004 Loganin. Varsinainen läpimurto on kuitenkin ollut nimenomaan Duster, vuodesta 2010 lähtien.Duster on katumaasturi, eli suosion lähtökohdat ovat sitä kautta hyvät. Mikä tahansa tuote ei kuitenkaan olisi singonnut Daciaa vasemmalta ohi monien perinteisten merkkien. Duster erottuu kilpailijoistaan muun muassa houkuttelevan edullisella hinnallaan sekä kursailemattomalla karaktäärillään. Iso vaikutus on myös sillä tosiasialla, että Dacia on halunnut tehdä Dusterista oikeasti maasturimaisen, eikä vain sellaista mukailevan, niin kuin suurin osa kilpailijoista. Yli puolet Dustereista myydään Suomessa nelivetoisina, kun esimerkiksi Nissan Qashqain kohdalla vain noin joka sadas on nelivetoinen. Nelivedon lisäksi menoa hankalassa maastossa on alennusvaihteet korvaava poikkeuksellisen lyhyt ykkösvaihde. Maavara on hyvä, eikä pieniä naarmujakaan kannata säikähtää. Lähde: Dacia Kuvat: Dacia, Moottorin arkisto Teksti: Benjamin HelanderLisää aiheestaVuosikymmenen autot – mitkä jäivät mieleen 2010-luvulta? Dacia Duster 10v-juhlamallien hinnat selvillä Kiinnostaisiko Dacia Duster avolavana? Brasiliasta löytyy Black Shadow on uusi sarjakuvasan… eikun Dacia Dusterin erikoiserä Dacia tahkoaa ennätyksiä Koeajo: Dacia Duster sai uuden vaihteiston ja valoa rattiinsa Koeajo: Vihdoin automaattisesti – Dacia Duster dCi 110 EDC Laureate Koeajo: katumaasturin pakettiautoversio Dacia Duster Koeajo: konstailemattoman hyvä – Dacia Duster Lue lisää Kaikki artikkelit 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään – kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 24.4.2025 Sähköautot Kiinalaismerkit toivat polttomoottoriversiot nihkeään sähköautomarkkinaan – nyt uhkaavat jo päästösakot Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa - lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 27.4.2025 Ajatuksia autoista Polttomoottori sähköauton varavirtana, eikö näiden aika mennyt jo? – Ajatuksia autoista 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous