16.12.2017 Ajoneuvot Romusta aikaraudaksi – REC Watches muuntaa Mustangit ja Minit kelloiksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tanskalainen REC Watches antaa romutetuille autoklassikoille uuden elämän aikarautana. Luovuttajina toimivat Porsche 911, Ford Mustang sekä Mini Cooper. Myös klassiset automallit voivat kohdata kurjan kohtalon ja päätyä tavalla tai toisella romuttamon asukeiksi. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse päättyä siihen. Tanskalainen REC Watches on ottanut asiakseen jatkaa ikonisten automallien tarinaa hamaan tulevaisuuteen. Romurauta saattaa nimittäin löytää itsensä osana rannekelloa.Vinkeänä yksityiskohtana jokaisen kellon mukana tulee tieto siitä, mistä autosta siihen käytetty metalli on peräisin. Valmistenumeron lisäksi REC Watches lupaa selvittävänsä auton historian ja laittavansa kellon mukaan myös kuvia autosta sen parempina päivinä. Toisaalta yhtiö ilmoittaa käyttävänsä paljon aikaa juuri oikeiden romujen löytämiseksi, eli pelastettavia klassikkoautoja ei ruveta poraamaan täyteen kellotaulun kokoisia reikiä huvin vuoksi.Keskimäärin valmistaja sanoo saavansa yhdestä autonromusta tai muusta raatopalasta tyypillisesti noin 400–800 kelloa, mutta koska materiaalit eivät ole tasalaatuisia, voivat toimitetut kellot poiketa selvästi verkkosivuilla esitetystä. Kellot myös kunnioittavat lähdeauton tyyliä yksityiskohdissaan.Porsche-harrastajille tämä kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.Tällä hetkellä kelloja valmistetaan Ford Mustangista, Porsche 911:stä ja Mini Cooperista. Näistä Mustang ja 911 asettuvat noin 1 500 – 2 000 euron välimaastoon, pienen ja pippurisen Minin muuntuessa kelloksi noin 350 euron hintaan. Kelloissa on Miyota 9130 automaattikoneisto.REC Watches huomauttaa verkkosivuillaan myös, että heillä ei valitettavasti ole resursseja yksittäisten tilaustöiden tekemiseksi, mutta hyviä ehdotuksia kellomateriaaleista otetaan aina vastaan.Lisätietoja voi vilkuilla osoitteesta www.recwatches.com Lähde: Ford, REC Watches Kuvat: REC WatchesMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLue myös:Maailman kallein "aja varovasti": Paul Newmanin kello myytiin ennätyshintaan Kun mikään ei riitä: Bentley-maasturiin 145 000 euron kello Breitlingilta ranneluksusta – Bentley GT Dark Sapphire Edition Rallin B-ryhmän henkeä ranteeseen: Autodromo Group B Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”