8.9.2022 Ajoneuvot Rovanperän luottomies ei juhli etukäteen: ”Maaliin tullessaan he olisivat olleet mestareita” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kartanlukija Jonne Halttunen keskittyy kauden jäljellä oleviin MM-osakilpailuihin samalla pieteetillä kuin kaikkiin tähänkin asti ajettuihin. Tallikaverin näpeistä lipsahtanut mestaruus pitää kuohujuomat jäissä h-hetkeen asti. Matemaattisesti ajateltuna Kalle Rovanperällä ja Jonne Halttusella ei ole hädän päivää. Piste-ero takana tuleviin on yhä valtavan suuri, eikä ole realistista ajatella, että onnetar voisi heidät tyystin hylätä kauden neljässä jäljellä olevassa rallissa.Ott Tänak on 72 pistettä perässä suomalaiskaksikkoa, joten Kreikan vaikeissa olosuhteissa ei ole pakko voittaa. Torstaiaamun testierikoiskokeella Rovanperä ja Halttunen huomasivat, että aura-autona pidon löytäminen on todella haastavaa.- Tilanne on paljon parempi kuin aiempina vuosina. Kokemusta on kertynyt, joten nyt on saumat pärjätä, Halttunen pohjustaa.- Emme odottaneet ennen tätä kautta oikeastaan mitään. Monte oli farssi meille, vaikka vauhti oli hyvää. Avauspäivän säädöt olivat sellaiset, että nauroimme jo tarvitsevamme muita töitä. Ihmettelimme sitä, miten saatoimme niin paskoja olla, että hävisimme R5-autoillekin. Sellaista ei ollut koskaan aiemmin käynyt.Sitten löytyi oikea suunta säädöissä. Suomalaiskaksikko alkoi kiristää tahtia, ja teki nousua tuloslistoilla. Säädöt oli onnistuttu muuttamaan lennosta. Meno maistui taas.- Kallelle se tuntui aluksi kaikkein huonoimmalta ratkaisulta, sillä hän ei tykkää etupainotteisesta autosta. Ensin hän luuli, että uuden auton pitääkin olla sellainen, ja sitä pitää ajaa puskettamalla, kun balanssi on edessä. Kaikki ennakkotestit olivat keskittyneet vain uuteen aikakauteen.Kuin pisteenä iin päällä, Rovanperä ja Halttunen ovat rallin voittaessaan juhlineet aina myös Power Stagen voittoa. Viisi lisäpistettä on tullut plakkariin kahdeksan kertaa yhdeksästä. Mitään erillistä hyökkäystä kaksikko ei koskaan suunnittele tekevänsä, vaan Rovanperä ajaa, kuten hyvältä tuntuu.Ja, usein vauhti tuntuu kilpakumppaneista liian kovalta, vaikka heillä ei rallin voittoa olekaan varmistettavanaan.- Kalle ei paljon puhu tavallisesti. Meillähän on vain yksi Power Stage (Kenia), jolla emme ajaneet pisteistä. Kun senkin laskee mukaan, on keskiarvomme kaikilta kauden Power Stageilta 4,2 / 5 pistettä. Se kertoo Kallen kyvystä venyä tarvittaessa ja ajaa virheettä todella kovaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySkodan oppikoulusta mestariksiAvain onneen oli kaksivuotinen ajanjakso Skodan tehdastiimissä, jossa Rovanperä ja Halttunen pääsivät koluamaan MM-ralleja, mutta astetta kesymmällä R5-autolla.- Ymmärsimme jo WRC2:ssa mitä rallin voittaminen vaatii. Vähintään saman työn joutuu sitten seuraavana vuonna tekemään, jotta pärjää. Kausien välillä on se puolitoista kuukautta aikaa. Mestaruuden voittamisesta huolimatta pitää aina miettiä, missä voisi olla parempi. En osaa sanoa, miltä mestaruuden voittaminen voi tuntua. Yhtä motivoitunut pitää olla sen jälkeenkin, Halttunen huomauttaa.Median rummutus tulevasta mestaruudesta ei Halttusen mukaan vaikuta kaksikon tekemiseen.- Me ajattelemme sen niin, että mitä vähemmän asia on ajatuksissa, sitä parempi. Siitä ei silloin tule mörköä itselle, eikä ala jännittää asiaa.Viisi vuotta yhdessä kilpaillut kaksikko pystyy kovan kilpailurutiininsa ansiosta sysäämään turhat haavekuvat odottamaan oikeaa ajankohtaa. Siihen Halttunen on kuitenkin jo varautunut, että uran ensimmäinen maailmanmestaruus on ikimuistoinen, ja erittäin todennäköisesti myös, liikuttava hetki.- Toki, sitten kun on se hetki, että se voi tulla, niin jännitys varmasti lisääntyy. Osa ammattitaitoa on se, että siinä tilanteessa ajaa hetkeksi sivuun, rauhoittaa tilanteen ja sitten tulee hyvä olo. Skodalla saavutettu WRC2-mestaruus oli jo sellainen, että siinä tuli tippa linssiin. Vielä silloin kun kiersin F-Cupia, en voinut kuvitellakaan mitään näin isoa. Se ei tuntunut silloin todennäköiseltä.Jos jossain lajissa, niin ralliautoilussa voittoja ja mestaruuksia ei kannata ilakoida etukäteen. Läheisin esimerkki löytyy kahden vuoden takaa, jolloin Rovanperän ja Halttusen tiimikaverit suistuivat tieltä epätodellisen liukkaiksi muuttuneissa olosuhteissa.Kauden 2020 päätöskisassa Elfyn Evans ja kartanlukija Scott Martin suistuivat lauantai-illan kääntyessä jo ehtoopuolelle. Se oli kallis virhe, joka toimii varoituksena kaikille niille, jotka haluavat mielikuvissaan ruiskuttaa voittosamppanjat ennen rallin päättymistä.- Jos Elfyn ja Scott olisivat tulleet maaliin, niin he olisivat olleet mestareita, Halttunen muistuttaa.Teksti: Miika Wuorela Kuvat: Miika Wuorela ja Moottorin arkistoLisää aiheestaJos Kalle Rovanperää väsyttää, saattaa kartanlukija Jonne Halttunen hypätä rattiin Mies, jolla oli tehtävä – Ott Tänak kolmatta kertaa Jyväskylän kuningas Lue lisää Kaikki artikkelit 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 9.6.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lanseeraa uusimman sukupolven MBESS-energiavaraston 8.6.2025 Ajoneuvot Suuri ja mahtava Chrysler juhlii 100-vuotista taivaltaan lätkäisemällä ainoaan malliinsa, 9 vuotta vanhan tila-autoon, tarran 7.6.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Ford Ranger PHEV – plugarissa on Mustangin bensiinimoottori, mutta se on ohjelmoitu imemään bensiinihöyryt sisäänsä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 19.6.2025 Koeajo Maistiainen: DS°8 – odotuksia on paljon, mutta niihin myös vastataan 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster