8.9.2022 Ajoneuvot Rovanperän luottomies ei juhli etukäteen: ”Maaliin tullessaan he olisivat olleet mestareita” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kartanlukija Jonne Halttunen keskittyy kauden jäljellä oleviin MM-osakilpailuihin samalla pieteetillä kuin kaikkiin tähänkin asti ajettuihin. Tallikaverin näpeistä lipsahtanut mestaruus pitää kuohujuomat jäissä h-hetkeen asti. Matemaattisesti ajateltuna Kalle Rovanperällä ja Jonne Halttusella ei ole hädän päivää. Piste-ero takana tuleviin on yhä valtavan suuri, eikä ole realistista ajatella, että onnetar voisi heidät tyystin hylätä kauden neljässä jäljellä olevassa rallissa. Ott Tänak on 72 pistettä perässä suomalaiskaksikkoa, joten Kreikan vaikeissa olosuhteissa ei ole pakko voittaa. Torstaiaamun testierikoiskokeella Rovanperä ja Halttunen huomasivat, että aura-autona pidon löytäminen on todella haastavaa. - Tilanne on paljon parempi kuin aiempina vuosina. Kokemusta on kertynyt, joten nyt on saumat pärjätä, Halttunen pohjustaa. - Emme odottaneet ennen tätä kautta oikeastaan mitään. Monte oli farssi meille, vaikka vauhti oli hyvää. Avauspäivän säädöt olivat sellaiset, että nauroimme jo tarvitsevamme muita töitä. Ihmettelimme sitä, miten saatoimme niin paskoja olla, että hävisimme R5-autoillekin. Sellaista ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Sitten löytyi oikea suunta säädöissä. Suomalaiskaksikko alkoi kiristää tahtia, ja teki nousua tuloslistoilla. Säädöt oli onnistuttu muuttamaan lennosta. Meno maistui taas. - Kallelle se tuntui aluksi kaikkein huonoimmalta ratkaisulta, sillä hän ei tykkää etupainotteisesta autosta. Ensin hän luuli, että uuden auton pitääkin olla sellainen, ja sitä pitää ajaa puskettamalla, kun balanssi on edessä. Kaikki ennakkotestit olivat keskittyneet vain uuteen aikakauteen. Kuin pisteenä iin päällä, Rovanperä ja Halttunen ovat rallin voittaessaan juhlineet aina myös Power Stagen voittoa. Viisi lisäpistettä on tullut plakkariin kahdeksan kertaa yhdeksästä. Mitään erillistä hyökkäystä kaksikko ei koskaan suunnittele tekevänsä, vaan Rovanperä ajaa, kuten hyvältä tuntuu. Ja, usein vauhti tuntuu kilpakumppaneista liian kovalta, vaikka heillä ei rallin voittoa olekaan varmistettavanaan. - Kalle ei paljon puhu tavallisesti. Meillähän on vain yksi Power Stage (Kenia), jolla emme ajaneet pisteistä. Kun senkin laskee mukaan, on keskiarvomme kaikilta kauden Power Stageilta 4,2 / 5 pistettä. Se kertoo Kallen kyvystä venyä tarvittaessa ja ajaa virheettä todella kovaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Skodan oppikoulusta mestariksi Avain onneen oli kaksivuotinen ajanjakso Skodan tehdastiimissä, jossa Rovanperä ja Halttunen pääsivät koluamaan MM-ralleja, mutta astetta kesymmällä R5-autolla. - Ymmärsimme jo WRC2:ssa mitä rallin voittaminen vaatii. Vähintään saman työn joutuu sitten seuraavana vuonna tekemään, jotta pärjää. Kausien välillä on se puolitoista kuukautta aikaa. Mestaruuden voittamisesta huolimatta pitää aina miettiä, missä voisi olla parempi. En osaa sanoa, miltä mestaruuden voittaminen voi tuntua. Yhtä motivoitunut pitää olla sen jälkeenkin, Halttunen huomauttaa. Median rummutus tulevasta mestaruudesta ei Halttusen mukaan vaikuta kaksikon tekemiseen. - Me ajattelemme sen niin, että mitä vähemmän asia on ajatuksissa, sitä parempi. Siitä ei silloin tule mörköä itselle, eikä ala jännittää asiaa. Viisi vuotta yhdessä kilpaillut kaksikko pystyy kovan kilpailurutiininsa ansiosta sysäämään turhat haavekuvat odottamaan oikeaa ajankohtaa. Siihen Halttunen on kuitenkin jo varautunut, että uran ensimmäinen maailmanmestaruus on ikimuistoinen, ja erittäin todennäköisesti myös, liikuttava hetki. - Toki, sitten kun on se hetki, että se voi tulla, niin jännitys varmasti lisääntyy. Osa ammattitaitoa on se, että siinä tilanteessa ajaa hetkeksi sivuun, rauhoittaa tilanteen ja sitten tulee hyvä olo. Skodalla saavutettu WRC2-mestaruus oli jo sellainen, että siinä tuli tippa linssiin. Vielä silloin kun kiersin F-Cupia, en voinut kuvitellakaan mitään näin isoa. Se ei tuntunut silloin todennäköiseltä. Jos jossain lajissa, niin ralliautoilussa voittoja ja mestaruuksia ei kannata ilakoida etukäteen. Läheisin esimerkki löytyy kahden vuoden takaa, jolloin Rovanperän ja Halttusen tiimikaverit suistuivat tieltä epätodellisen liukkaiksi muuttuneissa olosuhteissa. Kauden 2020 päätöskisassa Elfyn Evans ja kartanlukija Scott Martin suistuivat lauantai-illan kääntyessä jo ehtoopuolelle. Se oli kallis virhe, joka toimii varoituksena kaikille niille, jotka haluavat mielikuvissaan ruiskuttaa voittosamppanjat ennen rallin päättymistä. - Jos Elfyn ja Scott olisivat tulleet maaliin, niin he olisivat olleet mestareita, Halttunen muistuttaa. Teksti: Miika Wuorela Kuvat: Miika Wuorela ja Moottorin arkisto Lisää aiheesta Jos Kalle Rovanperää väsyttää, saattaa kartanlukija Jonne Halttunen hypätä rattiin Mies, jolla oli tehtävä – Ott Tänak kolmatta kertaa Jyväskylän kuningas Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2024 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior vihdoin pressikuvissa – ei ollut muuten ensimmäinen kerta kun auton mallinimi vaihdettiin viime tipassa 8.5.2024 Ajoneuvot Rolls-Royce päivitti pyydetyimmän mallinsa – tällainen on Cullinan Series II 6.5.2024 Ajoneuvot Mini Aceman on BMW:n vastine tulikuumille kompaktien premiumsähköcrossovereiden markkinoille 5.5.2024 Ajoneuvot Land Rover valmistelee kahta superuutuutta – virallisissa salakuvissa täyssähköinen Range Rover sekä V8-mörkö Defender Octa 4.5.2024 Ajoneuvot Ferrari 12 Cilindri – nimi kertoo kaiken oleellisen tästä upeasta super-grand tourerista 1.5.2024 Ajoneuvot Tiesitkö, että halvimmillaan täyssähköisen Bugattin puikkoihin pääsee vain noin 30 000 eurolla? 30.4.2024 Ajoneuvot Kialta raskaamman sarjan uutisia – ”järjettömän tehokas” EV9 GT ja globaalien markkinoiden Tasman-avolava luvassa alle vuoden sisällä 29.4.2024 Ajoneuvot Mitsubishi ASX faceliftattiin – nyt se on vähän vähemmän identtinen Renault Capturin kanssa 26.4.2024 Ajoneuvot Opel Grandland on nyt täysin uusi – luvassa lisää kokoa ja näköä sekä hurjia lupaava täyssähkömalli Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.5.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volvo EX30 takatalvessa ja kehityksen kärjessä 9.5.2024 Yleinen Koeajo: Fiat 600e – kuin Pixarin piirtopöydältä lainattu 7.5.2024 Liikenne Kesäkuu tuo vakuutuspakon yli 25 kg painaville tai yli 25 km/h -kulkeville moottorikulkineille 9.5.2024 Automatkailu Automatkailija: Tanskassa hölmöilemällä voit menettää autosi 10.5.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Mikä tämä kulmikas ilmestys on? 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 7.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja katsastuksen helppouden viehätys 4.5.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Citroën 2CV 4x4 'Sahara' on rättäreiden kunkku 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe