20.6.2023 Liikenne Sähköautojen suurteholataukseen tukirahaa – myös Teboil saa tukea Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Energiavirasto on tehnyt 9,5 miljoonan euron päätökset investointituen myöntämisestä sähköautojen suuritehoisille latauspisteille sekä vedyn tankkausasemille. Energiavirasto on tehnyt päätökset, jonka perusteella jaetaan tukirahaa yli 500:lle sähköautojen suuritehoiselle latauspisteelle ja kahdelle vedyn tankkausasemalle.Käynnissä oleva liikenteen käyttövoimamurros eli autoliikenteen sähköistyminen vaatii viraston näkemyksen mukaan, että latausverkoston on tihennyttävä ja teholatauksen yleistyttävä.”Sähköisen liikenteen kehittämisen kannalta latauspisteiden määrän lisääntyminen ja latauspisteverkoston laajentuminen ovat keskeisessä roolissa”, kiteyttää Energiavirasto.Suomessa on liikenteessä yli 53 000 täyssähköautoa ja 1 700 CCS-standardin mukaista latauspistettä. Yhtä täyssähköä kohden on siten 31 latauspistettä. Vuosi sitten latauspisteitä oli 36 kappaletta yhtä täyssähköautoa kohden.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy9,5 miljoonaa euroaInvestointitukea myönnettiin tällä tukikierroksella noin 9,5 miljoonaa euroa. Tästä potista lohkesi 8,3 miljoonaa euroa sähköautojen latauspisteille ja 1,2 miljoonaa euroa vedyn tankkausasemille. Tuki kattaa keskimäärin 35 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.Tukiin liittyvä tarjouskilpailu järjestettiin keväällä 2023 ja se oli järjestyksessään seitsemäs liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien infrastruktuurituen kilpailukierros.Latauspisteitä tulisi viraston näkemyksen mukaan saada erityisesti raskaalle liikenteelle, jossa ajoneuvokannan sähköistyminen on ollut hitaampaa kuin henkilöautoilla. Tässä kilpailutuksessa tukea myönnettiin 31 raskaan liikenteen latausaseman rakentamiseksi.Autoliiton latausverkko tihentyyEnergiavirastolle jätettiin 157 tarjousta suuritehoisten latauspisteiden tuesta. ”25 yritystä sai hyväksytyn tukipäätöksen 511:n CCS-standardin mukaisen latauspisteen rakentamiselle. Latauspisteet rakennetaan 133:lle eri kiinteistölle”, kerrotaan viraston tiedotteessa.Mukana tukia hakemassa ja saamassa on myös Autoliiton AL-lataus Oy, jonka latausasemia on tukipäätösten perusteella tulossa muun muassa Turkuun, Luumäelle, Lapualle, Pieksämäelle, Paraisille, Ranualle, Seinäjoelle ja Tervakoskelle.Autoliitto on arvioinut, että julkisen latauksen saatavuus hidastaa käyttövoimasiirtymää.Suomen suurin autoilijoiden etujärjestö on ollut huolissaan, kuten Moottori on uutisoinut, kuinka katuverkkojen kaavoituksessa ja rakentamista koskevassa päätöksenteossa mahdollistetaan julkisten latauspisteiden rakentaminen olemassa olevaan katuverkkoon.AL-lataus Oy:n toimitusjohtaja Niila Rajala kertoi aiemmin, että Autoliiton tavoitteena on noin 20 latausaseman verkosto kuluvan vuoden loppuun mennessä.Rajala kertoo, että juhannukseen mennessä avautuvat latausasemat Forssaan, Iisalmeen ja Kangasalalle.– Heinäkuussa avautuu kolme latauspistettä Ouluun, yksi Orivedelle, yksi Merikarvialle ja yksi Keminmaalle.Moottori uutisoi aiemmin otsikon Autoliiton ensimmäinen sähköautojen latausasema avattiin Iittalassa alla, että Autoliiton latausverkoston on tarkoitus laajentua lähivuosina 80–100 latausaseman laajuiseksi, ja kattaa maantieteellisesti koko Suomi.Teboilkin mukanaTuen saajien joukossa on myös Oy Teboil Ab, jonka 16 latauspisteen rakentamista tuetaan 270 000 eurolla.”Oy Teboil Ab on Suomessa huoltoasematoimintaa harjoittava yritys, jota Ulkoasiainministeriö ei ole asettanut Venäjän hyökkäyssodan seurauksena pakotelistalle. Tämän vuoksi Energiavirasto käsitteli myös Oy Teboil Ab:n tarjouksia tasapuolisesti ja riippumattomasti”, perustelee Energiavirasto.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVetyasemille 1,2 miljoonaaTuesta vedyn tankkausasemielle jätettiin kolme tarjousta, joista kaksi hyväksyttiin. Noin 600 000 euron hyväksytyn tukipäätöksen saivat Neste Markkinointi Oy ja P2X Solutions Oy. Asemat tullaan rakentamaan Vuosaaren satama-alueelle ja Vantaankoskelle.Suomessa ei ole tällä hetkellä yhtään toiminnassa olevaa vedyn tankkausasemaa. Lähimmät toiminnassa olevat vedyn tankkausasemat sijaitsevat Ruotsissa ja Latviassa.Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lähde: Energiavirasto, Autoliitto Lue lisää Kaikki artikkelit 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 24.4.2025 Sähköautot Kiinalaismerkit toivat polttomoottoriversiot nihkeään sähköautomarkkinaan – nyt uhkaavat jo päästösakot 23.4.2025 Esittely Smart #5 – auto, jossa pienintä on 45390 euron hinta 23.4.2025 Autoilu Bensiini yhä suosituin käyttövoima – työsuhdeautoilijat sähköistyvät 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 22.4.2025 Päivän kuva Päivän kuva: asfalttitiet sortuvat alta – olisiko hiekkatie jo parempi? 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 24.4.2025 Koeajo Koeajo: Hyundai Ioniq 5 – pinnan alla kuplii 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Autoilu Valitako pysäköintiruutu ihan toisen auton vierestä vai jättääkö väliin yksi ruutu? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin