25.1.2024

Sähköautot hyytyvät pakkasella – Autoliiton avustustilasto on karua luettavaa

Paukkupakkaset ja autoilu eivät ole se kaikkein herkullisin yhdistelmä. Kun lämpömittarin neula laskee parinkymmenen asteen tienoille, alkavat hinauskeikat lisääntyä voimakkaasti. Etenkin jos alla on sähköauto.

Autoliiton avustuskeskus teki vuoden 2024 ensimmäisellä viikolla ennätystuloksen. 1.-7.1.2024 välisenä aikana puhelin ja mobiiliapplikaatio pirahti yhteensä 6843 kertaa.

– Tiepalvelua on tehty vuodesta 1952 alkaen ja kyseessä oli 72-vuotisen historian kiivain viikko, kertoo AL Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Lehtinen.

Kovalla pakkaskelillä akun kunto laitetaan koetukselle, ja suurin osa Tiepalvelun avustuskeikoista koskeekin käynnistymisongelmia. Jos akulla on ikää enemmän kuin muutama vuosi, kannattaa sen kunto tarkistaa ennen pakkasjakson alkamista.

Kuluvan vuoden ensimmäiselle viikolle sattuneen ennätysviikon haasteet koettelivat tilastojen mukaan etenkin sähköautoja. Vajaan 7000 avustuskeikan joukosta lähes 500 koski sähköautoja. Luku ei sinänsä kuulosta suurelta, mutta kun sen suhteuttaa sähköautojen määrään kotimaisesta autokannasta, tulee prosenttiosuudeksi yli seitsemän. Autokannastamme vain 3 prosenttia on sähköautoja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kun sähköauto ei starttaa

Suurimmat haasteet sähköautoihin liittyen ovat käynnistymisongelmat. Vuoden ensimmäiselle viikolle osuneista 486 avustustehtävästä käynnistymiseen liittyi 108 tehtävää, eli 22,2 prosenttia. Toiseksi yleisin syy oli ajoneuvon lämmitys. Useat sähköautot eivät pakkaskelillä alkaneet tuottaa lainkaan lämpöä, joten auton sisällä oli pakastimen lämpötila. Hieman alle 10 prosenttia avustuspyynnöistä liittyi latauskaapelin tai -luukun ongelmiin.

Yllättävän iso syy olivat myös jarruongelmat, joita oli sähköautojen avustustehtävistä yli neljä prosenttia. AL Palveluiden Ilkka Lehtinen kertoo, että neljän prosentin osuus avustuksissa on yllättävän suuri, sillä polttomoottoriautojen kohdalla ei päästä lähellekään samoja lukemia.

Matkan aikana energia loppui vain kahdelta autoilijalta, mutta useampi jäi ilman virtaa, kun ajoneuvoa ei saatu ladattua lainkaan.

Kokematon kuljettaja osasyynä

Merkille pantavaa on myös se, että avustettavat sähköautot ovat pääosin kolmen vuoden ikäisiä tai sitä tuoreempia. Itse asiassa yli 50 prosenttia avustetuista sähköautoista oli alle vuoden vanhoja. Syyttävää sormea ei toki voi osoittaa vain autoihin, vaan myös niiden käyttäjiin. Osa ongelmista liittyy siihen, ettei tekniikka ole käyttäjälle tuttua tai täysin hallussa.

– Väkisin tulee mieleen, että ollaanko me ihmiset liian kokemattomia sähköautojen kanssa. Autoissa on ollut jäätyviä bensatankin luukkuja vuosikaudet, mutta sähköauton latausluukun väliin ei vaan ilmeisesti uskalleta laittaa jääskrabaa tai muuta vastaavaa, pohtii Lehtinen.

Yhdessä asiassa sähköautot tekevät positiivisen poikkeuksen. Rengasrikkoja vajaan 500:n sähköautojen avustustehtävän joukossa oli vain kaksi kappaletta. Se saattaa selittyä sähköautokannan iällä. Parissa-kolmessa vuodessa talvirenkaat eivät välttämättä ehdi vielä niin heikkoon kuntoon.

Teksti: Tuomas Rajala Kuvat: Moottorin arkisto

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat