4.8.2022 Liikenne Saksan tiukka linja: liikennerikkeistä ankarat seuraukset Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saksassa juuri ajokortin suorittaneilla on kahden vuoden koeaika – pikkurikkeistäkin koituu kovat rapsut ja pelotteena on ajokortin menetys. Nuorten autoilijoiden käytös ja liikenneturvallisuus puhuttavat erityisen vilkkaasti, kun sattuu vakavia kuolonuhreja vaatineita kolareita – ja niitä sattuu tyypillisesti kesäaikaan, viikonloppuisin ja yön tunteina. Ja kun kolarien ehkäisystä keskustellaan, nousee esille sekä liikennekäytöksen valvonta että törttöilyistä koituvat rangaistukset. Esimerkkiä voi hakea myös muista maista. Saksassa suhtaudutaan nuoriin ajouraa aloitteleviin kuskeihin jämäkästi ja tiukemmin kuin Suomessa. Saksassa juuri ajokortin suorittaneille on kahden vuoden koeajalla muita tiukempi rangaistusasteikko ja virhepistejärjestelmä. Sakssa pikkurikkeestäkin saa kovat rapsut ja koeaikaa jatketaan toisella kahdella vuodella. Alkoholin suhteen on nollatoleranssi koeaikana ja lisäksi kaikilla alle 21-vuotiailla. Aitona uhkana on menettää ajokortti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vahva pelotevaikutus Saksassa liikenteessä hölmöilyllä ja juopuneena koheltamisella voi olla pitkäkestoiset seurauksensa: esimerkiksi polkupyörällä tai sähköpotkulaudalla kännissä koheltaminen voi viedä ajokortin tai lykätä sen saamista. Sakassa liikenteen sääntelyn keskiössä on pelotevaikutus. Sen keskeisin osa on tiukka virhepistejärjestelmä. Omalle kontolle kertyneet virhepisteet vaikuttavat vahvasti kolmeen: ajokortin säilyttämiseen, suorittamiseen ja menetetyn ajo-oikeuden takaisin saamiseen. Sakkoa, ajokieltoa, ajokortin menetys Saksassa sakkosummat nousevat rikkeiden myötä jyrkästi ja törttöilijän kontolle kertyy myös virhepisteitä, joilla on merkitystä! Saksassa ajokortin saanut 2 vuoden koeajalla oleva tai alle 21-vuotias sähköpotkulautailija saa 0,1 promillen puhalluksesta sakkoa 250 euroa, yhden virhepisteen ja joutuu jatkokoulutukseen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pyöräilyyn ja lautailuun tiukka ote Saksassa pyöräilijä voi saada tuntuvat rapsut kiitos maassa käytetyn virhepistejärjestelmän. Jos Saksassa esimerkiksi jää kiinni polkupyöräilystä yli 1,6 promillen humalassa, saa kuukausitulosta riippuen todella kovat sakot, kolme virhepistettä ja ajokortti otetaan pois tai kortittoman ajokortin saanti voi lykkäytyä. Monista rikkeistä tuntuva sakko Pyöräilijän liian suuri tilannenopeus ja jalankulkijoiden vaarantaminen tietää 30–35 euron seuraamusta ja yhtä virhepistettä. Jalkakäytävällä pyöräily tietää tilanteesta riippuen 15–30 euron sakkoa. Sähköpotkulautailijaakin rangaistaan Saksassa varsin ankarasti. Esimerkiksi jalkakäytävällä ajo tietää 55–100 euron sakkoa. Punaista päin ajamisesta rapsahtaa tilanteesta riippuen maksettavaa 60–180 euroa ja yksi virhepiste, tasoristeyksen puomin kiertäminen tietää 350 euron sakkoa. Ja jos tuon saman rikkeen eli tasoristeyksen puomin kiertämisen tekee sähköpotkulautaa järeämmällä moottoroidulla ajoneuvolla (esimerkiksi autolla tai moottoripyörällä), koituu siitä maksettavaa 700 euroa ja kaksi virhepistettä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kaikki sähköpotkulautailijat saavat rangaistuksia seuraavasti / yli 0,5 promillea ratsiassa kerralla sakko 500 euroa, kaksi virhepistettä, ajokieltoa 1 kk kerralla sakko 1 000 euroa, kaksi virhepistettä ja ajokieltoa 3 kk kerralla sakko 1 500 euroa, kaksi virhepistettä ja ajokieltoa 3 kk Yli 0,3 promillea ja vaaratilanne Mojova sakko tai enintään yhden vuoden vankeus, 2–3 virhepistettä, puolen vuoden ajokielto tai ajokortin menetys Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yli 1,1 promillea (ilman vaaratilannettakin) Mojova sakko tai enintään yhden vuoden vankeus, 2–3 virhepistettä, puolen vuoden ajokielto tai ajokortin menetys Ajokortti takaisin tiukan kokeen kautta Kun Saksassa otetaan törttöilyjen seurauksena ajokortti pois, on sen takaisin saaminen työn ja tuskan takana. Ajokortin saamiseksi on nimittäin pakko läpäistä erittäin vaativa MPU-koe. MPU on Medizisch-Psychologisch Untersuchung eli lääketietieteellinen ja psykologinen koe. MPU-kokeessa hylätään jopa 40 prosenttia osallistujista. MPU:ta varten järjestetään valmennuskursseja, jotka voi maksaa jopa yli 1 500 euroa. Kännissä pyöräily ja sähköpotkulautailu käy Saksassa rankasti kukkaron ja ajokortin päälle. Jos ajokorttia ei vielä ole, sen saanti lykkäytyy ja vaatii hyväksytyn MPU-testin. MPU-kokeeseen joutuu myös, jos edellä kerrottuja liikennevirhepisteitä on kertynyt omalle kontolle 8 kappaletta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suomessa tutkimus paljastaa nuorten riskit liikenteessä Suomessa tutkitaan monin tavoin liikenteen turvallisuutta ja riskitekijöitä, myös nuorten autoilijoiden näkökulmasta. Nuorten kuljettajien turvallisuusriskit ovat tyypillisiä ajouran ensivaiheissa. OTIn Nuorisoraportti 2021:n mukaan aiheuttajakuljettajien joukossa vuosien 2015–2019 kolareissa korostuivat kaikista nuorimmat kuljettajat. OTIn raportissa tarkastellaan nuorten eli 18–24-vuotiaiden osallisuutta liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien vuosina 2015–2019 tutkimissa kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa sekä liikennevakuutuksesta vuosina 2015–2019 korvatuissa vahingoissa. Tyypillisiä riskitekijöitä raportin mukaan ovat muun muassa päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen, ylinopeus, turvalaitteiden käyttämättömyys ja yleinen piittaamattomuus säännöistä. OTIn mukaan nuorista kuoleman johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista 36 % ajoi onnettomuushetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena (vähintään 0,50 ‰). Nuorista aiheuttajakuljettajista 16 % ajoi huumeiden vaikutuksen alaisena. Aiheuttajakuljettajista 64 prosenttia ajoi onnettomuushetkellä vähintään 10 km/h ylinopeutta. Erityisen yleistä ylinopeudella ajaminen oli nuorilla miehillä, joista yli kaksi kolmannesta eli 68 prosenttia ajoi vähintään 10 kilometriä tunnissa ylinopeutta. Vuosina 2015–2019 kaikista 163 kuolemaan johtaneessa moottoriajoneuvo-onnettomuudessa mukana olleesta nuoresta henkilöauton kuljettajasta 44 prosenttia ei käyttänyt turvavyötä. Kehno asenne liikenteeseen Raportin mukaan tyypillisiä taustatekijöitä nuorten moottoriajoneuvo-onnettomuuksien taustalla olivat muun muassa vähäinen ajokokemus ja yleinen piittaamattomuus liikenneturvallisuutta sekä yhteiskunnan sääntöjä kohtaan. ”Välinpitämätöntä asennetta heijastelee se, että hieman yli puolella kuljettajista oli historiassaan aiempia liikennerikkomuksia.” OTIn raportissa todetaan havaintona, että niiden kolarin pääaiheuttajana olleiden nuorten henkilöauton kuljettajien osuus, jotka rikkoivat samanaikaisesti useaa sääntöä (olivat humalassa tai huumeissa, ajoivat vähintään 10 km/h ylinopeutta, eivätkä käyttäneet turvavyötä), oli vuosina 2015–2019 keskimäärin 27 %. Ajokokemuksen vähäisyys käy sekin ilmi. ”Kuolemaan johtaneen onnettomuuden ajaneilla nuorilla tyypillisin (38 %) välitön riskitekijä oli ajoneuvon käsittelyvirhe tai virheellinen ajotoiminto, joita ovat esimerkiksi liian äkillinen ja voimakas ohjausliike tai virheellinen ajolinja.” Teksti: Marko Jokela ja Timo Turkula Avauskuva: Moottorin arkisto, muut kuvat Onnettomuustietoinsituutti Lähteet: Saksan virhepistejärjestelmä, Onnettomuustietoinstituutti Lue lisää Kaikki artikkelit 18.9.2026 Veneet Syksy muuttaa veneilyn luonnetta – Meripelastaja kehottaa syysveneilijöitä varautumaan oikein 17.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto ottaa kantaa Kehä 1:n sakkorysän kirvoittamaan keskusteluun: ”turvallisuus ei synny sakkotilastoilla” 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 10.9.2026 Liikenneturvallisuus Oletko tietämättäsi osallistunut Korkeasaaren eläinten ruokintaan? – Pääkaupunkiseudulla autoilevalle se on mahdollista 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?