4.11.2022 Ajoneuvot SEMA 2022: Fordin show’ssa mukana Broncoja ja muuta mukavaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Bronco on otollinen alusta jos jonkinlaisille erikoisuuksille. Fordin SEMA-kattaukseen kuuluu myös muun muassa päheä Mustang Mach-E sekä F-150 Lightning Sveitsin armeijan linkkarina. Tänä vuonna SEMA Show on hieman tynkä, sillä ainakin General Motors ja Honda puuttuvat esittelijälistalta kokonaan. Ford on kuitenkin SEMA:n näkökulmasta kotimainen suuruus, ja siksi vakiokalustoa Vegasissa. Fordin painotus maastureihin ja avolavoihin näkyy paletissa, mutta lähes joka mallissa nimenomaan maavaralle on tehty jotain radikaalia suuntaan tai toiseen. Otetaanpa muutama poiminta Fordin tarjonnasta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyBronco Service Unit VehicleEnsimmäisellä poiminnallamme voi olla jopa henkiä pelastava merkitys, sillä se on tarkoitettu toimimaan ensihoidon ajoneuvona vaikeakulkuisiin paikkoihin. ABR:n rakentama pelastusajoneuvo perustuu Broncon kinkkisten paikkojen Wildtrak-versioon, ja voimanlähteenä siinä on 2,7-litrainen EcoBoost. Erilaiset maastolisävarusteet, kuten vinssi, lisävalot ja läskirenkaat mahdollistavat avun mahdollisimman turvallisen ja vakaan pääsyn sitä tarvitsevalle.Bronco Extreme BeachTätä härveliä voi rehellisesti kutsua kalamiehen unelmaksi. Bronco Extreme Beach tekee kaikkensa, jotta sen omistaja (tosin kyse konseptista) pääsisi parhaille mahdollisille kala-apajille, ja jotta Pietarin kalansaalis pysyisi myös tuoreena pöytään saakka.WARN Industriesin kehittämä erikoismalli perustuu Service Unitin tavoin 2,7-litraisen Wildtrak -mallin ympärille. Varustus kattaa muun muassa täyden kalastuspakin, jääkaapin eväille ja vuosisadan vonkaleelle sekä markiisin, jonka alla kelpaa huilata pitkän päivän päätteeksi. Mikäli auton mentävää aukkoa ei enää löydy, voi matkaa jatkaa maastopyörällä tai tarvittaessa jopa kanootilla.Tucci Hot Rods Mustang Mach-E GTViime vuoden SEMA:ssa Ford esitteli konseptin tasolla Shelbyn version Mach-E:stä. Tälläkin kertaa maavaran suunta on reilusti alaspäin. Tucci Hot Rods -malliversio antaa esimakua siitä, miltä Mustangin nimeä kantavat sähköiset mallit voivat tulevaisuudessa näyttää. Kuten polttomoottorimallinkin kohdalla on perinteisesti ollut, aggressiivisuus lisääntyy mallistoa ylöspäin kivutessa.Maata viistävässä katumaasturikonseptissa on esimerkiksi levennetty raideväli, widebody -korisarjat, tukeva takaspoileri sekä Kay Automotiven suunnittelemat grafiikat. Sisällä etumatkustajat vastaanottavat Recaron urheiluistuimet nelipistevöineen.Hot Rod Mach-E perustuu nelivetoiseen GT-malliin isommalla akustolla. Mutta kuten edellä kuvailtiin, jotain tätäkin suurempaa saattaa olla luvassa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyF-150 Lightning: Swiss Army KnifeSveitsin armeijan linkkuveitseenhän verrataan asioita aina kun niissä on toimintoja kuin... Sveitsin armeijan linkkuveitsessä. Tjin Edition ja Thule ovat pakanneet F-150 tuoreen Lightning-täyssähköversioon oikein mukavasti toimintoja, jääkaapista sähköpyörätelakkaan. Suurimmasta akkupaketista riittää virtaa pidemmällekin reissulle, ja matkalla onnistuu myös lataus auringon voimalla.Swiss Army Knife on konseptina tarkoitettu monenkirjaviin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Tyyliäkin on ajateltu ulkona ja sisällä, jossa kaikilla matkustajilla on Recaron istuimet. Onkohan maavarasta kuitenkin haukattu vähän liian iso pala, jos tällä aiotaan ylittää kovin paljon katukiveyksiä korkeampia esteitä.Lähde ja kuvat: Ford Teksti: Benjamin HelanderLisää aiheestaSEMA Show 2022 alkaa: Nissanilla monenkirjavia tuotavia Vegasiin Volkswagen SEMA:ssa: ID.4 Dronetelakkana, seikkailuajoneuvoja sekä 350 hevosvoiman Jetta Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”