19.4.2023 Ajoneuvot Smart #3 on 4,4-metrinen sähköcrossover – minne menet, Smart? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sähköcrossoverilla, jossa on pidempi akseliväli kuin Audi Q4 E-Tronissa, ei ole enää mitään tekemistä alkuperäisen Smartin kanssa. Jo viime vuonna Smart lähetti vahvan signaalin tulevaisuuden suuntaviivoistaan esittelemällä erikoisesti nimetyn #1:n. Jatkoa seurasi nyt, kun Shanghain autonäyttelyssä paljastettiin vielä suurempi sähköcrossover. Alkuperäinen Smart-brändi syntyi aikoinaan Mercedes-Benzin ja sveitsiläisen kellotehtaan Swatchin yhteisyrityksenä. Sanoja "Swatch", "Mercedes" ja "Art" yhdistellyt brändi teki pikkuruisista, mutta senttimetrejään tarkasti käyttäneistä premiumkaupunkiautoista modernin ajan kulttiautoja. Smartin selkärangan on muodostanut Fortwo -mallisto, joka on ehtinyt kolmannessa sukupolvessaan pitkälle. Vuonna 2019 ääni muuttui kellossa, kun silloinen Daimler AG kertoi 50 - 50 -yhteistyöstään kiinalaisen Geelyn kanssa Smart-brändin jatkon varalle. Geelyn kanssa Smartien (myös täyssähköiseksi muuttuneiden Fortwon ja Forfourin) tuotanto siirrettiin uuteen tehtaaseen Kiinassa, ja kehitystyön keskiöön otettiin uuden sukupolven Smartit, joista olemme siis nähneet nyt kaksi. Smart meni myymään alkuperäisen "Smartvillensä" Ranskan Hambachissa Ineosille, joten myös #3 tullaan valmistamaan Kiinassa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hashtag kolme Smarteista uusimman kokoa ei voi olla päivittelemättä kun tiedämme historian. Viralliset tekniset tiedot puuttuvat, mutta Autocarin saamien ennakkotietojen mukaan #3 olisi 4,4 metriä pitkä, 1,6 metriä korkea, 1,8 metriä leveä ja akseliväliltään 2,79-metrinen. Mikäli samat tiedot pitävät paikkansa, olisi autolla painoa lähes 2 000 kiloa. Eroa on toistakymmentä senttiä myös Smart #1:een. #3 olisi mitoiltaan nykypolven Fortwo'ta 1,7 metriä pidempi ja painoa olisi noin 1 100 kiloa tuotannosta poistunutta polttomoottorimallia enemmän. Ainakin mittojen puolesta auton tärkeimpiä premiumkilpailijoita vastaavassa luokassa voisivat olla Audi Q4 E-Tron ja ehkä lähimpänä tuleva Mini Countryman. Kooltaan auto osuu lähes yksiin niin ikään Mercedes-EQ EQA:n kanssa, jolta se myös lainaa ominaisuuksia. Itse tekniikka on tosin Geelyn peruja, mutta design on Mercedes-Benzin suunnittelutiimin tuotos. Mercedes-Benz on luonut sähköcrossoveriin viiston perän, ja valmistaja kutsuukin autoa termillä "sport utility coupé". Hyvin urheilullispainotteinen ohjaamo kätkee dynaamisen näköisen keskikonsolin, kojelaudan, puhallinsuuttimet sekä istuimet, kaikki tuttuja #1 -mallista. Keskinäytön virassa on 12,8-tuumainen keskinäyttö, ja äänentoistosta vastaa Beatsaudion 13 kaiuttimen järjestelmä. Tekniikan puolella odotetaan siis vielä virallisia tietoja, mutta ennakolta tiedetään, että #3:n sähkövoimalinja seuraa pitkälti #1:tä. Luvassa olisi tällöin taka-akselille sijoitettu sähkömoottori, joka yltäisi 200 kilowattiin ja 343 newtonmetriin. 66 kilowattitunnin akku riittäisi valmistajan mukaan 420 – 440 kilometrin toimintamatkaan, ja akku latautuisi 150 kilowatin pikalatausteholla 10:stä 80:een prosenttiin puolessa tunnissa. Euroopan oma ensi-ilta ja mahdollisesti kattavammat tekniset tiedot ovat Smart #3:n osalta luvassa syyskuussa Münchenin autonäyttelyssä. Vähintään siihen asti meneekin miettiessä, mitä Mercedes-konserni on mennyt Smartille tekemään. Lähteet: Autocar, Smart Kuvat: Smart Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 350 4Matic valitaan järkiperusteilla eikä tunteella 11.9.2026 Sähköautot Pääkaupunkiseudulla voi pian nähdä Suomen ensimmäisen sähköambulanssin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 8.9.2026 Koeajo Volkswagen ID.3 palaa menneeseen ja se on parasta mitä olisi voinut toivoa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa