15.4.2022 Ajoneuvot Smart #1 – tämä omena putosi kauas puusta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kovin vähän jäi Smartin alkuperäisidealle tilaa, kun uusi neliovinen premium-luokan kompakti crossover näki vihdoin päivänvalon. Moottori on käsitellyt Smartin uudistumista tämän uuden aluevaltauksen kautta jo konseptivaiheessa sekä naamiokuvissa testivaiheessa. Taustoja uutuuden takana pääsee lukemaan oheisten linkkien takaa. Alkuun voi todeta, että mukavan paljon yksityiskohtia on päätynyt konseptimallista tähän aivan tuotantovalmiiseen #1 -malliin. Persoonallisen mallinimen saa aivan hyvin ääntää suomeksi tapaan ”hashtag-yksi”. Nyt kun viimeisetkin naamioteipit on raaputettu #1:n pinnalta, voi huomata, että ilmiasua on tuotu lähemmäs Mercedes-Benzin ja erityisesti Mercedes-EQ:n maailmaa, mikä toisaalta sopii mitä parhaiten yhteen sen tosiasian kanssa, että muotoilu tulee Mersun toimistosta. Yhtäläisyydet rajoittuvat lähinnä tiettyihin paikkoihin, esimerkiksi takavaloihin, mutta yhtenäistävät konsernin sähköistä mallistoa. Smartin omia – lähinnä täysin uusia – muotoiluelementtejä löytyy niin ikään. Vahva esimerkki sellaisesta on ”kelluva” katto. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käsite venynyt kuin purkka 25 vuoden ajan Smart oli tunnettu aivan omalaatuisista kaupunkiautoista. Kaikki tietävät Fortwon, 2,5-metrisen, kaksipaikkaisen, hieman turhan kalliin, mutta todella itsevarman miniauton, joka kääntyy paikallaan ja joka menee kuin kuumille kiville Etelä- ja Keski-Euroopan ahtaissa kaupungeissa, nykyään täyssähköisenä. Smart #1:ssä tämä ismi menee kerralla uusiksi. #1 on pituudeltaan jo käytännössä Golf-luokan auto. Itse asiassa akseliväliä uutuudella on pari senttiä enemmän kuin nykyisella M-B A-sarjalla (ynnä B-, CLA- ja GLA-sarjoilla). Se on aika hyvin Smartilta. Vannekokoa #1:ssä riittää 19-tuumaan asti. Polttomoottoriseen Fortwo’n verrattuna 1 820-kiloisessa #1:ssä on lisäksi miltei tuhat kiloa lisää omamassaa. Suorituskykykin suurempaa luokkaa Smart #1 on ainakin alkuvaiheessa aina takavetoinen (sentään). Nelivetoista tehoversiota on myös uumoiltu tulevaksi tuonnempana. Taka-akselille sijoitettu sähkömoottori yltää 200 kilowattiin ja 343 newtonmetriin. Tässä ei kannata lähteä edes vertailemaan aikaisempiin Smarteihin, mutta näillä pärjätään oikein kelvollisesti muille saman luokan ja vähän isompienkin kokoluokkien sähköautoille. #1:n 66 kilowattitunnin akku riittää valmistajan mukaan 420 – 440 kilometrin toimintamatkaan. Akku latautuu 150 kilowatin pikalatausteholla 10:stä 80:een prosenttiin puolessa tunnissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Premium-tason sähköauto Tämä kuvakulma paljastaa kenties parhaiten auton todellisen koon ja tilat. Siitäkään ei pääse yli eikä ympäri, etteikö Smart #1 olisi myös varustelultaan ja laadultaan premiumia, siis vielä enemmän kuin aikaisemmin. #1:n sisätila kerää pisteet kotiin omaperäisyydellään, tyylikkyydellään sekä materiaalivalinnoillaan. Pienen crossoverin hyttiin on lähdetty hakemaan jopa urheiluautomaista tunnelmaa. Fyysisiä namiskoja ei Smartin kojelaudalta enää kovasti löydy, vaan toiminnot on pitkälti keskitetty trendikkäästi 12,8 tuuman korkearesoluutionäytölle ja sen takaa löytyville palveluille. Varustelultaan #1 yltää vähintään luokan vaatimille standardeille. Turvavarusteita on takuulla enemmän kuin missään aikasemmassa Smartissa ja #1 osaa myös kulmaperuuttaa itsensä parkkiruutuun. Rajoitettu Launch Edition on vieläkin hohdokkaampi. Minin kanssa mittelöön Uudistunut, isompi ja sähköinen Smart tähtää ilman muuta suurimman kilpailijansa, BMW Groupin brittimerkki Minin kimppuun. Molemmat edustavat premiumia, enenevässä määrin sähköisyyttä sekä kompaktia kokoa. Miniltä tuloillaan ovat uudet Cooper ja Countryman, joista jälkimmäinen osuu lähelle #1:tä. Ainakin Smartin kohdalla menestyksen taitaa ratkaista nyt hinnoittelu: kaikki muu tuntuu olevan ainakin paperilla kovasti kohdallaan. Lähde ja kuvat: Smart Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.11.2026 Koeajo Maistiainen: yli 900 kilometrin toimintamatkan tarjoava BMW i3 kohtaa korkeat odotukset 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 4.11.2026 Koeajo Volkswagen ID. Polo on erinomainen ja ennen kaikkea tavallinen pikkuauto sähkövoimalinjasta huolimatta 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Sähköautot Suomen teillä liikkuu jo lähes 210 000 täyssähköautoa 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 3 sai lisää voltteja, kilowatteja ja laskentatehoa 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 5.11.2026 Koeajo Maistiainen: yli 900 kilometrin toimintamatkan tarjoava BMW i3 kohtaa korkeat odotukset 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista