9.2.2016 Liikenne Suojatiekään ei suojaa Puolassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jalankulkija ei ole Puolassa turvassa. Maa pitää kakkossijaa jalankulkijakuolleisuudessa EU:n alueella. Vuosina 2007–2012 Puolan liikenteessä kuoli 9101 jalankulkijaa ja 71 328 loukkaantui. Lähes 30 prosenttia jalankulkijaonnettomuuksista tapahtuu liikennevalottomilla suojateillä.Kehityssuuntakaan ei näytä valoisalta: vuonna 2010 suojatieonnettomuuksia tapahtui 3298, mutta vuonna 2014 jo 3531 kappaletta. Suojatieonnettomuuksia tutkinut Varsovan teknisen yliopiston professori Piotr Olszewski haluaa kuitenkin muistuttaa, että lisäys voi myös johtua siitä, että suojateiden määrä on kasvanut. Tätä näkemystä myös tukee se, että suojateiden ulkopuoliset jalankulkijaonnettomuudet ovat samaan aikaan vähentyneet.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVaarallisinta on taajamassa päivälläTutkimusjaksolla peräti 83 prosenttia jalankulkijan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtui 50 km/h alueella. Loukkaantumisista peräti 90 prosenttia. Tilastojen valossa nimenomaan päiväsaikaan on vaarallisinta ja erityisesti iäkkäiden jalankulkijoiden kannattaa olla valppaana. Yli puolet suojateillä kuolleista on nimittäin yli 65-vuotiaita.Tilastoista irtoaa myös karuja suhdelukuja. 80-vuotiaan jalankulkijan riski kuolla liikennevalottomalla suojatiellä on 12-kertainen verrattuna 20-vuotiaaseen.Koulutusta ja valistustaSynkkien lukujen kimppuun käydään Puolassa valistuskampanjoilla ja videoilla. Erityisesti autoilijoiden huomiota pyritään kiinnittämään suojateillä liikkuviin jalankulkijoihin.Videoilla vedotaan mm. nopeusrajoitusten noudattamisen puolesta.Lisähaastetta ylinopeuksien karsimiseen tuo puolalainen tulkinta muuttuvista nopeusrajoituksista.Puolassa taajamanopeusrajoitus on nimittäin 50 km/h, mutta vain aamuviiden ja iltayhdentoista välisenä aikana. Klo 23.00–05.00 nopeusrajoitus on 60 km/h.Tavoite läheneeKokonaisuutena Puolan tavoitteena on vähentää liikennekuolemat puoleen ja loukkaantumisia 40 prosentilla vuoden 2013 tasosta. Toteutuessaan tavoite merkitsee, että vuonna 2020 Puolan teillä kuolee enintään 2000 ja loukkaantuu enintään 6900 ihmistä.Viime vuoden ennakkotietojen perusteella näyttää siltä, että tavoite on entistä lähempänä, sillä viime vuonna liikennekuolemien määrän ennakoidaan jääneen alle 3000 henkilön.Teksti ja kuvat: Eila ParviainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 1.6.2025 Matkailu 85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”