18.9.2019 Liikenne Talousarvioesitys 2020: polttoaineverotukseen korotus, väylille lisärahaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hallitus on saanut budjettiriihensä valmiiksi etuajassa. Talousarvioesitys sisältää hallitusohjelmassa mainitun polttoaineverojen korotuksen. Luvassa on myös lisärahaa väylien ylläpitoon. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus on julkistanut talousarvioesityksensä vuodelle 2020 sekä julkisen talouden suunnitelman vuosille 2020–2023. Etuajassa valmistunut budjettiriihi tuo lisärahoitusta väylille sekä useita kertaluonteisia rahaeriä erilaisille hankkeille biokaasun tukemisesta kävelemisen edistämiseen.Hallitus esittää talousarviossaan, että perusväylänpitoon tulisi pysyvä 300 miljoonan euron tasokorotus korjausvelan kasvun pysäyttämiseksi ja korjausvelan vähentämiseksi. Summa koskee niin tie-, raide- kuin vesiväyliä. Yhdessä muiden korotusten kanssa väylärahoitus kasvaa ensi vuonna yhteensä 362 miljoonaa euroa. Vaarallisten tasoristeysten poistamiseen ehdotetaan 22 miljoonan euron summaa vuosille 2020–2021.Raideliikenteen hankkeista budjetissa mainitaan Turun tunnin junan ja pääradan Suomiratahankkeen nopeat raideyhteydet, joiden suunnittelun toteuttamiseen varataan 15,7 miljoonaa euroa, jolla pääomitetaan Pohjolan Rautatiet Oy:tä. Yhteensä valtio varautuu suunnittelurahoitukseen 115 miljoonalla eurolla. Pääradan liitännäisiä raideyhteyksiä parannetaan väleillä Tampere-Pori, Tampere-Jyväskylä sekä Seinäjoki-Vaasa. Lisäksi uutena hankkeena aloitetaan Hanko-Hyvinkää-rataosuuden sähköistäminen, johon on varattu 62 miljoonaa euroa.Saaristo- ja yhteysalusliikenteen ostorahoitukseen ehdotetaan 1,25 miljoonan euron lisäystä, joka käytettäisiin laiturien korjauksiin.Yksityisteiden avustuksiin kohdistetaan 20 miljoonaa euroa vuonna 2020.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPolttoaineveron korotus hallitusohjelman mukaanJoukkoliikenteen edistämiseen on ehdotettu 20 miljoonan euron lisäystä, yhteissumman ollessa 108 miljoonaa euroa. Lisärahoituksen kohteista on tarkoitus päättää tulevien kuukausien aikana, mutta rahoitus on kohdistettu ilmastoperusteisiin toimenpiteisiin. Lisäksi kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen kohdennetaan 21 miljoonaa euroa vuonna 2020. Rahoitus toteutetaan valtion kohteiden ja kunta-avustusten yhdistelmänä.Polttoaineverojen korotus tapahtuu hallitusohjelmassa sovitulla tavalla. 250 miljoonan euron korotuksen tavoitteena on ylläpitää verojen ohjaavaa vaikutusta ja korotuksen määrä perustuu kuluttajahintaindeksin ennustettuun nousuun. Hallituksen ehdotuksena on, että korotus astuisi voimaan elokuussa 2020. Talousarvioesityksessä mainitaan, että perusturvan etuuskorotukset ja ansiotuloverotuksen kevennykset kompensoivat polttoaineverotuksen nousun pienituloisille.Sähköautojen latausinfran rakentamistuelle on varattu 4 miljoonaa euroa per vuosi vuosina 2020 ja 2021.Tavallisten taksiautojen hankintatuki pienenee asteittain ja heinäkuussa 2020 tukisumma pienenee 2 400 eurosta 1 200 euroon autoa kohti.Autovero, ajoneuvovero ja käyttövoimavero säilyvät pääosin ennallaan. Budjetissa olevat muutokset kuluvaan vuoteen verrattuna johtuvat pääosin uudempaan WLTP-päästömittaustapaan siirtymisestä, joka muuttaa autokaupasta kertyvän autoveron määrää sekä ajoneuvoveron ja käyttövoimaveron suhdetta.Budjettiesityksen loppusumma on 57,6 miljardia euroa. Talousarvioesitys, julkisen talouden suunnitelma ja valtiovarainministeriön Taloudellinen katsaus julkaistaan samanaikaisesti 7. lokakuuta 2019 sen jälkeen, kun talousarvioesitys ja julkisen talouden suunnitelma on käsitelty valtioneuvostossa.Lähde: Valtioneuvosto Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa