18.9.2019 Liikenne Talousarvioesitys 2020: polttoaineverotukseen korotus, väylille lisärahaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hallitus on saanut budjettiriihensä valmiiksi etuajassa. Talousarvioesitys sisältää hallitusohjelmassa mainitun polttoaineverojen korotuksen. Luvassa on myös lisärahaa väylien ylläpitoon. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus on julkistanut talousarvioesityksensä vuodelle 2020 sekä julkisen talouden suunnitelman vuosille 2020–2023. Etuajassa valmistunut budjettiriihi tuo lisärahoitusta väylille sekä useita kertaluonteisia rahaeriä erilaisille hankkeille biokaasun tukemisesta kävelemisen edistämiseen. Hallitus esittää talousarviossaan, että perusväylänpitoon tulisi pysyvä 300 miljoonan euron tasokorotus korjausvelan kasvun pysäyttämiseksi ja korjausvelan vähentämiseksi. Summa koskee niin tie-, raide- kuin vesiväyliä. Yhdessä muiden korotusten kanssa väylärahoitus kasvaa ensi vuonna yhteensä 362 miljoonaa euroa. Vaarallisten tasoristeysten poistamiseen ehdotetaan 22 miljoonan euron summaa vuosille 2020–2021. Raideliikenteen hankkeista budjetissa mainitaan Turun tunnin junan ja pääradan Suomiratahankkeen nopeat raideyhteydet, joiden suunnittelun toteuttamiseen varataan 15,7 miljoonaa euroa, jolla pääomitetaan Pohjolan Rautatiet Oy:tä. Yhteensä valtio varautuu suunnittelurahoitukseen 115 miljoonalla eurolla. Pääradan liitännäisiä raideyhteyksiä parannetaan väleillä Tampere-Pori, Tampere-Jyväskylä sekä Seinäjoki-Vaasa. Lisäksi uutena hankkeena aloitetaan Hanko-Hyvinkää-rataosuuden sähköistäminen, johon on varattu 62 miljoonaa euroa. Saaristo- ja yhteysalusliikenteen ostorahoitukseen ehdotetaan 1,25 miljoonan euron lisäystä, joka käytettäisiin laiturien korjauksiin. Yksityisteiden avustuksiin kohdistetaan 20 miljoonaa euroa vuonna 2020. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Polttoaineveron korotus hallitusohjelman mukaan Joukkoliikenteen edistämiseen on ehdotettu 20 miljoonan euron lisäystä, yhteissumman ollessa 108 miljoonaa euroa. Lisärahoituksen kohteista on tarkoitus päättää tulevien kuukausien aikana, mutta rahoitus on kohdistettu ilmastoperusteisiin toimenpiteisiin. Lisäksi kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen kohdennetaan 21 miljoonaa euroa vuonna 2020. Rahoitus toteutetaan valtion kohteiden ja kunta-avustusten yhdistelmänä. Polttoaineverojen korotus tapahtuu hallitusohjelmassa sovitulla tavalla. 250 miljoonan euron korotuksen tavoitteena on ylläpitää verojen ohjaavaa vaikutusta ja korotuksen määrä perustuu kuluttajahintaindeksin ennustettuun nousuun. Hallituksen ehdotuksena on, että korotus astuisi voimaan elokuussa 2020. Talousarvioesityksessä mainitaan, että perusturvan etuuskorotukset ja ansiotuloverotuksen kevennykset kompensoivat polttoaineverotuksen nousun pienituloisille. Sähköautojen latausinfran rakentamistuelle on varattu 4 miljoonaa euroa per vuosi vuosina 2020 ja 2021. Tavallisten taksiautojen hankintatuki pienenee asteittain ja heinäkuussa 2020 tukisumma pienenee 2 400 eurosta 1 200 euroon autoa kohti. Autovero, ajoneuvovero ja käyttövoimavero säilyvät pääosin ennallaan. Budjetissa olevat muutokset kuluvaan vuoteen verrattuna johtuvat pääosin uudempaan WLTP-päästömittaustapaan siirtymisestä, joka muuttaa autokaupasta kertyvän autoveron määrää sekä ajoneuvoveron ja käyttövoimaveron suhdetta. Budjettiesityksen loppusumma on 57,6 miljardia euroa. Talousarvioesitys, julkisen talouden suunnitelma ja valtiovarainministeriön Taloudellinen katsaus julkaistaan samanaikaisesti 7. lokakuuta 2019 sen jälkeen, kun talousarvioesitys ja julkisen talouden suunnitelma on käsitelty valtioneuvostossa. Lähde: Valtioneuvosto Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Esittely Kyllästyttääkö huoltamokahvi? Todellinen kahvin ystävä asentaa tavaratilaan asianmukaisen espressokeittimen 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Autoilu Poliisipartiointi tien päällä ollut laskussa viimeiset 15 vuotta 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Liikenne Tässä tulee lisää harvinaisia liikennemerkkejä: onhan näidenkin merkitys hallussa? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla