17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä EU päätti asettaa kiinalaisille sähköautoille rangaistustullit. Sen vaikutukset olivat moninaiset. EU:n komissio on lokakuun alussa vahvistanut, että kiinalaisille sähköautoille määrätään pysyvästi korkeammat tullimaksut. Heinäkuussa komissio vahvisti, että tullimaksut ovat väliaikaisia, mutta nyt tullimaksut on asetettu pysyviksi.Käytännössä tämä tarkoittaa, että Kiinassa valmistettavien ja Eurooppaan tuotavien sähköautojen hinnat saattavat muuttua lähiaikoina. Vielä muutoksia ei ole tapahtunut, mutta ainakin BYD julkaisee vuodenvaihteen tienoilla uudet hinnastonsa sähköautoilleen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyBYD:ltä kaksi uutta hybridimallia 2025Rangaistustulleilla oli muitakin vaikutuksia, muun muassa se, että kiinalaiset autovalmistajat ovat alkaneet tuoda myös hybridiautoja Eurooppaan. Esimerkiksi Kiinasta Suomeen tullut BYD ilmoitti Suomeen puolitoista vuotta sitten tullessaan, että Suomen mallistossa on vain täyssähköautoja.Tämän ilmoituksen BYD pyörsi kuitenkin niin Suomessa kuin Euroopassakin.– Ladattavat hybridit ja itselataavat hybridit muodostavat kuitenkin 50 prosenttia uusien autojen markkinasta ja täyssähköautot vain 30 prosenttia, mikä antaa meillekin mahdollisuuden päästä laajempaan markkinaosuuteen, BYD-maahantuonnin maajohtaja Michael Place kertoi aiemmin Moottorille, kun selvitimme, kuinka täyssähköiset kiinalaisautot ovat tulleet Suomen maanteille.Se, että EU:n asettamat tullimaksut eivät koske hybridejä on yksi syy, miksi myös kiinalaisbrändit ovat ottaneet hybridejä valikoimaansa. Toinen on se, että täyssähköautojen kysyntä on laskenut ja tuomalla juuri hybridejä valikoimiinsa kiinalaiset autovalmistajat saavuttavat paremmin markkinaosuutta.Hybridiautoja on tullutkin tämän syksyn aikana mittava määrä kiinalaismerkkien mallistoihin Suomessakin. BYD:n mallistoon on ehtinyt jo Seal U DM-i, joka on niin ikään ladattava hybridi. Auto on ollut jo myös Moottorin koeajossa.Sen lisäksi BYD:n mallistoon tulossa vuoden 2025 aikana kaksi uutta hybridimallia. Mitä automalleja nuo ovat, sitä Place ei vielä suostu paljastamaan.Hybridit strategian ytimessäBYD:llä on valtava mallisto, esimerkiksi crossover-malleja löytyy paljon myös hybrideinä. Kun BYD:n mallistossa oleva Seal U DM-i on kompaktiin kokoluokkaan sijoittuva katumaasturi, on mahdollista, että sen yläpuolelle mallistoon tulee vielä suurempi, keskikokoinen katumaasturi. Katumaasturit ovat niitä, mitkä kuluttajia kiinnostavat muuallakin kuin Suomessa ja BYD tehnee mallistopäätökset koko Eurooppaa koskeviksi.Alessandro Grosso, BYD:lle lokakuussa Stellantikselta siirtynyt johtaja kertoi Reutersille, että ladattavat hybridit muodostavat tällä hetkellä noin 70 prosenttia BYD:n myynnistä Euroopassa.– Hybridit ovat BYD-strategian ytimessä Euroopassa, sanoi puolestaan samassa yhteydessä Alfredo Altavilla, joka on Fiat Chryslerin Euroopan ex-johtaja ja nykyinen BYD:n Euroopan erityisneuvonantaja.Tällöin esimerkiksi tuore, vuonna 2024 lanseerattu BYD Song L DM-i voisi tulla yhtenä vaihtoehtona kysymykseen, kun valmistajan seuraavia hybridimalleja lanseerataan Euroopassa. Song L DMi on menestynyt esimerkiksi Kiinassa hyvin.MG:ltä jo kolme hybridiä mallistoonMyös toisen kiinalaismerkin MG:n sähköautomallisto sai rinnalleen hybridit. MG 3 Hybrid+ on kokonaan uusi hybridi valmistajan mallistossa, kuten myös MG ZS Hybrid+. Lisäksi MG:n mallistossa on ladattava hybridi HS PHEV.BYD ja MG ovat Suomessa ne kiinalaismerkit, jotka ovat saaneet tähän mennessä jalansijaa. Jaguar Land Roverin merkkejä ja Mazdaa Suomessa maahantuova Inchcape Finland aloittaa vuoden 2025 alkupuoliskolla myös kiinalaisen Xpengin maahantuonnin. Xpengin mallistossa on tähän saakka ollut vain täyssähköautoja, mutta joidenkin tietojen mukaan yhtiö olisi julkistamassa myös hybridimallin vuoden 2025 loppupuoliskolla.MG:n ja BYD:n lisäksi kiinalaisautojen maahantuonnin Suomessa on jo aloittanut muun muassa Novus Cars Finland muutamilla kiinalaismerkeillä. Seres- ja Skywell-merkeillä hybridejä ei ole, mutta DFSK E5 -hybridimalli on jo Novus Cars Finlandin ohjelmistossa ja automallia on jo saatavilla jälleenmyyjillä.Kiinalaishybridit eivät ole vielä saaneet Traficomin ensirekisteröintitilastojen valossa Suomessa suurta jalansijaa: niitä on rekisteröity vasta muutamia kappaleita. BYD:n hybridejä on mennyt kilpiin kaikkein eniten. Pienet määrät johtuvat tietysti siitä, että kiinalaisten hybridiautojen marssi on vasta alussa.Moottori on aiemmin kertonut myös siitä, kuinka esimerkiksi kiinalaisen Geelyn omistukseen nykyään kuuluva Lotus on lanseeraamassa vuonna 2026 lisää malleja, jotka kulkevat hybridivoimalinjalla. Lotuksella vaakakupissa painavat samat syyt kuin muillakin valmistajilla: täyssähköautojen kysynnän lasku automallin kotimaassa Kiinassa, mutta myös Euroopassa. Kun hybridimalli lanseerataan, se saadaan samalla skaalattua jokaiselle markkinalle.Kiinan henkilöautoliiton CPCA:n mukaan Kiinasta tuotiin Eurooppaan vuoden 2024 heinäkuun ja lokakuun välillä 65 800 hybridiautoa. Määrä oli yli kolminkertainen vuoden 2023 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.Kuinka paljon määrä nousee vuonna 2025, se selviää myöhemmin. Varmaa kuitenkin on, että kiinalaisten hybridiautojen määrä Euroopan markkinoilla kasvaa myös vuonna 2025, ja Suomikin saa siitä osansa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”