22.7.2016 Ajoneuvot Teslan uusi maailmanvalloitusjuoni: busseja, rekkoja ja yhteiskäyttöä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tesla luopuu nimensä Motors-loppuosasta. Autojen lisäksi luvassa on rekkoja, busseja, yhteiskäyttöpalveluita ja aurinkopaneeleita kaikkialle. Teslan karismaattinen pääjohtaja ja nykyajan keksijämoguli Elon Musk on linjannut Teslan uuden pitkän tähtäimen suunnitelman. Alkuperäisessä suunnitelmassa olleet askelmerkit matalan volyymin Tesla Roadsterista koko kansan Model 3:een ovat toteutuneet, joten suunnitelma oli aika päivittää.Teslan tulevaisuusvisiossa yhtiö laajentaa ajoneuvoportfoliotaan vielä muutamiin segmentteihin, joissa on vielä tarvetta sähköistämiselle. Tällaisia ovat pickupin ja tila-auton lisäksi esimerkiksi rekat ja bussit, joiden kimppuun Tesla aikookin paneutua seuraavaksi. Samalla tavoitteena on kehittää autonomista ajamista entistäkin turvallisemmaksi, jotta koneet ajaisivat keskenään ihmisiä turvallisemmin. Tällöin ajoneuvoista voitaisiin eliminoida kuljettajat, jotta tilaa jäisi enemmän matkustajille.Autonomiset ajoneuvot voisivat myös tienata rahaa omistajalleen silloin, kun niitä ei tarvita. Muskin visiossa itsenäiset autot siirtyisivät kyytipalveluiden palvelukseen parkkipaikalla odottelun sijaan.Ajoneuvojen lisäksi Musk haluaa tuoda aurinkopaneelit osaksi sähköautoinfrastruktuuria sekä kotitalouksia. Eräs esimerkki tästä on Teslan Powerwall-kotiakku, joka tuodaan osaksi SolarCity-aurinkopaneelikattoratkaisuja. Tesla osti hiljattain aurinkopaneeliyhtiö SolarCityn ja samalla Tesla pudotti Motors-jälkiliitteen nimestään, viitaten yhtiön laajentavan ajoneuvojen ulkopuolelle.Yhtiö ei aio esitellä tulevaa Model 3:sta edullisempaa mallia, sillä Teslalle on tärkeämpää yhtiö rajallisen valmistuskapasiteetin kasvattaminen ja kassavirran kohottaminen. Automotive Newsin haastattelemat asiantuntijat asettavat Teslan rekka- ja bussiprojektien hinnaksi 2-3 miljardia dollaria, minkä lisäksi yhtiö on näiden segmenttien kehitystyössä takaa-ajajan asemassa.Vertailun vuoksi Teslan alkuperäinen pitkän tähtäimen suunnitelma maksoi noin 4,2 miljardia dollaria. Muskin mukaan yhtiön kassavirta kääntyy positiiviseksi vuoden loppuun mennessä.Lähde: Autoblog, Automotive News Kuva: TeslaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”