27.5.2022 Matkailu Ulkomaanmatka tiedossa? – Muista nämä asiat kotimaahan palatessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Matkustit sitten lentäen, laivalla tai omalla autolla ulkomaille, muutama seikka on hyvä pitää mielessä kotimaahan palatessa. Ulkomaanmatkaa odotetaan innolla, varsinkin nyt, kun koronarajoitusten vuoksi matkustelu on ollut monella vähäisempää parin viime vuoden ajan. Matkaan valmistaudutaan huolella, eikä kotimatkaa jakseta vielä miettiä sen enempää. Matkalta kotiin palatessa on kuitenkin hyvä muistaa, että mitä tahansa mukanaan kotimaahan ei saa tuoda. Se kannattaa myös selvittää etukäteen, että kotimaan porteilla ei ole vastassa ikäviä yllätyksiä. Esimerkiksi monien eri tuotteiden maahantuonti voi olla rajoitettua, luvanvaraista tai jopa kiellettyä. Esimerkiksi tupakkatuotteiden sekä kalliiden tavaroiden maahan tuontiin kannattaa perehtyä etukäteen. Myös sillä on merkitystä, mistä päin maailmaa Suomeen tulee. - Neuvomme matkailijalle on yksinkertainen: tutustu etukäteen tuontirajoituksiin ja -kieltoihin esimerkiksi Tullin verkkosivuilla. Näin voit välttyä ikäviltä yllätyksiltä, vinkkaa tulliylitarkastaja Nadja Painokallio. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lähtömaa ja matkustustapa vaikuttaa tullaukseen Jos matkustat Suomeen EU:n tulli- ja veroalueelta, saat tuoda mukanasi omaan käyttöön ostettuja tavaroita ilman, että niistä joutuu maksamaan tullia tai veroa. On kuitenkin hyvä muistaa, että joidenkin tavaroiden, kuten lääkkeiden ja tupakkatuotteiden, tuonti on rajoitettua tai kielletty. EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelta autolla tai junalla matkustavan on hyvä muistaa, että ostoksia saa tuoda enintään 300 euron arvosta tullitta ja verotta. Jos kotimaahan saapuu lentäen tai laivalla, saa ostoksia tuoda enintään 430 euron arvosta tullitta ja verotta. Tämä oikeus on henkilökohtainen, eikä ostoksen arvoa voi jakaa matkakumppanien kanssa. Kyseisten arvorajojen ulkopuolelle on rajattu alkoholi ja savukkeet. Nämä arvorajat eivät kuitenkaan koske alkoholia tai savukkeita, sillä tupakan ja alkoholin verottomalle tuonnille on aikarajoja sekä määrällisiä rajoituksia. Unohtuiko matkalaukkuun jotain sopimatonta? Jos matkalaukussa on liikaa tavaroita, joiden tuontia on rajoitettu, tai vaikka tavaroita, joiden tuonti on kokonaan kielletty, satamassa tai lentokentällä voi valita punaisen kaistan ja tavarat voi luovuttaa Tullille. – Jos olet epävarma, valitse punainen kaista. Sen jälkeen voit kysyä neuvoa tullivirkailijoilta – autamme sinua mielellämme, Painokallio muistuttaa. Tavaroiden maahantuonnin kanssa kannattaa olla tarkkana. Jos kulkee vihreää tai sinistä kaistaa pitkin ja tullitarkastuksessa löytyy tuotteita, joista pitää maksaa veroa tai joiden tuonti on rajoitettua tai kiellettyä, Tulli voi ottaa tuotteet haltuun tai takavarikoida tavarat. Tavaroista voi joutua myös maksamaan kaksinkertaisen veron, tai matkustajaa voidaan jopa epäillä tullirikoksesta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Näiden tuotteiden tuontirajoitukset ja -ehdot kannattaa tarkistaa etukäteen: Lääkkeet ja lääkeaineet Eta-alueen ulkopuolelta voit tuoda mukanasi lääkevalmisteita omaan käyttöösi enintään kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän. Muista pitää myös reseptit mukana. Tupakkatuotteet Tupakkatuotteiden matkustajatuonnin rajoitukset vaihtelevat tuotteittain ja sen mukaan, onko kyse verollisesta vai verottomasta tuonnista. Tuontiin voi liittyä myös aika- ja matkustustaparajoituksia. Maito-, liha- ja kalatuotteet Et voi tuoda Suomeen liha- tai maitotuotteita EU:n ulkopuolelta. Tämä koskee myös eväsleipiä. Kasvit Useimpia kasveja ja kasvituotteita ei saa tuoda EU:n ulkopuolelta Suomeen ilman kasvinterveystodistusta. Rajoitus koskee myös Norjaa. Lemmikit Jos tulet koiran, kissan tai fretin kanssa Suomeen, sinun täytyy olla perillä maahantulovaatimuksista ja huolehtia, että eläimesi täyttää ne. Huomioi, että maahantulovaatimukset riippuvat siitä, mistä maasta saavut Suomeen. Käteinen raha Käteisen rahan tuonti Suomeen ei ole kiellettyä tai rajoitettua, mutta jos mukana on 10 000 euroa tai enemmän euroina tai muina valuuttoina, täytyy tehdä ilmoitus Tullille. Uhanalaiset lajit ja niistä valmistetut tuotteet, kuten kaviaari ja orkideat CITES-tuotteiden tuonti Suomeen on kiellettyä tai vaatii luvan Suomen ympäristökeskukselta. Hyvä on myös muistaa, että tuotteita voi tuoda vain tiettyjen rajanylityspaikkojen kautta. Lähde: Tulli Lue lisää Kaikki artikkelit 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset ”mathiasrustit” Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Yleinen Heja Sverige eli se Öölannin sota oli… ei kun siis 16.9.2026 Laivat Viiden velhon kattaus – Tallink Siljan uusi Menu Nordic vie kielen 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 5.9.2026 Laivat Tallink Siljan matkustajamäärät lievässä kasvussa – erikoisristeilyt vetoavat 28.8.2026 Matkailuajoneuvot Garmin CamperCam 795 on karavaanarin kaveri – yhdistää matkailuauton navigaattorin ja kojelautakameran 16.8.2026 Moottoripyörät Matti Nykäsen Pappa, Jope Ruonansuun Jawa, Monkey ja kumppanit 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? – Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Yleinen Heja Sverige eli se Öölannin sota oli… ei kun siis 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?