7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan Teksti Manu Tuppurainen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vakuutusyhtiön asiakas sekä vakuutusyhtiö kiistelivät vakuutuslautakunnassa korvauksesta, joka aiheutui peurakolarissa. Autoilija ajoi maantiellä toukokuun lopun aamuyöllä, kun peura hyppäsi suoraan autoon eteen. Autoilija menetti autonsa hallinnan ja auto suistui ojaan.Autoon tuli vaurioita. Autoilija jätti vaurioista vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön. Vahinkoilmoituksen jättämisen jälkeen autoilija tarkensi tapahtumakuvausta vielä siten, että peura oli tullut ajoneuvon eteen ja ajoneuvo kolahti peuran takapuoleen. Peura osui autoon kuljettajan puolen etuvalojen kohdalle ja auto lähti kuljettajan väistöliikkeen seurauksena heittelehtimään.Autoilijan perässä tuli myös toinen autoilija, joka kertoi, että hän näki peuran lähteneen liikkeelle tien oikeasta reunasta. Peura kulki tien yli vasemmalle puolelle. Silminnäkijä, takana tullut autoilija ei nähnyt edessä menneen autoilijan törmäystä peuraan, mutta piti sitä varsin mahdollisena, koska peura oli pyörähtänyt ojaan. Kuin silmännäkijä oli mennyt katsomaan, oliko peura ojassa, sitä ei enää sieltä löytynyt.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHirvivakuutus oli, mutta ei kolarointiturvaaPeuraan osuneen autoilijan autovakuutuksessa oli osakasko. Se sisälsi kyllä hirvivakuutuksen, mutta ei kolarointiturvaa.Tähän vedoten vakuutusyhtiö antoi asiassa kielteisen korvauspäätöksen. Sen mukaan hirvivahinkovakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut hirvieläimen väistämisestä. Vakuutusyhtiön mukaan korvausta hakiessa olisi näytettävä toteen, että ajoneuvon vahingot olivat aiheutuneet peuraan törmäämisestä. Peuran karvoja ei ollut muun muassa näkyvissä törmäyskohdassa.Vakuutusyhtiön mukaan lausunnot ja valokuvat, jotka se oli saanut vahinkotarkastajalta vahinkotarkastajan tekemästä lausunnosta, osoittivat, että ajoneuvon vaurioissa ei havaittu jälkiä peuraan törmäämisestä. Yhtiö oli myös sitä mieltä, että auton vauriot eivät muutenkaan voineet vastata autoilijan ilmoittamaa vahinkokuvausta. Vakuutusyhtiön mukaan vahingot olivat aiheutuneet siitä, kun auto oli suistunut ojaan. Koska vaurioiden perusteella ei voitu osoittaa, olivatko vauriot syntyneet peuraan törmäämisestä, vakuutusyhtiö ei korvannut vahinkoa.Autoilijan mielestä karvojen puuttumisella ei merkitystäAutoilija ei ollut tyytyväinen vakuutusyhtiön päätökseen ja hän haki muutosta kielteiseen korvauspäätökseen. Hän katsoi muun muassa, että karvojen puuttumisella törmäyskohdassa ei ollut merkitystä asiassa. Lisäksi autoilija kertoi, että hän oli ollut yhteydessä silminäkijään, joka oli kertonut, että peura oli ojassa osumisen seurauksena, mutta kun silminnäkijä oli mennyt katsomaan eläintä, eläin oli juossut pois.Vakuutusyhtiö ei edelleenkään hyväksynyt asiaa ja se antoi uuden kielteisen korvauspäätöksen. Se vetosi muun muassa siihen, että silminnäkijän mukaan ei ollut varmuutta siitä, osuiko auto peuraan. Vakuutusyhtiö katsoi, että vaurioit eivät syntyneet peuraan osumisessa, vaan ne olivat syntyneet peuran väistämisestä aiheutuneesta tieltä suistumisesta.Autoilija haki muutosta vielä vakuutusyhtiön sisäisestä muutoksenhakuelimestä. Muutoksenhaussa autoilija uudisti näkemyksensä peuraan osumisesta sekä siitä, että silminnäkijä oli todistanut, että osuma peuraan tapahtui. Vakuutusyhtiön sisäiseltä muutoksenhakuelimeltä tuli edelleen kielteinen ratkaisu.Autossa 8200 euron vahingotAutoilija oli edelleen tyytymätön vakuutusyhtiön tekemään kielteiseen korvauspäätökseen ja hän valitti asiasta vakuutuslautakuntaan. Hän vaati, että vakuutusyhtiö korvaisi hänelle 8 200 euroa tapahtuneesta vahingosta, sillä hänen autonsa meni kolarissa ajokelvottomaksi.Vakuutusyhtiö toisti myös vakuutuslautakunnalle kielteisen kantansa asiassa. Vastineessaan vakuutusyhtiö toteaa, että hirvivahinkovakuutuksesta korvataan esinevahinko, joka on välittömästi aiheutunut hirvieläimeen törmäämisestä. Hirviseläimeksi vakuutusyhtiön vakuutusehdoissa todetaan hirvi, poro, peura tai kauris. Vakuutusehtojen mukaan törmäämisellä tarkoitetaan hirvieläimeen osumista. Hirvieläimen väistämisestä aiheutuneet vahingot korvataan kolarointivakuutuksesta kolarointivakuutuksen ehtokohdan mukaisesti. Hirvivahinkovakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut hirvieläimen väistämisestä. Autoilijalla oli maksanut vakuutuksessaan hirvivahinkojen korvaamisesta, mutta ei törmäysvahinkojen korvaamisesta.Vakuutusyhtiö viittaa vastauksessaan myös vakuutuslautakunnan antamaan lausuntoon VKL 253/11, jossa on ollut kyse vastaavan tyyppisestä tapauksesta. Tapauksessa ajoneuvon voitiin todeta suistuneen pientareelle tielle tulleiden porojen väistämisen tai törmäyksen seurauksena. Ajoneuvosta ei löytynyt jälkiä hirvieläimeen osumisesta ja eikä vakuutukseen sisältynyt törmäysvahinkoja kattavaa turvaa. Lautakunta piti tässä tapauksessa selvityksen perusteella mahdollisena, että ajoneuvo oli vahinkotapahtuman yhteydessä osunut poroon, mutta katsoi jäävän näyttämättä, että tieltä suistuminen olisi ensisijaisesti aiheutunut törmäyksestä poroon. Sen sijaan lautakunta piti selvityksen perusteella todennäköisenä, että suistumisen ensisijaisena syynä oli ollut porojen väistäminen, eikä suosittanut tapauksessa korvausta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVahinko tapahtui väistöstä, ei osumastaVakuutusyhtiö viittasi vastauksessaan myös autoilijan tekemään vahinkoilmoitukseen. Sen mukaan kuljettaja väisti suoraan eteen hypännyttä peuraa ja tämän seuraksena auton hallittavuus lähti ja ajoneuvo suistui ojaan. Ajoneuvon kuljettaja oli kertonut vastaavasti, että väistäessään peuraa se osui kuljettajan puolelle valojen kohdalle. Kuljettaja kertoi tehneensä myös äkkinäisen liikkeen, ja kun hän väisti eläintä hätäisesti, ja lähti ajoneuvo heittelemään. Vakuutetun ajoneuvon takana ajanut silminnäkijä kertoi nähneensä, että peura oli pientareella ja kun vakuutetun ajoneuvo oli kohdalla, lähti peura liikkeelle, jolloin ajoneuvo teki äkkiliikkeen oikealle, kun koitti väistää eläintä. Korjaamo on kirjannut laskelman yhteyteen seuraavan viestin: ”Asiakkaan mukaan väisti peuraa ja oli osunut etukulmaan”. Vakuutusyhtiön vahinkotarkastajan mukaan ajoneuvossa ei näy jälkiä peurasta tai eläimeen osumisesta.Vakuutuyhtiö siis katsoi, että vahinko oli aiheutunut peuran väistöstä. Vakuutusyhtiön mukaan myöskään sillä, osuiko auto väitetysti väistämisliikkeen aikana tai väistöliikkeen alkamisen jälkeen peuraan, ei ollut myöskään merkitystä asian arvioimisen kannalta, koska vahinko aiheutui eläimen väistämisestä. Lisäksi vahinkotarkastuksessa ei eläimeen osumisesta aiheutuneita vaurioita voitu todeta. Kuljettaja ei ole soittanut vahingon jälkeen hätäkeskukseen ilmoittaakseen vahingosta tai loukkaantuneesta eläimestä. Loukkaantuneesta eläimestä ei ole mainintaa myöskään vahinkoilmoituksessa, kuljettajan kertomuksessa eikä silminnäkijän kuvauksessa, vakuutusyhtiö totesi vastineessaan.Yhtiön mukaan korvausta ei näin ollen voitu maksaa hirvivahinkovakuutuksesta. Vahingon määrään se ei ottanut kantaa, koska sitä ei oltu vielä arvioitu yhtiössä.Ensin tutkittiin vakuutuehdotVakuutuslautakunnan mukaan asiassa on kysymys siitä, onko auton vaurioiden osoitettu aiheutuneen hirvivahinkovakuutuksesta korvattavasta vahinkotapahtumasta. Tarkemmin ottaen kyse on siis sen arvioimisesta, onko auton vaurioiden osoitettu aiheutuneen törmäämisestä peuraan vai onko kyse ollut peuran väistämisestä seuranneesta tieltä suistumisesta aiheutuneista vaurioista. Vakuutuslautakunta tutki asian ratkaisemiseksi vakuutusehdot. Vakuutusehtojen kohdan 3.2 mukaan mukaan hirvivahinkovakuutuksesta korvataan esinevahinko, joka on välittömästi aiheutunut hirvieläimeen (hirvi, poro, peura, kauris) törmäämisestä. Törmäämisellä tarkoitetaan hirvieläimeen osumista. Vakuutusehtojen 3.1-kohdan mukaan hirvieläimen väistämisestä aiheutuneet vahingot korvataan kolarointivakuutuksesta. Vakuutuslautakunta myös totesi, että vakuutusehdoissa oli maininta, että hirvivahinkovakuutuksesta ei korvata vahinkoa joka on aiheutunut hirvieläimen väistämisestä.Vakuutuslautakunnan mukaan autoilijalla oli asialla näyttövelvollisuus tapahtumassa eli siitä, että ajoneuvon vauriot ovat aiheutuneet peuraan törmäämisestä.Auton kuljettaja on vahinkoilmoituksessa kertonut väistäneensä peuraa, minkä seurauksena auton hallittavuus lähti ja auto ajautui ojaan. Myöhemmin autoililja tarkensi tapahtumakuvausta ja ilmoitti, että peura oli tullut ajoneuvon eteen ja ajoneuvo kolahtanut peuran takapuoleen ja autoon kuljettajan puolen etuvalojen kohdalle. Äkkinäisen väistöliikkeen seurauksena auto lähti heittelehtimään.Silminnäkijä on antamassaan lausunnossa kertonut B:n kuljettaman ajoneuvon väistäneen oikealta puolelta tien laitaa tietä ylittämään lähteneen peuran tekemällä väistöliikkeen oikealle, ja joutuneen ojaan. Silminnäkijä ei ollut nähnyt peuraan törmäämistä, mutta piti sitä mahdollisena, koska oli nähnyt peuran ikään kuin pyörähtäneen ojaan. Silminnäkijän mennessä katsomaan peuraa, ei eläintä enää näkynyt. Selvitysten mukaan loukkaantuneesta eläimestä ei ole myöskään tehty ilmoitusta viranomaisille.Asiassa jäi näyttämättä törmäys peuraanVakuutusyhtiön vahinkotarkastaja ei ollut löytänyt autosta hirvieläimen törmämisestä johtuneita vaurioita. Vahinkotarkastaja antoi asiassa lausunnon ja auton konepellissä ei ollut laajaa, hirvieläimen osumiseen viittaavaa lommoa. Tuulilasissa oli myös vain muutama halkeama.Vakuutustarkastajan mukaan, jos peuraeläin olisi autoilijan kertoman mukaisesti osunut auton vasempaan etukulmaan, olisi autossa vaurioita mahdollisesti sivupeilissä, vasemmassa etulokasuojassa ja jopa vasemman puolen A-pilarissa – mutta kaikki nämä osat olivat autossa ehjiä.Vakuutuslautakunnalle toimitetuista valokuvista ei ole nähtävissä peuraan osumisesta aiheutuneiksi sopivia vaurioita. Vaurioista esitetty selvitys ei näin ollen tue autoilijan kertomusta peuraan törmäämisestä. Vakuutuslautakunta tosin totesi, että ajoneuvon osumista peuraan ei voida myöskään korivaurioiden ja verijälkien puuttumisen perusteella kokonaan poissulkea.Vakuutuslautakunta katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että ajoneuvon tieltä suistuminen olisi aiheutunut törmäyksestä peuraan. Sen sijaan vakuutuslautakunta piti autoilijan sekä perässä ajaneen silminnäkijän pääosin yhtenevien kertomusten perusteella todennäköisenä, että tieltä suistumisen ensisijaisena syynä on ollut peuran väistäminen, ja onko peuraan törmäämistä tapahtunut, jäi epäselväksi. Vaikka jonkinlainen törmäys olisikin tapahtunut, vakuutuslautakunta viittaa olosuhteiltaan nyt kyseessä olevaan tapausta pääosin vastaavassa asiassa annettuun vakuutuslautakunnan ratkaisusuositukseen VKL 253/11, jossa on katsottu, että vaikka törmäys eläimeen olisikin tapahtunut, on tieltä suistumisen ensisijaisena syynä ollut eläimen väistäminen. Kuten tapauksessa VKL 253/11, myös nyt kyseessä olevassa tapauksessa auton vauriot ovat esitetyn selvityksen perusteella aiheutuneet yksinomaan tieltä suistumisesta, eivätkä peuraan törmäämisestä.Asiassa jäi siis näyttämättä, että kyseessä olisi ollut hirvivahinkovakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma, vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön päätöstä vakuutusehtojen mukaisena, eikä suosita sen muuttamista autoilijan eduksi. Vakuutusyhtiö ei siis maksanut asiakkaalle peurakolarista korvausta.Lähde Fine, vakuutuslautakuntaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.1.2025 Kuluttajat Käytetyn auton viasta autoliikkeelle reklamoinut ostaja: ”Miten voidaan tehdä näkemättä päätös, jossa pysytään loppuun asti?” 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa 1.1.2025 Käytetyt autot Asiakkaan ostama Sitikka oli niin rikki, että se ei enää startannut autoliikkeen pihasta – myyjän mielestä ei vikaa 30.12.2024 Käytetyt autot Yli 70 000 euron Teslasta hajosi jousitus reilun 100 000 kilometrin jälkeen – myyjä ja ostaja kiistelivät, kuka korvaa? 27.12.2024 Kuluttajat Terävähampainen jyrsijä kalusi auton johtosarjan ja sisäosia – vakuutusyhtiö ei korvannut lähes 6 000 euron korjauskustannuksia 24.12.2024 Käytetyt autot Lähes 10-vuotiaasta, 100 000 ajetusta Porsche Panamera -lataushybridistä hajosi ajoakku – 27 000 euron lasku lävähti 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 7.12.2024 Uutinen Kuluttajariitalautakunta antoi päätöksen Teslan haamujarrutuksista – ”Olen hyvin yllättynyt” 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan 7.1.2025 Henkilö Pehr G. Gyllenhammar: Volvo-johtajan omat autot 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa 6.1.2025 Koeajo Koeajo: Audi A5 – perinteistä helppoa etsivälle 7.1.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz 250 TD ja rekisterikilpien kanssa hifistelyä 3.1.2025 Autoilu Näin paljon bensiinin hinta nousee – koskee liki 1,8 miljoonan auton käyttökuluja 7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa 1.1.2025 Käytetyt autot Asiakkaan ostama Sitikka oli niin rikki, että se ei enää startannut autoliikkeen pihasta – myyjän mielestä ei vikaa 4.1.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi automaattivaihteiston öljynvaihto ei kuulu aina auton huolto-ohjelmaan? 3.1.2025 Autoilu Näin paljon bensiinin hinta nousee – koskee liki 1,8 miljoonan auton käyttökuluja 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan 24.12.2024 Käytetyt autot Lähes 10-vuotiaasta, 100 000 ajetusta Porsche Panamera -lataushybridistä hajosi ajoakku – 27 000 euron lasku lävähti 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa