27.6.2018 Liikenne Valtteri Bottaskin käyttää kypärää Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä F1-kuski on mukana AKK:n Turvassa Tiellä -ohjelmassa. Mercedeksen F1-kuljettaja Valtteri Bottas on seuratuimpia suomalaisia autourheilijoita. Hän on myös yksi kymmenestä suomlaisesta huippu-urheilijasta, joka on antanut AKK:n Turvassa Tiellä -ohjelman valtakunnallisessa videokampanjassa lupauksensa turvallisemman liikenteen puolesta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaikki alkoi kuusivuotiaanaNastolasta kotoisin oleva lahjakkuus aloitti karting-harrastuksen kuusivuotiaana. Siitä lähtien kypärä on kuulunut Valtteri Bottaksen tärkeimpiin varusteisiin.– Kun ajan niin silloin mennään ihan täysillä. Silloin voi sattua ja tapahtua, kun vauhtia saattaa välillä olla lähemmäksi 400 kilometriä tunnissa. Ihan tuulenkin takia on hyvä olla jotain naaman edessä, Bottas sanoo.Kypärä ei turvaa ainoastaan kuljettajan henkeä vaan se on jokaisen kuljettajan tärkein henkivakuutus.– Ei tarvitse olla edes oma moka, että jotain sattuu. Kun mennään lujaa niin siinä on aina omat riskinsä. Aina kun kilpaillaan sellaisessa lajissa, missä on kypärä päässä, niin on yleensä muitakin liikkeellä.Valtteri Bottas Goodwood Festival of Speedissä 2017Kypärä aina päässäAKK:n Vuoden autourheilijaksi valittu Bottas on kilpaillut Formula 1 -sarjassa kaudesta 2013 lähtien, kun hän nousi Williamsin toiseksi kilpakuljettaksi. Bottas korostaa, ettei koskaan haluaisi ajaa kolaria moottoriajoneuvolla ilman kypärää. Sen takia kypärä löytyy aina miehen päästä.– Käytän kypärää pyöräillessä, maastopyörällä, maantiepyörällä, prätkällä, mönkijällä ja moottorikelkalla.Bottaksen ja muiden kampanjakasvojen videoihin pääsee tutustumaan pitkin vuotta Turvassa Tiellä -ohjelman verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. F1-kuljettajan ohella kampanjassa nähdään muun muassa Matti Suur-Hamarin, Mika Häkkisen, Leo-Pekka Tähden, Kaisa Mäkäräisen, Mikael Forssellin, Esapekka Lapin, Miro Heiskasen sekä usean muun urheilutähden kannanotto liikenneturvallisuuden puolesta.Kampanjalla pyritään herättämään huomiota liikenneturvallisuutta edistäviin tekoihin ja aktivoimaan ennen kaikkia moottoriajoneuvolla liikkuvia vaikuttamaan sekä itseensä että lähipiiriinsä, jotta arkiliikenteestä tulisi turvallisempaa.Monen puuhatahon hankeAutourheilun kansallisen lajiliiton, AKK:n, Turvassa Tiellä -ohjelman vie kouluttajiensa avulla liikennekasvatusta Suomen yläkouluihin ja 2. asteen oppilaitoksiin, ja on samalla osa maailmanlaajuista FIA Action for Road Safety -aloitetta.Ohjelma tuo vuosittain liikenneturvallisuutta esille myös useissa autourheiluun ja yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvissä tapahtumissa. Turvassa Tiellä -yhteistyökumppaneita ovat Suomen Autokoululiitto, Suomen Poliisi, NEP Finland, Nokian Renkaat, Lasol, Mercedes-Benz, Suomen Moottoriliitto ja Moottoripaja-hanke.Lähde: AKK, www.turvassatiella.fi Kuva: AKKMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”