11.5.2023 Autoilu VTT:n tutkija: 700 000 ladattavaa henkilöautoa vuonna 2030 voi yhä toteutua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Alkuvuoden tilanteessa näkyy vahvasti siirtymä lataushybrideistä täyssähköautoihin eli esimerkiksi Norjassa jo pitkään nähty trendi vahvistuu myös meillä.” Suomi on liikenteen sähköistymisessä Norjan tiellä, uskoo vastanimitetty VTT:n tutkimusprofessori. VTT:n Mikko Pihlajatie arvioi, että tilannettamme voi verrata edelläkävijämaa Norjaan autoilun sähköistymisessä. Hänen nähdäkseen tavoite vuoden 2030 päämäärästä eli 700 000 ladattavasta henkilöautosta, joista valtaosa on täyssähköautoja, on edelleen realistinen. – Alkuvuoden tilanteessa näkyy vahvasti siirtymä lataushybrideistä täyssähköautoihin eli esimerkiksi Norjassa jo pitkään nähty trendi vahvistuu myös meillä. Vaikka autojen kokonaismyynti on laskenut, ensirekisteröidyistä autoista jo yli puolet on ladattavia ja suunnan voi olettaa jatkuvan, Pihlajatie arvioi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Keskiössä akkuvalmistuksen skaalaus Tutkimusprofessorin mukaan suurimmat kysymykset kehityksessä tällä hetkellä liittyvät sähköautojen ja niiden akkujen valmistuksen skaalaukseen sekä toimitusketjuun ja sen pullonkauloihin sähköautojen kysynnän kasvaessa. – Latausverkoston kasvu on pysynyt toistaiseksi hyvin sähköautojen kasvun tahdissa, eli en usko tällä hetkellä latauksen saatavuuden juurikaan hidastavan sähköautojen myyntiä tai tilauksia. Mieltymyksiä ja muita tekijöitä Tutkija suostuu arvioimaan myös kotitalouksien autonhankinnan eri näkökulmia suhteessa liikenteen ympäristötavoitteisiin. Voidaanko näin ripeään (tavoitevuosi 2030) henkilöautoilun sähköistymiseen päästä ilman yksityishenkilöille suunnattuja hankintatukia ja/tai verotukia? – Oleellinen iso viesti autoilussa, kuljetuksissa sekä energia-asioissa ylipäätään on, että fossiilienergiasta pyritään eroon ja sen voi odottaa kallistuvan suhteessa puhtaisiin energialähteisiin ja energian kantajiin, Pihlajatie erittelee. Hän tähdentää, että sähköinen liikenne on energiatehokkuutensa ja nollapäästöisyytensä kautta käyttövoimavaihtoehtona lähtökohtaisesti hyvässä asemassa. Liikkumistapojen ja käyttövoiman valinnassa vaikutta kuitenkin moni muukin asia. – Vaikka auton tai ajoneuvon käyttövoiman valinnassa on paljon henkilökohtaisiin mieltymyksiin liittyviä tekijöitä, moni katsoo tarkasti auton ostohintaa tai toivottavasti ennemminkin sen omistamisen kokonaiskustannusta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Markkinat hoitavat Tutkimusprofessori uskoo markkinoiden lopulta hoitavan asian. – Kokonaiskustannuksen muodostumiseen voidaan vaikuttaa monin tavoin esimerkiksi suorilla tuilla, infra-avustuksilla, (fossiilijakeen) valmisteveroilla tai veroluontoisten maksujen hiilidioksidiprogressiolla. Oleellista on vaikuttaa kokonaisuuteen mahdollisimman neutraaleilla ohjauskeinoilla niin, että puhtaat käyttövoimat parantavat kokonaiskilpailukykyään, ja antaa markkinan hoitaa loput, Pihlajatie kiteyttää. Hänen mielestään kuitenkin ”kohdistetut ja todennäköisesti määräaikaiset nollapäästöajoneuvojen tuet ovat edelleen perusteltuja niissä osissa markkinaa, joissa muutos on vielä alkuvaiheessa.” Vihreästä siirtymästä kilpailukykyä! Tutkimusprofessorilla on muutama toive tulevan hallituksen ohjelmaan ja toimiin liittyen, jotka liittyvät käynnissä olevaan vihreän ja digitaalisen siirtymän uusjakoon. – Tämä koskee energiaa, teollisuutta, rakennettua ympäristöä ja liikennettä. Uusiutuvan ja päästöttömän energian, akkuteollisuuden ja vetyklusterin alueilla Suomen kannattaa tavoitella merkittäviä investointeja ja puhtaan teknologian arvontuottoa koko arvoketjussa. Pihlajatien näkemyksen mukaan vihreästä siirtymästä voi tulla Suomen kilpailukykytekijä. – Panokset kannattaakin nopeasti siirtää fossiilienergiaa tukevista tai säilyttävistä rakenteista eteenpäin katsoviin toimiin ja niiden vahvistamiseen. Liikenteen osalta, päästötavoitteista ei kannata tinkiä vaan hakea toimenpiteitä, jotka edesauttavat fossiilittomuuden saavuttamista kustannustehokkaasti ja markkinalähtöisesti. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto a:9:{i:0;s:5:"90084";i:1;s:6:"134007";i:2;s:6:"111314";i:3;s:6:"134014";i:4;s:6:"133941";i:5;s:6:"126255";i:6;s:6:"111309";i:7;s:6:"116433";i:8;s:6:"136449";} Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.9.2026 Autoilu Huolettaako teiden kunto? – Jos niin allekirjoita vetoomus tierahoituksen puolesta 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa