26.11.2021 Ajoneuvot Vuosikymmenen retrosportti Alpine A110 pesi kasvonsa ja terästäytyi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alpine A110 saa jatkaa hurmaamistaan 300-hevosvoimaisella moottorilla ja nykyaikaisemmalla otteella. Siitä on nyt reilut neljä vuotta, kun saimme kuulla Renaultin herättävän henkiin Alpine-brändin, ja sitä kautta 60-luvun kulttiauto A110:n oikeaoppisen retromallin muodossa. Ensimmäiset 2010-luvun A110:t toimitettiin asiakkaille näihin aikoihin vuonna 2017, malli on siis hyvinkin faceliftausiässä.Kenelläkään ei varmaan edes voisi olla pahaa sanottavaa A110:stä, katsokaa nyt ensi alkuun vaikka näitä esittelykuvia. Mutta kyllähän sopivat ajanmukaistukset tekevät autolle useimmiten hyvää. A110:n ei ole koskaan ollut tarkoitus loistaa äärimmäisillä teholukemilla, vaan omaleimaisella karaktäärillään. Siitä huolimatta myös lisähepat otetaan kiittäen vastaan, kun niitä on kerran tullut.Renault-pohjainen, 1,8-litrainen voimanlähde tuottaa nyt parhaimmillaan 300 hevosvoimaa, mikä tarkoittaa, että A110S on saanut muutaman hepan verran lisäboostia. Ahdettu nelisylinterinen antaa 340 newtonmetriä vääntöä, missä on puolestaan 20 Nm lisää. Nollasta sataan -tulos on kohentunut kahdella kymmennyksellä, lukeman ollessa nyt 4,2 sekuntia. Mikäli nopeudenrajoitin on pois päältä, voi A110S:llä päästä 275 km/h. S:ssä myös alustassa ja korissa on vahvistuksia, minkä lisäksi urheilupakoputkisto kuuluu varustukseen.Huippumalli S on jatkossakin S, mutta A110 Pure tunnetaan tästedes pelkkänä A110:nä ja Legende puolestaan Legende GT:nä, Grand Tourer -henkisesti. Näistä perusmallissa moottori on säädetty samaan 252 hevosvoiman lukemaan kuin aiemminkin, mutta A110 GT omaa S:n kanssa vastaavaksi viritetyn voimanlähteen, ollen kuitenkin muutoin nahkasisustoineen ja alustasäätöineen mukavampi sekä eri tavoin monikäyttöisempi. Monikäyttöisyys kumpuaa suoraan auton DNA:sta 1960-luvulta.Legende GT:n sisusta on ranskalaista premiumia. Nyt saadun päivityksen yhteydessä uudistui myös tietoviihdekeskus.Itse ulkonäössä kovin, kovin vähän, jos mikään näkyvä on muuttunut. S-versio on saanut kiinteän takaspoilerin. Toisaalta, miksi mennä peukaloimaan ajatonta tyyliä.A110:n lopulta varsin maltilliset muutokset ovat tyyntä myrskyn edellä. Ranskan sähkövallankumous on saavuttamassa myös sen, ja muutaman vuoden päästä näemme mallin sähköisen seuraajan.Niin, pitikö A110:stä keksiä tähän jotain kritisoitavaa? Se on yllättävän helppoa: Autoa ei edelleenkään tuoda Suomeen.Lähteet: Motor1, Autoexpress Kuvat: Alpine Teksti: Benjamin HelanderMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaAlpine haluaa olla ranskalainen mini-Ferrari Alpine ja Lotus yhteistyöhön sähköisen urheiluauton kehittämisessä Alpine A 110 1300S – Ranskan Alppirallin kolmoisvoittaja Lue lisää Kaikki artikkelit 3.12.2024 Autoilu Autojen ensirekisteröinnit jäämässä tänä vuonna viime vuotta selvästi alhaisemmaksi 3.12.2024 Esittely Koeistuttu: Ford Puma Gen-E – kompakti ulkoa, tilayllätys sisällä 2.12.2024 Ajoneuvot Jollain tuli mitta täyteen – Carlos Tavares eroaa välittömästi Stellantiksen toimitusjohtajan paikalta 2.12.2024 Moottoriurheilu Secto Rally Finland julkisti kovat luvut: reilut 20 miljoonaa euroa ja yli 260 000 kävijäkokemusta 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 1.12.2024 Ajoneuvot Maserati GranTurismo 110 Anniversario juhlii atrainmerkkiä jatkuvista tuotantotauoista huolimatta 30.11.2024 Uutinen Lotukselle lataushybridejä hiipuvassa sähkökysynnässä – ja samalla vältetään tuontitullit 29.11.2024 Uutinen Helsingin huoltotunneli ajokäyttöön, ydinkeskustan saavutettavuus kohenisi, linjaa Helsingin seudun kauppakamari 29.11.2024 Uutinen Nissan kriisin kourissa: ”meillä on 12-14 kuukautta aikaa” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 3.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi A6 e-tron – entinen dieselsuosikki kulkee nyt sähköllä jopa 750 kilometriä kerrallaan 2.12.2024 Koeajo Koeajo: BMW i4 M50 xDrive – suosiolle on syynsä 1.12.2024 Koeajo Koeajo: Ford Capri – ei nimi autoa pahenna tai paranna 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 25.11.2024 Koeajo Koeajo: Volvo V90 – kyllä suomalainen farkkukansa tietää 29.11.2024 Uutinen Nissan kriisin kourissa: "meillä on 12-14 kuukautta aikaa" 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 21.11.2024 Liikenneturvallisuus Päivän kuva: talvi tuli liikenteeseen rytinällä 7.11.2024 Autoilu Teslan haamujarrutuksia on raportoitu ympäri maailmaa – suomalainen Teslan omistaja aloitti taistelun autojättiä vastaan