1.11.2024 Ajoneuvot VW-konserni sulkee ensimmäisen tehtaansa Euroopassa – Brysselissä valmistetaan Audi Q8 E-Tronia enää helmikuun loppuun Teksti Benjamin Helander Kuva Audi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saksan-tehtaisiin ei kosketa ainakaan vielä, mutta sekin asia saattaa muuttua Volkswagenin kamppaillessa ankarien säästötarpeiden kanssa. Volkswagenilla ei mene nyt ollenkaan hyvin. Saksalaiskonsernissa on toki terveemmälläkin taloudellisella pohjalla olevia toimintoja, mutta erityisesti Volkswagen-brändi on vakavissa ongelmissa, ja se on viimeksi kuluvalla viikolla uhannut jopa kolmen tehtaan sululla Saksassa. Mikäli Volkswagen todella päätyisi sulkemaan tehtaitaan Saksassa, olisi se ensimmäinen kerta koskaan, ja Volkswagenillahan on ikää 87 vuotta. Suluilla olisi totta kai myös kauhistuttavia seurauksia työllisyyden kannalta. Tällä viikolla vahvistui puolestaan se, että konsernina VW on päätynyt sulkemaan ensimmäisen tehtaansa Euroopan alueella. Tämä tehdassulku kohdistuu Audin tuotantolaitokseen Belgian Brysselissä. Tämä Brysselin-tehdas valmistaa Audin suurinta sähkökatumaasturia ja merkin ensimmäistä nykyaikaista tuotantosähköautoa, Q8 E-Tronia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEi edellytyksiä jatkaa - mahdollisen ostajan kanssa neuvotellaanAudi ilmoitti Brysselin sähköautotehtaansa lakkauttamisesta tiistaina 29. lokakuuta 2024. Ilmoituksen mukaan tehdas pyörii kahdessa vuorossa joulunpyhien yli ensi vuoden puolelle, ja lopettaa toimintansa 28. helmikuuta 2025. Tehtaalla ei ole edellytyksiä jatkaa, vaikka valmistaja kertoo käyneensä läpi jopa parikymmentä erilaista vaihtoehtoa pitää se pystyssä, vaikka ilman Q8 E-Tronia, jonka myyntiluvut eivät ole olleet viime aikoina rohkaisevia. Sähköautojen kysyntä on tunnetusti Euroopassa tällä hetkellä laskussa, ja pienentyvää kakkua on syömässä yhä useampi kilpailija, mukaan lukien markkinoille saapuvia uusia kiinalaistoimijoita. Lisäksi jopa Audin omasta mallistosta nousee merkittävää kilpailua Q8 E-Tronia kohtaan, esimerkiksi paljon tuoreempaa sähköautosukupolvea edustavan Q6 E-Tronin muodossa. Vuonna 2018 avattu Brysselin tehdas työllistää noin 3 000 henkilöä, ja tarve heidän työpaikkansa säilyttämiselle on tietysti suuri. Audin kerrotaan eri lähteissä olevan neuvotteluyhteydessä toimijan kanssa, joka olisi kiinnostunut jatkamaan tehtaan tuotantoa. Neuvottelukumppania ei ole paljastettu julkisuuteen, mutta spekulaatioissa on ollut kevyiden hyötyajoneuvojen valmistaja tai jopa traktoreiden valmistaja. Tähän varmasti saadaan selvyys ennemmin tai myöhemmin. Lähteet: Audi, Electrive Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 4.3.2025 Ajoneuvot Tämä on rehellisesti uuden sukupolven Audi A6 Avant – rehellisesti bensiinillä ja dieselillä, tosin Suomessa vain lataushybridinä 17.1.2025 Ajoneuvot Audi A6 E-Tron ennätti Suomeen aloittamaan Audin tämän vuoden uutuusrumban 4.1.2025 Ajoneuvot Hyvää 10-vuotissynttäriä, nykypolven Audi Q7 – ja muutamia muita automarkkinoidemme ikänestoreita 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 24.10.2024 Ajoneuvot Uusi Audi A3 TFSI e on arkiajossa merkittävästi lähempänä sähköautoa – 143 kilometriä sähköllä ja 50 kilowatin pikalatausteho 19.10.2024 Ajoneuvot Audi Q6 Sportback E-Tron on hienoisella erolla Audin etevin sähköcrossover tähän asti 4.8.2024 Ajoneuvot Audi-johtaja vahvistaa Top Gearille, etteivät pienimmät mallit A1 ja Q2 ole saamassa jatkoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”