18.12.2019 Ajoneuvot Volkswagenin oma retkeilyauto saadaan keväällä myös Suomeen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagenin itse valmistaman, Crafteriin perustuvan Grand California -retkeilyauton maahantuonti Suomessa alkaa kahden eri korimallin voimin. Lahden Caravan 2019 -messujen ulkoteltassa oli esitteillä parivaljakko, jollaista Suomeen ei ole aiemmin nähty: Grand Californiat 600 ja 680. Messuilla oli mahdollisuus käydä tutustumassa autovalmistajan itse rakentamaan retkeilyautomallistoon ja samalla vaikuttaa maahantuonnin aloittamiseen omalla mielipiteellä. Grand California -mallit ovat California-esikuvansa mukaan kaksivärisiä. Nähtävästi konsepti on kerännyt kiitosta, sillä kyseisiä Grand California -malleja saa jatkossa myös Suomessa. Mallien nimet pohjautuvat niiden pituuksiin, 600 on kuusi metriä pitkä ja 680 samalla logiikalla 6,8 metrinen. Volkswagen Crafteriin pohjautuvien retkeilyautojen suunnittelussa on valmistajan mukaan hyödynnetty kokemusta suositun Volkswagen California -retkeilyauton valmistamisesta. Takaosaan sijoittuvan parivuoteen lisäksi Volkswagenin matkakotiin on mahdollista saada lapsille suunnattu parvisänky. Auton vakiovarusteisiin kuuluu muun muassa 8-tuumainen kosketusnäyttö, monitoimiohjauspyörä, kääntyvät etuistuimet ja polttoainekäyttöinen lisälämmitin ajastinkellolla ja kaukosäätimellä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tilaa ja valoa Sisälle valmistaja on hakenut tilavuuden tunnetta massasta poikkeavalla valkealla kaapistolla, kuten myös takaosan ja sivujen ulospäin avautuvilla ikkunoilla, sekä suurilla kattoikkunoilla parisängyn ja oleskelualueen yläpuolella. Grand California 600 -mallin takaosan sänky on mitoiltaan 1 950 mm * 1 400 mm, 680 -mallissa sänky on hieman kookkaampi: 2 000 mm * 1 700 mm. Grand Californiaan kuuluu aina keittiö ja 840 mm * 800 mm -kokoinen kylpyhuone, sekä liukuoven yläpuolelle sijoittuva ulkovalaistus. Kaikki ikkunat on varustettu pimennysverhoilla ja hyttysverkoilla. Vakiovarusteisiin sisältyy myös ulkosuihkuliitäntä veden lämpötilansäädöllä, sähköisesti toimiva porras ja kaksiosainen hyttysverkko liukuovessa. Etuistuimet kääntyvät 180 astetta ja oleskelualueella on istuin kahdelle hengelle Isofix-kiinnikkeillä. Jääkaappiin voi mahduttaa tarvikkeita 70 litran edestä ja keittiöön kuuluu kaasuliesi kahdella polttimolla, tiskiallas ja erilaisia laatikostoja. Valkea väri tuo sisätiloihin valoa ja tilavuuden tunnetta. Kylpyhuone lähes suuremman matkailuauton veroinen California-mallistosta Grand California erottuu valmistajan mukaan etenkin kylpyhuoneella. Pesetytymistiloista löytyy suihku, wc, auki taittuva pesuallas ja hyllytilaa, aivan kuin suuremmissakin matkailuautoissa. Kirkasvesisäiliön tilavuus on 110 litraa. Lasten parvisänky on saatavilla ainoastaan Grand California 600-malliin, johon kuuluu parvisängyn kanssa myös integroitu panoraamakattoikkuna. Saatavilla on myös lisäilmastointiyksikkö auton takaosaan sekä retkeilypöytä. Lämmitysjärjestelmiksi on valittavissa joko vakiona sisältyvä Truma Combi 6E, joka toimii kaasulla ja sähköllä, tai lisävarusteena saatava sähkö- ja dieseltoiminen Truma Combi D6E. Grand California 600 -mallin kattokoroke mahdollistaa lapsien parvipedin olemassaolon. Saatavilla on myös Crafterista tuttuja kuljettajaa avustavia järjestelmiä: ympäristönvalvontajärjestelmä hätäjarrutustoiminnolla, kaista-avustin, pimeän kulman varoitin, takaa tulevasta liikenteestä varoittava avustin, pysäköintiavustin, kylkisuoja ja peruutuskamera. Halutessaan auton saa myös nelivetoisena. Ensimmäiset Grand California -retkeilyautot saapuvat Suomen jälleenmyyjille keväällä 2020. Grand California 600 -mallin hinnat alkavat 66 890 eurosta ja 680-mallin hinnat 69 080 eurosta. Lähde: Volkswagen Kuvat: Volkswagen ja Moottorin arkisto / Antti Hentinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Lahti Caravan 2019: Kiinnostaako Volkswagenin oma retkeilyauto – käy vaikuttamassa maahantuonnin aloittamiseen Tätä tarjoaa Lahti Caravan 2019 – ennätyksiä hipova määrä uutuuksia Koeajo: Suurperheen tukikohta – Volkswagen Crafter Yöpuulle katolle tai kärryyn – Lahti Caravanin erikoisemmat majoitusvaihtoehdot Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?