Vuosi Sähköllä jälkinäytös: vielä toinenkin vuosi sähköllä

Vuosi Sähköllä -testimme jälkeen oma täyssähköinen Hyundai Ioniq Electric on kerryttänyt mittariinsa 45 000 kilometriä ja kuljettajalleen kasan uusia kokemuksia sähköisen liikenteen maailmasta. Eniten on yllättänyt kaksijakoisuus ja asenteet.

Syksystä 2017 kesään 2018 jatkunut toimituksemme Vuosi Sähköllä -testi nosti esiin hyvin kirjavan kuvan sähköautoilun alkutaipaleen haasteista, odotuksista ja epäilyksistä. Testin jälkeen oma polttomoottoriautoni vaihtui ja kotipihaani ilmestyi täsmälleen samanlainen Hyundai Ioniq Electric loppuvuodesta 2018. Tämän auton mittariin on kertynyt vuodessa 45 000 kilometriä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kahdenlaisia tarpeita

Kun sähköauto oikeasti tuli osaksi omaa arkeani ja sillä oli pärjättävä tilanteessa kuin tilanteessa, korostui erityisesti vanha hokema siitä, että auto pitäisi valita käyttötarpeen mukaan. Pitkille matkoille ja kaupunkiajeluun omansa. Lapsiperheen mummolamatkoille ja yksittäisen ihmisen työmatkoille omansa ja niin edespäin. Sähköauto vain kääntää tuon hokeman uuteen asentoon. Keskeinen kysymys on auton lataus.

Jos auton tarve liittyy nimenomaan kodin ja työpaikan välisiin matkoihin ja päivittäisiin asiointeihin lähiympäristössä, sähköautoilu on vaivatonta ja käyttökustannuksiltaan edullista, kun latausmahdollisuus löytyy kotoa ja työpaikalta. Muuta ei välttämättä kaipaakaan.

Jos autolla ajetaan pidempiä matkoja vaihtelevilla reiteillä, silloin korostuu latausverkoston kattavuus ja toimintavarmuus.
Ilmaisten latauspisteiden muuttuminen maksullisiksi on täyssähköisellä autolla ajavan näkökulmasta tervetullut muutos. Nyt latauspisteitä on vapaana ja ne, jotka virtaa todella tarvitsevat, myös maksavat siitä mielellään.

Epäreilua hinnoittelua

Oma Ioniq Electricini ilmoittaa ajotietokoneessaan kuluttaneensa sähköä koko vuoden sekalaisessa, mutta moottoritiepainotteisessa ajossa 15,2 kWh sadalla kilometrillä. Edullinen energiakustannus, jos lataukset pystytään tekemään kotona tai työpaikalla.

Pikalatauspisteitä käyttäessä aikaan perustuva veloitus on kuluttajan kannalta arvaamaton ja epäreilu. Veloitusperuste olisi hyväksyttävä, jos latauspistokkeesta todella saisi energiaa niin paljon kuin latauspisteen nimellisteho on. Käytännössä tämä toteutuu harvoin. Lataus voi olla hyvinkin hidasta muun muassa erilaisista sähköverkon kuormitustilanteista johtuen, mutta silti lataajalta veloitetaan jokaisesta minuutista sama hinta. Eikä kuluttaja voi koskaan tietää etukäteen, millaisella vauhdilla lisävirtaa on tulossa.

Tällä hetkellä ainakin valtaosa latauspisteistä perustuu aikaveloitukseen. Sähköautojen määrän lisääntyessä toivoisi kilpailun lisääntyvän myös latausasemien kesken. Se voisi tuoda tarjolle myös ladatun energian määrään perustuvan hinnoittelun. Määrästähän sitä polttomoottoriautojenkin tankkaajia veloitetaan.

Opasteita etsiessä

Vuosi Sähköllä -käyttötestimme aikanakin hämmästelimme sitä, miten vaikea latauspisteille on löytää. Tilanne on vuoden aikana muuttunut hiukan parempaan suuntaan: isoimpiin pysäköintilaitoksiin on vähitellen alkanut tulla opasteita, jotka kertovat, missä sähköautojen latauspisteet sijaitsevat. Monesta paikasta opasteet puuttuvat edelleen.

Eniten opastusta kaipaisi tien päällä. Bensapumpun kuvilla varustetut kilvet ovat vuosikausia kertoneet matkalaiselle, missä pääsee tankkaamaan polttomoottoriauton. Sähköauton latauspisteille ei vielä opasteta. Tässä suhteessa muutos on tapahtumassa jo kesäkuussa, uuden tieliikennelain voimaantullessa. Uudessa tieliikennelaissa on myös opastekilvet latausasemille. Nähtäväksi jää, kuinka rivakasti kilpiä alkaa tienvarsille ilmestyä – tarve olisi. Kilpiä odotellessa sähköautoilija suunnistaa edelleen erilaisten sovellusten ja latauskarttojen avulla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tiellekin jäin

Hyundai Ioniq Electricin ajotietokoneen luotettavuus toimintamatkan arvioinnissa teki vaikutuksen jo Vuosi Sähköllä -juttusarjan aikana. Samaan luotettavuuteen olen nojannut omat matkani koko vuoden ajan. Lopulta luottamus taisi kääntyä ylioptimismin tai ainakin huolimattomuuden puolelle.

Matkaa perille oli enää 13 kilometriä, kun ajotietokone ilmoitti jäljellä olevaksi toimintamatkaksi 20 kilometriä. Tuttuun tapaan ilmoitukseen luottaen ohitin viimeisen hitaan latausaseman ja jatkoin matkaa. Tällä kertaa pikkupakkanen ja mikälie ennakoimaton virrankulutus yllätti. 1,3 kilometriä ennen määränpäätä matka hiipui, kun ajotietokone näytti akun olevan tyhjä. Edellisen neljän kilometrin aikana oli jo huolestunut ja miettinyt kuumeisesti jokaisen kilometrin eteenpäin: mitä teen, kun auto pysähtyy tyystin.

Virta ei loppunut kuin seinään. Vielä senkin jälkeen, kun ajotietokone näytti akulle nollaa, Ioniq hiipi noin kilometrin matkan. Tuo matka riitti siirtämään meidät pois ajoradalta, läheisen maatalon pihaan. Tiesin, että sieltä saisin virtaa autooni. Naapuriapu siis kunniaan ja pieni viivähdys kuulumisia vaihtaen.

Kokemus sähköauton virran loppumisesta toi mieleen nuoruusvuosien ajelun vanhalla pikkuautolla, jonka bensamittari ei toiminut. Silloin pihistely johti bensiinin loppumiseen kesken ajon muutaman kerran. Ero tuohon tilanteeseen oli kuitenkin selvä. Kun bensiini loppui, auto pysähtyi saman tien, korkeintaan hyvällä tuurilla pystyi valuttamaan autoa muutaman metrin.

Hyundai Ioniq Electric varoitteli kuljettajaa vuolaasti tilanteen kehittymisestä. Vain kuljettajan omalla huolettomuudella ja ylioptimistisuudella se jätti matkan kesken. Tässäkin tilanteessa se antoi vielä kuljettajalle mahdollisuuden hiipiä pois muiden jaloista. Vauhdin väheneminen tapahtui vähitellen, joten edes takana tulevalle liikenteelle edessä etanan lailla ryömivä sähköautoilija ei ollut normaalista poikkeavaa varovaisuutta vaativa yllätys.

Yllätys tuli lähipiiristä

Autona Hyundai Ioniq Electric ei enää yllättänyt, koska omiakin kilometrejä sen kanssa oli jo käyttötestin aikana kertynyt sievoinen määrä. Hämmentävintä omalla sähköautoilun saralla on ollut läheisten ja tuttavien suhtautuminen. Kun auto ilmestyi pihaani, naapuruston ja lähipiirin suhtautuminen yllätti kaksijakoisuudellaan. Osa heistä oli avoimen uteliaita ja yllättyneitä, että juuri minä valitsen auton, jonka toimintamatka täydellä akulla on alle 200 kilometriä.

Uteliaisuus on jatkunut ja kysymyksiä tulee edelleen. Epäilijöitäkin riitti ja yllättäen jopa ivallisia ja vihamielisiä kommentteja. Ivaa sain osakseni tyyliin ”no siinähän sitten istut ja latailet, kai sinulla on hinauspalvelun kanssa vuosisopimus...”. Suoranainen vihamielisyys oli kaikkein mykistävintä. Sain osakseni arvostelua luonnonvarojen tuhlaajana, koska sähköauton akkujen valmistus on arvostelijoiden mukaan niin iso ympäristörikos. Arvostelua sain yllättäen myös siksi, että tuen valinnallani poliitikkojen turhanpäiväisiä visioita suomalaisen liikenteen sähköistämisestä.

Nämä keskustelut kuitenkin muistuttivat hyvällä tavalla siitä, miten ison mullistuksen äärellä liikenteessä olemme. Ja erityisesti, miten valtava tiedontarve autoilun muutokseen liittyy.

Kommenteista huolimatta matkaa jatkuu seuraavankin vuoden.

Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Jari Saarentaus, Moottorin arkisto